sunnuntai 24. kesäkuuta 2012

Juhannus ja jalkapalloilua.

Suomessa väki vetäytyi juhannuksen juhlintaan torstaina, mutta täällä arki jatkui normaaliin tapaan pitkälle loppuviikkoon. Perjantaina meinasi haikeus iskea lapsia kouluun lähetellessä, kun mietti suomalaista juhannusperinnettä. Melkein haistoin rantasaunan tuoksun, vihdat ja näin järvimaiseman. Itikoita en kaivannut, muuten alkaa olla kyllä kova ikävä Suomeen. Onneksi kesäloma alkaa jo kolkutella ovella!

Oli meillä onneksi vauhdikas viikko ja nopeasti se juhannushaikeus unohtuikin ystäviä tapaillen ja kylän jalkapalloturnauksessa tuttuja kannustaen. Jeren joukkuekin oli peleissä mukana ja Erika oli oman luokkansa maskottina ;)


Käytiin tietenkin jäälläkin ahkerasti ja altaalla tuli vietettyä illat oman perheen kesken uiden ja saunoen. Lauantaina leivottiin pizzaa altaalle ja nautiskeltiin ilta-auringosta ja rauhallisista hetkistä yhdessä.

Torstaina poikettiin tanssitunnin jälkeen suomalaisilla 40-vuotissynttäreilläkin ja lapset näkivät pitkästä aikaa suomalaisia kavereitaan ja olisivat viihtyneet pidempäänkin.



Perjantaina tavattiin sitten meidän kylämme suomalainen pikkumies ja viettiin mukavia hetkiä puistoillen yhdessä poikien kanssa. Meidän perheen pikku-ukot pääsivät yläasteen koulunpäätösherkutteluun mukaan, kun yläasteella työskentelevä opettaja-ystävämme otti pojat mukaan herkuttelemaan.


Alkaa kaikilla luokilla olla ihanan rentoja päiviä ja koululaiset jo kesälomafiiliksissä kun viimeinen kouluviikko käynnistyy huomenna.

Tänään aamusta kurvasimme hallille, jossa saimme treenata jälleen kaikessa rauhassa muutaman luistelukaverimme kanssa. Uskomatonta miten ihanan rauhallinen halli ollaan löydetty, sillä muutama muu halli lähistöllä kuhisee luistelijoita. Tätä paikkaa eivät ole vielä löytäneet ja se on meidän onni.

Mukava viikonloppu jälleen takana ja varmasti ihana viikko edessä, sillä huomenna saamme suomitytöt tänne meille saunomaan ja yökyläilemään. Siitä on kiva jatkaa uuteen viikkoon.

Reipasta ja aurinkoista viikkoa kaikille!

2 kommenttia:

  1. Ihanaa kohta teilläkin alkaa jo kesäloma. Ihanaa loppuviikkoa sinnekin!

    VastaaPoista
  2. Täällä jo innolla lomaa odotellaan, oikeaan rakoon tulee, tuntuvat kaikki olevan jo loman tarpeessa, mutta ihmekös tuo, pitkä kouluvuosi takana!
    Ihanaa loppuviikkoa sinnekin ja aika pian jo nähdään! Niin huippua! Älä anna Väinön kasvaa enää enempää ennen sitä ;)

    VastaaPoista