Kaksikielisyys -rikkaus vai rasite

Mihin ihmeeseen nämä tunnit ja päivät, viikot ja kuukaudetkin katoavat?
Taas uusi viikko ja viikonloppu hujahti ohi lähes huomaamatta. Eilen olimme jälleen hallilla, kävimme pitkällä ja rankalla pyöräretkellä ja illalla vielä juoksin pitkän lenkin salilla ihan ylhäisessä yksinäisyydessäni ja katsoin formulat samalla. (Iskän peruja, meillä on aina katsottu formuloita ja ajoinhan minä pienenä mikroautolla ja olin muuten siinä aika hyvä ja päihitin pojatkin, joka oli aika kova pala heille ;) Moottoriurheilu ja ennen kaikkea vauhti on verissä, isänihän ajoi aikoinaan kilpaa moottoripyörällä ja itsekin ajoin nuorena kevarikortin ja pari kesää kurvailin kevytmoottoripyörällä ympäri Suomea aikahurjia matkoja. Se oli mukavaa aikaa se ja edelleen haaveilen, että hankin vielä moottoripyörän, kunhan minulla on aikaa hieman enemmän ihan vain itselleni ja Jerelle. Mikäpä sen romanttisempaa kuin lähteä kahdestaan Etelä-Ranskan mutkateille kurvailemaan! Sitten joskus kun lapset ovat lentäneet pesästään saattaa olla sen aika.)

Mutta formuloihin... En katsonut formuloita muutamaan vuoteen, nyt niihin on tullut jälleen jännitystä kun Kimi on mukana. Edelleenkin katselen niistä useimmiten vain lähdön ja maaliin saapumisen, väliajan aina teen jotakin kotitöitä, jollen sitten ole salilla, jossa se menee mukavasti taustalla. Sen verran kilpailuhenkinen olen, että jos mukana ei ole ketään suomalaista, jolla mahdollisuus voittoon, ei se jaksa kiinnostaa. Nicoa en laske suomalaiseksi, hän itse on omasta mielestään vain saksalainen, vaikka suomen lehdistö hehkuttaa häntä puoliksi suomalaisena kuskina. Nico ei ole eläissään moniakaan kertoja käynyt edes Suomessa eikä puhu sanaakaan suomea eikä muutenkaan tunne Suomea mitenkään läheiseksi. Mikä on aika hassua kun isä on kuitenkin suomalainen. En jotenkaan ymmärrä tälläistä, miten toisille vanhemmille oma kulttuuri ja oma äidinkieli ei välttämättä merkitse mitään.
Täällä Sveitsissäkin, kuten tietenkin muuallakin maailmassa, on paljon suomalaisia, joiden lapset eivät puhu sanaakaan suomea, jotka eivät käy lomailemassa Suomessa eivätkä tunne suomen kulttuuria ensinkään. Suomi on heidän mielestään turha kieli. No eipä suomea tarvitsekaan muualla kuin suomessa, mutta onhan se aika eksoottinen kieli ja eikö sukulaisuus merkitse mitään, monella on kuitenkin suomessa sukulaisia, jotka eivät sitten osaa välttämättä kommunikoida lasten kanssa ensinkään kielimuurin takia. Minusta se on aika itsekästäkin, jollei viitsi nähdä sitä vaivaa, että antaa lapselle kaksikielisyyden. Kyllähän se vaatii vieraassa maassa aika paljon pitää kielestä kiinni. Varhaislapsuudessa vielä helppoa, mutta mitä vanhemmiksi lapset varttuvat, sen vaativammaksi kielen säilyttäminen ja ylläpitäminen käy. Vaikka me olemme täysin suomalainen perhe ja kotikielemme on ollut aina suomi, silti joudun päivittäin useita kertoja kääntämään suomeksi tyttöjen puhetta. Esimerkiksi kuukaudet ja viikonpäivät tulevat aina edelleenkin ranskaksi kesken suomalaisen lauseen samoin kellon oppiminen suomeksi on edelleen niin vaativaa.

Itse haluan pitää huolen siitä, että lapset saisivat sen rikkauden, että voisivat elää kahden kulttuurin välillä ja oppia kummastakin mahdollisimman paljon. Meillä vaalitaan suomalaisia perinteitä, syödään suomalaisia ruokia ja leivotaan suomalaisia herkkuja, kuunnellaan suomalaista musiikkia ja luetaan suomalaisia kansansatuja ja juhlitaan suomalaisin perintein, myös täällä Sveitsissä. Silti elämme myös mukana sveitsiläisessä kulttuurissa ja tytöthän puhuvat ranskaa paremmin kuin suomea ja mm. kirjoittavat ja lukevat täysin ranskaksi ja suomi tuottaa jo nyt ongelmia, jonka eteen teen kovasti töitä, luetutan ja hankin suomalaista kirjallisuutta ja tehtäväkirjoja heille, että suomenkielikin kehittyisi. Lomat vietämme Suomessa, vaikka välillä olisi kieltämättä kiva reissata muuallekin. Kuitenkin isovanhempia, kummeja ja ystäviä ajatellen on aina ihana mennä Suomeen. Mutta me ihmiset olemme erilaisia ja sehän on toki suuri rikkaus sekin. kaikkien ei tarvitse ajatella kuten minä.

Tänä aamuna kuitenkin istuuduin kaikessa rauhassa aamiaisella yksikseni muiden vielä nukkuessa.

Lueskelin netistä ulkosuomalaisten paluumuutosta ja törmäsin tekstiin, jossa eräs äiti kyseli lasten kouluista, jos palaisivat Englannista Suomeen. Kertoi alkuun, etteivät hänen tyttärensä puhu sanaakaan suomea ja siksi paluumuutto hirvittää. Moni ihmetellen kyseli häneltä, että miksei hän ole opettanut tyttärilleen äidinkieltään, johon tämä äiti vastasi, ettei ole kokenut tärkeäksi, koska suomea ei tarvitse missään. Nyt kuitenkin haluaisi sitten laittaa tyttäret Suomeen kouluun ja elää Suomessa. Aika paljon helpompaa olisi tytöillekin muutto äidin synnyinseudulle, jos olisi äiti nähnyt vaivan kaksikielisyyteen. Eihän suomi olekaan mikään maailman valtakieli, pieni erikoinen ja täysin erilainen kieli kuin mikä tahansa muu, mutta esimerkiksi tälläisissä tapauksissa se on aika tärkeä kieli kuitenkin juurien lisäksi. Tuskin kukaan siitä pahoillaan olisi, jos sen kielen isompana taitaisi. Ja itse ainakin haluan antaa lapsille senkin mahdollisuuden, että osaisivat suomen niin hyvin, että voisivat lähteä Suomeen vaikka tarvittaessa tai halutessaan opiskelemaan. Suomeen jos joskus haluavat opiskelemaan on heidän suoritettava vaativa kieliko, koska ovat opintonsa siihen asti suorittaneet vieraassa valtiossa, pelkkä suoman kansalaisuus ei vielä riitä mihinkään, vaikka yllättävän moni niin kuvitteleekin.  Lisäksi kaksikielisyydestä kun on paljon muutakin hyötyä kuin vain ulkoiset avut. On tutkittu aivojen käyttöä kaksikielisillä ja todettu, että he käyttävät kumpaakin aivopuoliskoa tehokkaammin kuin yksikieliset. Itse olenkin vitsaillut, että näillä meidän geeneillä kaksikielisistä lapsistamme voi siis ehkäpä tullakin ihan fiksuja ;) toivottavasti!

Meillähän on tänä vuonna ollut Erikan opettajien kanssa pikkuisen vääntöä, sillä Erikan opettajat olivat vanhempainillassa hyvin vahvasti sillä kannalla, että Erikan tulisi puhua kotonakin ranskaa. Eivät ymmärtäneet ensinkään, että me puhumme kotona suomea. Heidän mielestään me sekoitamme lapsen pään kahden kielen kanssa! Voiko joku vielä nykyaikana väittää jotakin tälläistä?! Kyllä! Otin asian puheeksi ystäväni kanssa, joka on opettajana myös täällä Saviesessa ja heti seuraavalla viikolla hän oli vienyt Erikan opettajille lehtiartikkelin ja tutkimustulokset kaksikielisyyden hyödyistä. Tämän jälkeen ei samanlaisia keskusteluja ollakaan käyty.

Ollaan oltu tänä vuonna hiukan silmätikkuina Erikan opettajille muutenkin, hehän eivät ole ensinkään ymmärtäneet Erikan harrastustakaan ja alkusyksy olikin aika hankala kun huomauttelivat jatkuvasti Erikalle luistelun rankkuudesta ja kyselivät, että asuuko Erika autossa vai jäällä jne.
Erikan valmentaja pyysikin ensimmäisten kilpailujen jälkeen Erikaa viemään pokaalinsa kouluun ja sanomaan, että tämän takia hän asuu mielellään jäällä. Jokaisen voiton jälkeen pokaali kulki kouluun opettajan nähtäville

 ja loppukaudesta opettaja oli jo piirtänyt Erikalle loma-anomuslappuun Erikan palkintopallille ja kirjoittanut tsemppiviestin mukaan, vaikka hetkeä aiemmin oli epäröiden ilmoittanut, ettei välttämättä anna tarvittavaa vapaapäivää kilpailupäiväksi. Nyt suhtautuvat Erikan luisteluihin positiivisesti ja kannustavasti. Ovat huomanneet, että tyttö tekee sitä täydellä sydämellä ja innolla ja menestystäkin on tullut,. Tuo opettajien kannustava suhtautuminen on ollut tärkeää Erikalle ja on silminnähden helpottunut kun saa tukea koulustakin.
Rehtori on ollut erittäin myötämielinen ja kannustava alusta asti, kuten Alexiankin opettaja.

Kylläpäs tätä tekstiä aiheesta syntyikin. Itseäni kiinnostaa valtavasti kaksikielisyys kuten myös erilaiset kulttuurit. On suuri rikkaus, että lapsemme saavat syntymälahjakseen tälläisen mahdollisuuden ja vielä tänäkin päivänä tunnen suurta ylpeyttä kun kuuntelen lapsiani, kun juttelevat ystäviensä kanssa ja puhuvat sujuvasti ranskaa paikallisella aksentilla. Itse en samaan tule ikinä pystymään, ei taivu minun kieleni yhtä kauniiseen lausumiseen ja sulavaan kielenkäyttöön, mutta pääasia, että tulee ymmärretyksi ja pärjää ;)

Oikein ihanaa kesäistä viikkoa kaikille!