Kiitollinen katse taakse.

Istuskelen aivan yksin iltapalalla ja monen viikon jälkeen ensimmäinen pysähtynyt hetki! Miten paljon tälläisestäkin hetkestä osaakaan nauttia, vaikka normaalisti en kauhean pitkään viihdykään itsekseni, ennemmin valitsen hulinan.

Tänään ihana suomalainen ystäväni soitteli pitkästä aikaa ja oli ihana jutella ja nauraa yhdessä. Vaikkei välimatkaa olekaan kauheasti, hänkin kun asuu täällä Sveitsissä, niin liian harvoin nykyään keretään tapailla. Toivottavasti kuitenkin korjataan tilanne tuota pikaan ja voisi vähän useammin nähdä.

Sitä olen tässä viime päivinä miettinyt kovastikin ystäviä ja läheisiä ympärillä muutenkin. Miten tärkeitä he kaikki ovat, miten jokainen, välimatkastaan huolimatta on niin paljon mukana elämässämme ja miten uskollisesti jaksavat reissata luoksemme vuodesta toiseen ja miten ihanasti pitävät aina yhteyttä. Se on uskomattoman tärkeä ja hieno asia. Arvostan sitä todella! Olette kaikki niin rakkaita <3

Matkan varrella tänne Sveitsiin on muodostunut oma ihana ystäväpiiri ja he ovat aivan huippu tyyppejä jokainen, muttei he ota paikkaa vanhoilta ystäviltä, joiden ääntä on aina ihana kuulla ja voi sitä riemua kun taas pitkän ajan kuluttua tavataan ja halataan! Ihanaa kun sydämeen mahdutte te kaikki, teillä on siellä suuri paikka jokaisella!
Sitä meni aikoinaan pitkään täällä ennen kuin pystyi kielimuurin ja varmasti hiukan myös varovaisuudenkin takia käyttämään huumoria samalla tavalla kuin suomalaisten ihmisten kanssa. Muistan joskus sanoneeni, ettei sveitsiläisillä ole ollenkaan samanlainen huumorintaju kuin meillä suomalaisilla. Nyt olen miettinyt, että olenkohan viimeisten vuosien aikana itse sveitsiläistynyt vai löytänyt ympärilleni enemmän omanlaisia ihmisiä, sillä tänä päivänä uskallan väittää muuta. Jos nauru pidentää ikää niin tällä nauramisella sitä saadaan nauraa vielä vuosi tolkulla. Toivotavasti!

On huojentavaa, että vuosien jälkeen sitä löytää kuitenkin ne läheiset täältäkin. Sitä oli muuttojen takia tietynlainen irtolainen vuosikaudet.
Itse kuitenkin koen, että se oli todella hyvä asia myös. Jos näin ei olisi ollut, en olisi ehkä oppinut arvostamaan tätä kaikkea näin. Sitä ei ennen osannut pysähtyä yhtään. (Ok, sama meno se on nykyään täàlläkin kuin aikoinaan Suomessa, mutta väliin mahtui sitä erilaistakin elämää ;)) Nyt on oppinut tuntemaan itsensä vieraassa maassa, vieraassa kielessä ja kulttuurissa. Sitä on ollut aikaa enemmän itselleen ja pohdinnoille. Sitä on tullut käytyä elämän koulua erityisesti ja sen lisäksi muutamaa muutakin koulua. Sitä on päässyt valmennustyöhön käsiksi ja rakkaan lajin pariin, jota ei varmasti olisi Suomessa tapahtunut, sillä olisin varmasti enemmän tehnyt liikunta-alan hommia noin yleisemmin. ja ennen kaikkea me ollaan jouduttu Jeren kanssa pitämään koko perheen ohjat tiukasti käsissämme, aivan kahdestaan. Se on välillä ollut rankkaakin, mutta kasvattavaa. Se on hionut meidät tiiviiksi kaksikoksi, jota me toki olimme jo ennen lapsiakin, mutta se on korostunut perheellisenä ja olemme saaneet keskittyä ja antaa aikamme perheellemme. Elää vain meille ja se on ollut hienoa, ehdottomasti. Perheen mukana on tullut rakkaat harrastukset, joista on tullut työpaikka minulle ja tulossa toinenkin työpaikka lähiaikoina. Sitä elämä kuljettaa hassusti ja sattumien summana sitä ollaan tässä ja nyt.
Kielet ovat vaihtuneet saksasta ranskaksi ja rikkauksia siltäkin osalta saatu paljon.

Onhan nämä vuodet paljon ottaneetkin, eikä tämä suinkaan ole aina ollut niin ruusuista. Töitä on joutunut tavallisen arjen eteen tehdä tuplaten jo kielimuurien takia kuten vieraan kulttuurin vuoksi, tukiverkostoa ei ole ollut juuri lainkaan, sillä muutimme tiheään, mutta aina on hienosti selvitty kaikesta huolimatta ja jouduttu selviämään. Kielimuuri on toki pelastanutkin monesta kiperästäkin tilanteesta ja tuonut niin paljon iloa ja muistoja kamalimpienkin kömmähdysten myötä ;)
Sitä on monet ikävän itkut itketty ja monista tärkeistä tapahtumista jääty paitsi. Sitä on niin monesti haaveiltu ystävien seurasta ja kaivattu läheisiämme, ettei sanat edes riitä kertomaan sitä ikävää ja tuskaa mitä on vuosiin mahtunut, mutta kaikesta siitäkin huolimatta uskallan väittää, etten hetkeäkään ole katunut, että reilut 12 vuotta sitten pakkasimme pienen omaisuutemme muuttorekkaan ja saavuimme tänne pieneen alppimaahan ja ollaan saatu elää ja asua upeat vuodet täällä upeassa maassa näiden upeiden ihmisten ja maisemien ympäröimänä.

Elämä olisi kovin erilaista Suomessa, muttei taatusti yhtään tämän huonompaa. Olisi paljon plussia, joista nauttisimme, mutta myös miinuksia, joista kärsisimme. Niitä ollaan muutamaan otteeseen kirjattu ihan paperillekin tulevaisuutta miettiessä ja vaikka sitä joskus miettikin paluumuuttoa niin tämä paikka olisi niin vaikea jättää, että liian suurella riskillä lähdettäisiin eikä sitä riskiä koskaan sitten uskallettukaan ottaa. Ja hyvä niin. Nyt se olisi jo aivan liian vaikeaa, lapset ovat niin juurtuneet tänne, etten usko, että heitä saisi täältä edes mihinkään eikä se itsellekään helppoa olisi.
Toivottavasti saadaan pysyä täällä ja matkata upeille lomamatkoille Suomeen.

Kesämökkihaaveita Suomesta emme ole vieläkään unohtaneet, kunhan ensin saisi hiukan enemmän lomia viettää sitten siellä mökillä.... eläkeiässäköhän sitten niin?!

Mutta kiitos ystävät, kiitos kaikista näistä vuosista, kiitos siitä, että olette jaksaneet pitää aina yhteyttä, jakaa ilot ja surut puolin ja toisin. Olette jaksaneet reissata luoksemme ja majoittaneet meidän isohkon perheenkin Suomen lomillamme ja ollaan saatu kokea paljon upeita hetkiä niin täällä kuin Suomessa.
Toivotaan tälläisiä vuosia paljon lisää ja tervetuloa taas kylään, ovet ovat teille aina avoinna <3


Ihanaa viikonloppua kaikille!