Voi näitä arkisen kiireisiä, mutta silti niin mukavan leppoisia päiviä.
Me ollaan rehkitty salilla, köllötelty suuren huovan alla leffaa katsellen, luettu satuja ja leivottu ja kokkailtu. Kaiken lisäksi tietenkin käyty treeneissä ja isommat lapset koulussa.
Tänään meillä oli treenivapaa ilta ja me vain katselimme leffaa ja pelasimme pelejä, tytöillä oli kavereita kylässäkin. Eilen olikin taas exratreenit ja baletti päälle. Baletin opettaja tanssitti tyttöjä taas kaksi tuntia tunnin sijaan ja oli lopulta käytävä hakemassa tytöt jo pois tunnilta, että kerettiin noutaa pojat omista treeneistään naapurikaupungista, sillä Jeren treenit alkoivat suoraan poikien treenien perään. Ettei tässä kauheasti kerkeä laakereillaan maata :) Mutta onneksi en semmoisesta pidemmän päälle tykkäisikään!
Tänään perheen pieninkin pääsi päiväksi kouluun, kun olimme Oliverin luokkan kanssa matkalla vieden koko luokan mielikuvitusmatkalle Suomeen.
Daniel pakkasi reppunsa jo eilen illalla valmiiksi ja nukkui se kainalossaan.
Oliverin luokka on siis maailmanympärysmatkalla ja tänään saapuivat aamulla Helsinkiin, opettaja aloitteli matkaa ja me sitten iltapäivällä saavuimme jatkamaan ja siitä matkasimmekin yhdessä Rovaniemelle Joulupukkia tervehtimään.
Korvapuusteillakin herkuttelimme ja oppilaat oppivat muutamat sanat suomeakin.
Olen jokaisen lapsen kohdalla ollut luokassa kertomassa heille Suomesta ja viettämässä Suomi-päivää! Kaikki lapset tykkäävät todella ja Daniel se vasta viihtyikin. Daniel istui Veronique-opettajan sylissä ja kertoi silmät suurena tarinoita, välillä vähän ranskaksi, välillä suomeksi ja sai olla huomion keskipisteenä, josta nautti kovasti. Tomerana ehdotti, että jää iltaan saakka ja tulee Oliverin kanssa sitten samalla bussilla kotiin. Melkein jo opettajan kanssa suostuttiin, muttei kuitenkaan ;)

Ihanaa viikonloppua kaikille!
P.S Hyviä kuvankäsittelyohjelmavinkkejä otetaan vastaan!!!
Hei!
VastaaPoistaIhan perus kiva nettikuvankäsittelyohejelma löytyy, kun kirjottaa googleen: pixlr
Käytän sitä ite aika paljon! :)
-Reetta
ps. ihana Daniel!
Kiitos, pitääkin kokeilla tuotakin.
VastaaPoista