maanantai 3. syyskuuta 2012

Jälleen uusi viikko!

Meillä oli ihanan leppoisa sunnuntai eilen. Aamujäät, eikä mitään muuta ohjelmaa. Kotona oloa ja yhdessä puuhastelua. Nukuin jopa päiväunetkin pitkästä aikaa. Kiva aina välillä olla vaan, vaikka ei sitä montaa päivää putkeen semmoistakaan jaksaisi ;)

Nyt olisi jälleen uusi viikko edessä ja huomattavasti rauhallisempi viikko edellisiin verrattuna. Jäätreenejäkin on vain kolmena päivänä, mutta leppoisampi palauttavaviikko tekee tähän väliin oikein hyvää, sillä sitten tulee kahden viikon puristus valmisteluna kisoihin.

Isovanhemmatkin lähtivät tänään takaisin Suomeen ja tuntuu ihan hassulta kun ollaan täällä taas ihan oman perheen kesken. Lapsetkin meinaavat kokoajan silpasta ylämökille moikkaamaan nonnaa ja Vicceä, kerkesivät taas niin tottua siihen, että olivat tuossa lähellä.

Käytiin lasten lounastunnilla yhdessä vielä alhaalla kaupungissa syömässä, tänään kun ei ollut ensinkään lounastreenejä. Lounaan jälkeen reissulaiset lähtivätkin sitten kohti lentokenttää ja koululaiset palasivat kouluihinsa ja me muut kotiin siivoilemaan.

Illalla oli oheistreenit Daviden kanssa. Tyttöjä venyteltiin oikein urakalla...



Keskiviikkona joudumme hyvästelemään Davidkin, kun hän palaa jälleen esiintymään alkavalle jääshow-kiertueelle loppuvuodeksi. Kyllä tytöillä tulee taas hirmuinen ikävä! Ovat jo askarrelleet Davidelle kortit mukaan kotiin kiitokseksi upeista ja opettavaisista treeneistä. Talvella sitten jatketaan taas kun palaa luoksemme.



Onneksi meille jää tänne mukava valmennustiimi kaikesta huolimatta, sillä selviämme siihen asti kun saamme taas Daviden luoksemme vahviustukseksi ;)

Nyt vielä pyykit narulle ja nukkumaan.

Ihanaa alkanutta viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti