sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Sydämellistä joulua kaikille!


Tuhannet kiitokset aivan mahtavista korteista, joita on tänäkin jouluna saapunut valtavat määrät ja jokainen kortti on lämmittänyt mieltä kuvineen ja teksteineen. Valitettavasti itse olin tänäkin vuonna taas postien suhteen niin samaton, että jäi kortit lähettämättä.

Ehkäpä ensi vuonna olen ajoissa vihdoinkin liikenteessä ja saan itsekin ilahdutettua teitä kaikki kuten te taas tänä vuonna meitä. Sydämellinen kiitos vielä!


Joulu alkaa olla ovella ja tunnelma niin kovin jouluinen, ihana, lämpöinen ja jännittynytkin. 
Kummatkin isovanhemmat lensivät tänne luoksemme ja hulinaa on riittänyt. Nonna ja Vicce saapuivat perjantaina lounastreeniemme aikana ja heti törmättiin kaupalla sattumalta kun palauttelin lapsia kouluun ;)
Eilen kävin noutamassa mamman ja papan kentältä ja kerettiin matkalla poiketa tehtaanmyymäläkauppakeskuksessakin viimeisillä jouluostoksilla. Tytöt viettelivät iltapäivää treenien jälkeen luistelukaverin luona, josta koukkasimme heidät matkalla.

Oli ihana hetki perjantaina kun mietin miten organisoin eilisen aamun, sillä jälleen oli kaikilla treenit samaan aikaan ja minulla lentokenttäkeikkakin samaan aikaan. Seuramme ihanat avuliaat ystävät tarjosivat oitis auttavan kätensä ja ilmoittivat, että he hakevat tytöt treeneihin ja hoitavat heidät iltapäivään hyvin mielellään. Että sitä vartenhan ystävät ovat ja minä liian harvoin pyydän reilusti apua, vaikka sitä olisi tarjolla. Ilolla otin avun vastaan ja koko aamupäivä hoitui hienosti ja kaikki olivat tyytyväisiä. Nonna ja Vicce huolehtivat pojista aamun ja veivät heidät treeneihin, jossa Jere lopetteli omia treenejään samaan aikaan ja aloitteli poikien kanssa sitten yhdessä heidän treenejään.




Joulupukkia on odotettu täällä kovasti ja vihdoinkin odotus huomenna palkitaan.
Jännityksellä itsekin odottelen lasten riemua ja huomisen päivän tunnelmaa. Päivä on täynnä ihania suomalaisia perinteitä, joista on ihana pitää kiinni täällä maailmalla. Suomalainen joulu on valtavan hieno ja on iso rikkaus saada siirtä perinteet myös meidän ulkosuomalaisille lapsillemme.

Jouluruuat ovat hyvällä mallilla. Mamma on täällä tänään tehnyt laatikoita, nonnakin ylämökillä paistanut lanttulaatikkoa. Lihat ja lisukkeet ovat myös odottamassa valmiudessa ja huomiseksi jää minun jälkiruoka enää valmistettavaksi, sitten saa joulu tulla.
Meillä on vielä aamulla aamujäät puolille päivin ja sitten joulurauha julistetaan meidänkin perheessämme.

Tänään koko päivä kului taas jäällä. Tytöillä oli aamulla kuivatreenit gaalan uuden ohjelman kanssa ennen kuin siirryimme jäälle.



Nyt on tytöillä gaalaan kolme eri ohjelmaa sekä omat kilpaohjelmat luisteltavaksi. Kaikki esitetään kahdesti kun on kaksi gaalaa, ensin hallissa Sierressä 29.päivä ja seuraavana päivänä Montanan ulkojäällä.



Arttu-pojan kohtalo on synkistänyt täälläkin ja tuntuu käsittämättömältä ajatella sitä tuskaa ja surua mitä perhe joutui kohtaamaan. Kunpa voisi jotenkin auttaa tuollaisessa surussa.
Kyllä omat murheet ja huolet tuntuvat mitättömiltä tuollaisen rinnalla.

Lasten kanssa ollaan leivottu pipareita, loihdittu erilaisia lahjoja niin naapureille, opettajille kuin kavereillekin... Tässä muutama taidonnäyte luomuksistamme. Tiedän, leipuriainesta meissä ei ole ;) kun aloittelimme projektia oli mielikuvat vähän toisenlaiset, mutta toteutus jäi hieman laimeaksi. Pääasia, että maistuivat maukkaille ja saajat olivat oikein onnellisia. Jokainen tuntuu tykkäävän suomalaisista pipareista. Eikä Angry birds-teemaan tunnu kyllästyvän koskaan ;)


Oliverin jääkiekkokaverille loihdimme kiitokseksi tämmöisen tekeleen.


Jerellä on treenejä ja pelejä tiuhaan tahtiin kun tuurailee kakkosliigan maalivahtia, veteraanien maalivantia ja A-junnujenkin peleihin pitäisi keretä vielä torjumaan ;)




Ihanaa, rauhallista ja rentouttavaa joulua kaikille! Pitäkää läheisistänne huolta!






Ei kommentteja:

Lähetä kommentti