lauantai 30. maaliskuuta 2013

Kesä-kevät-talvi

Vuodenajat vaihtuvat pikavauhtia päivittäin. 
On kesäisen lämmintä kuin kesäkuussa Suomessa, hetken kuluttua talvisen sankkaa lumisadetta kuin joulukuussa konsanaan ja sitten taas kauniin keväistä ja kirkasta.
Ensimmäiset kevätkukatkin pilkistelivät jo kaunistamaan lenkkipolkuja täällä meidänkin korkeudessa, kunnes pieni valkea lumikerros peitti ne alleen, jonka sade nyt lopulta sulatti jättäen harmaan ja kolean sään luoksemme. 
Toivottavasti aurinko löytää taas pian takaisin.
Viikolla kun oli näin upeat luistelukelit!



Kellojakin pitäisi ensi yönä taas siirtää ja sehän tarkoittaa, että meidän perheen aamut starttaavat tuntia liian aikaisin tästä eteenpäin, sillä tälläkin hetkellä pojat ovat nukkuneet enintään seitsemään, useampana aamuna vain kuuteen. Viiden herätys ja vielä lomalla ei kyllä ihan hirmuisesti houkuttele, vaikka kerkeääpä siinä jo ennen muiden heräämistä saada aika paljon aikaiseksi.

Torstaina meillä alkoi koululaisten reilun viikon mittainen pääsiäisloma ja me nautitaan kyllä lomasta, joka tuli täysin oikeaan ajankohtaan!
Torstaina lensivät isovanhemmatkin tänne hulinaan ja pienet yökyläilijät ovat kivunneet rinnettä ylös naapuriin vuorotellen nukkumaan.
Meillä on ollut tyttöjen kavereita yökylässä ja tytöt kavereilla. 
Oikea lomafiilis!

Eilen Natalie ja Alexia alkoivat työstämään Alexian ensi kauden ohjelmaa ja siitä tulee kyllä todella kaunis! 
Neiti perfektionistilla oli taas pieniä vaikeuksia kun ei heti pysynyt Natalien vauhdissa eikä osannut kaikkea heti täydellisesti. 
Heittäytyy sitten ihan mahdottomaksi eikä varmasti tuossa tilanteessa vaativampaa oppilasta olekaan kuin mitä Alexia. Onneksi valmentajat tuntevat tytön niin hyvin, että ihanasti osaavat käsitellä ja lopulta oikeasta narusta vetäen menee uusi ohjelmakin jakeluun ja loppu tulos on kaunista katseltavaa.
Uudessa ohjelmassa on paljon uutta viime kauteen verrattuna. Hypyt, piruetit, askelsarjat ja liu`ut ovat kaikki astetta vaativampia ja niitä on enemmän, sillä ohjelma pitenee puolella minuutilla, yhteen kisaan jopa minuutilla. 
Kaiken tämän lisäksi tarvitaan vielä lyhytohjelma kahteen kilpailuun myös tämän uuden ohjelman lisäksi. 
Varmasti vaativa kausi tulossa, mutta erittäin innostava!



Erikan ohjelmaa pitää myös muokata puoli minuuttia pidemmäksi ja lyhytohjelma tarvitaan myös, joten puuhaa riittää kyllä. 
Kisapukuja saa hankkia tuplaten myös ja siitä tytöt ovatkin innoissaan!


Päävalmentaja on nyt napakasti päättänyt lisätä vähän treenitahtia ja nyt alkaakin kahden viikon tehojaksot. Saatiin Sionin halliinkin jääaikaa ja sehän tarkoittaa sitä, että treenimatka lyhenee meillä hetkellisesti hurjastikin! Huippua!
Maanantaina starttaa seuran leiri, joka sisältää kolme jäätuntia päivässä sekä kaksi oheistuntia ja muutamana iltana vielä ohjelmatreenit päälle, että perjantaina saattaa olla aika väsynyttä porukkaa.

Mä niin tykkään tästä iloisesta ja reippaasta menosta. 
Lasten innosta ja loistavista, kirkkaista silmistä. 
Elämää tässä ja nyt. Ihan parasta!

Tänään Oliverin kummit huristelivat Bernistä meitä moikkaamaan ja meillä oli taas niin ihanaa yhdessä. Sandran vauvamaha oli jo iso ja niin kaunis. Maltamme tuskin odottaa kummityttömme syntymää! Toukokuuhun pitäisi malttaa!
Lasten kirjahyllyistä löytyi monen monta ihanaa vauvakirjaa Dominikin ja Sandran matkaan. 

Meidän vauvat ovat kasvaneet jo aivan liian isoiksi....


Lökö ja Outi kävivät myös illalla koirien kanssa meitä ilahduttamassa ja pojat jaksoivat touhuta ja riehua koirien kanssa, menoa ei puuttunut sitten yhtään, vaikka kaksi lasta puuttuikin porukasta kun tytöt olivat ylämökillä.
Daniel nukahtikin kaiken touhuamisen jälkeen ylämökin lattialle eikä herännyt, vaikka puin ja kannoin hänet omaan kotiin ja omaan sänkyyn.

Oikein ihanaa pääsiäistä kaikille!






sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Viimeinen gaala, tähtitestit ja kauden päätös.

Taas on se aika vuodesta kun on aika jättää jäähyväiset oman hallimme treeneille. 
Halli suljettiin tänään ja jää sulatetaan harmiksemme.
Olemme saaneet tänä vuonna mukavasti enemmän jääaikaa seurallemme, joka on ollut vaikeaa, mutta ajat parantuvat selvästi. 
Toisinaan edelleenkin joudumme treenaamaan yleisöluistelun kanssa samaan aikaan, mutta onneksi tunteja viikkkoa kohti järjestetään ihan vain meidän seuraakin varten.
Sierre on niin vannoutunut jääkiekkokaupunki, että ladun avaaminen taitoluistelulle ei ole ollut helppoa, mutta valoa näkyy jo tunnelin päässä.

Eilen meidät oli kutsuttu Martignyyn esiintymään yhdessä Sveitsin mestarin Stephane Walkerin kanssa. Oli upea ilta ja tytöt ja Maxime esiintyivät kauniisti.
Gaala oli ihana ja siellä oli paljon tuttuja.
Tässä muutamia kuvia illan varrelta.






















Tänään meillä olikin seuran tähtitestit heti aamusta ja 60 luistelijaa olivat suorittamassa oman tasonsa tähteä.
Meidän tytöillä tuo urakka on ohi ja he saivat toimia apuna apuvalmentajina.
Kumpikin tyttö seuraa innolla äitinsa jalanjälkiä ja nauttivat ohjaamisesta. 
Moni vanhempi tuli sanomaan, että kumpikin tyttö on aivan valmis valmentaja jo nyt ;)
Kannustusta ja kehuja riitti ja iloinen mieli alusta loppuun.


Mutta mitäpä muuta voikaan odottaa, kun on saanut kolme ihanaa vuotta seurata suurta esikuvaa ja niin taitavaa ja ihanaa valmentajaa kuin mitä Rijana on!


Audrey saapui suorittamaan ensimmäistä tähteään ja suoriutuikin testistä upeasti! 
Pieni ja niin reipas prinsessa!

Les Pirouettes-butiikkikin esitteli vaatteitaan :)


Seuramme sihteeri oli taas tehnyt suuren työn päivän eteen.


Koko iloinen joukko!


Fanikuvilta ei säästytty tälläkään kertaan. 
Antoine erään isän kanssa.


Parhaat ystävykset hieman reissussa rähjääntyneinä ;)


Upean ohjelman jälkeen. Tämä pieni herra on kehittynyt niin valtavasti, että ensi vuonna kisaa jo korkealla ja kovaa ;)
Ihana Maxime!


Nyt on kausi siis paketissa ja kesätreenien aika.
Valtaosa seuralaisista siirtyi kesälaitumelle, mutta kilparyhmä jatkaa uurastustaan läpi kesän.
Haikee, mutta samalla toki helpottavaakin vaihtaa hieman vapaalle.
Montanan jää on vielä viikon verran auki ja sitten siirrymmekin suoraan leirille.

Natalie sai Alexian ensi kauden kilpailumusiikin tänään valmiiksi ja siitä tuli kaunis! Innolla odotamme uusia tuulia ja uutta jännää, mutta erittäin vaativaa ensi kautta.

Nyt rentouttavaa iltaa kera lapsosten. Jerellä peli meneillään ja pian saadaan hänetkin kotiin!

Ihanaa, reipasta viikkoa kaikille!

maanantai 18. maaliskuuta 2013

Tanssin viikonloppu.


Huikean mahtava viikonloppu!
Tytöt tanssivat kauniisti ja kaikki neljä pitkää gaalaa olivat onnistuneita ja mielettömän kauniita.
Rankka viikonloppu takana, mutta kauniita, ihania muistoja taas kasapäin lämmittämässä mieltä.
Odotin galoilta paljon. NIihin oli treenattu mielettömät määrät tunteja ja napakan ja taitavan opettajan vaatimustaso oli valtava. Kun näin lopputuloksen, en ollut uskoa silmiäni. Opettaja on todellakin tehnyt mielettömän työn tyttöjen eteen ja kehitys on huimaa.
Ja se ilo ja onni, miten reippaasti jokaisessa gaalassa esiintyivät ja nauttivat. Upeaa työtä niin tytöiltä kuin mahtavalta opettajaltakin!
















Kumpikin tyttö tanssi kyllä koko viikonlopun niin mahtavasti, että kyynelsilmin heitä seurasin ja iho kananlihalla elin mukana jokaisessa hetkessä. 
Neljä upeaa gaalaa, joissa Erikalla kolme suurta roolia, Alexialla kaksi. Kaikki tytöt olivat ihania ja kyllä vertaansa vailla. Muidenkin opettajien ryhmät olivat hyviä ja joukkoon mahtui kaikenlaisia tansseja ja esityksiä. 
Olimme puolilta öin kotona perjantaina ja lauantaina. Lauantaiaamuna oli treenit jo yhdeksältä jäällä, meinasin ensin että passataan ne, mutta kun kerran tytöt olivat jo seitsemältä luisteluvaatteet päällä, niin olihan se lähdettävä.  Sunnuntaiaamuna sitten Alexia nukkui edelleen sikeästi kun treenit alkoivat ja kävimme jäällä Erikan kanssa kahdestaan. Alexia nukkuikin kymmeneen, mikä on ennen näkemätöntä!

Viimeinen esitys sunnuntai-iltana alkoi sitten kuudelta ja meno alkoi olla jo aika hurjaa. Alexialla oli niin levottomat jutut, että kun tuli esittämään omaa osaansa nukkena, jossa oli siis yksi pääesiintyjistä niin ei vaan pystynyt pidättämään nauruaan. Kaikki muutkin esiintyjät tirskuivat ja koittivat hillitä itsensä. Kaiken kukkuraksi Alexian hiukset olivat takaa auenneet ja aivan pystyssä sojotti iso kiehkura. Ihmisillä oli yleisössä oikein hauskaa kun seurasivat jännityksellä miten Alexian käy. Mutta hienosti tanssi ja esiintyi kaikesta huolimatta, vaikka oman mausteensa toikin  hysteerisyydellään. Sen verran kuitenkin hillitsi itsensä, että pystyi suoriutumaan tanssista kunnialla loppuun ja opettajastakin tuo oli vain hauskaa, vaikka normaalisti niin napakka ja täydellisyyden tavoittelija onkin.
Hienosti kaikki pienetkin jaksoivat!







Tanssiopettaja siirtää Erikan ja Alexian isojen ryhmään heti nyt pääsiäisloman jälkeen ja tytöt pääsevät puoliksi treenaamaan kärkitossuillakin. Voitte kuvitella miten innoissaan tuosta siirrosta ovat.







Opettajakin esiintyi kahdesti mukana


Kaikki kiva loppuu aikanaan.


Levottoman illan levottomat tytöt!




Oikein mukavaa viikkoa kaikille!