torstai 30. toukokuuta 2013

Yhtä koulutusta taas rikkaampi

Jälleen viikonloppu edessä ja lähes vapaa semmoinen. Tänään illalla käyn vetämässä hyppytreenit ja sitten aamulla kilparyhmän treenit eikä mitään muuta sovittua ohjelmaa!
Viime viikonloppu oli aivan mielettömän upea, opettavainen ja antoisa.
Perjantaiaamusta lähdin matkaan kohti Brigiä ja ensimmäistä valmentajakoulutustani. Kolmen päivän urakka alkoi heti vauhdikkaasti ja kurssikaverit, jokainen 20 tuli oitis tutuiksi ja yhteinen sävel löytyi nopeasti.
Oli leikkejä ja pelejä, teoriaa ja paljon niin ennalta tuttua kuin uuttakin asiaa. Kivaa kertausta ja uuden oppimista!
Teki kyllä niin hyvää pieni irtiotto arjesta, niin ihanaa kun se onkin! Liikuntatunteja tuli valtavat määrät päivää kohden ja hotellin puitteet mahdollistivat vielä lisähikoilun niin keilailun kun punttienkin merkeissä.
Lauantai-illaksi oli varattu koko porukalle koko keilahalli ja siellä kuluikin monta tuntia yhdessä keilaillen.
Sama koitos on edessä viikon kuluttua Ovronnazissa ja lopputentit sitten myös, niin käytäntö kuin teoriakin.

Oli erityisen mielenkiintoista nähdä miten toteutettiin opetus kun puolet porukasta oli saksankielisiä ja puolet ranskankielisiä. Mutta hienostihan se oli organisoitu ja kääntäjiä oli mukana. Hauskinta oli, että minäkin jouduin moneen otteeseen toimimaan tulkkina, sillä meitä kummankin kielen puhujia ei ollut joukossa montaakaan.
Itselle oli hyvää kielikylpyä myös kun sai useimmiten ohjeet kummallakin kielellä ja tuli kerrattua sanastoa. Teoriatunnit olivat erikseen ja itse valitsin rankankielisen porukan. Ihan kivasti siellä pysyi mukana, vaikka välillä ärsyttikin kun ei ihan kaikki asiat aina auenneet. Oppimismateriaalin kanssa on nyt aika urakka ennen viikon kuluttua pidettävää teoriakoetta.

Lapset olivat Jeren kanssa kotona ja viihtyivät hyvin. Ihanat Lökö ja Outi katsoivat poikia lauantaiaamupäivän kun Jere oli golffaamassa maalivahtiporukan kanssa.
Alexia jäi perjantain treeneistä Natalien luokse yökylään ja Erika meni Marielle. Kummallakin tytöllä oli ollut tosi kiva ilta ja seuraavana päivänä Jere haki kaksi onnellista tyttöä kotiin.
Viikko on hujahtanut taas vauhdilla ja eilinen pyhäpäivä vauhditti viikkoa entisestään. Vietimme rentouttavan kotipäivän lasten kavereiden kanssa leikkien ja sain luettua tenttiin ja tehtyä kotiläksyjä mukavasti kaikessa rauhassa kun lapsilla oli kivat leikit pihalla.
Lapset ovat käyneet retkillä koulun kanssa nyt tiuhaan, tänään Oliver lähti jo kolmannelle retkelleen tässä muutaman viikon sisällä ja suuntaavat eläintarhaan. Danielkin toivoi pääsevänsä retkelle koululaisten tapaan, joten lähdimme yhdessä vaeltamaan rinteemme alapuolella sijaitsevalle kuntopolulle.
Nähtiin vaikka mitä mielenkiintoista ja temppuilimme kuntopolun kuntoradoilla.
Kaikista ihanimpia oli kasassa nukkuvat sorsanpoikaset, jotka eivät pelänneet meitä ensinkään. Harmittaa oikein, että jätin kameran kotiin ja jouduin turvautumaan vain puhelimeni kameraan. Olisi ollut paljon kuvattavaa kunnon kameralla. Pitää käydä pian uudestaan.
Ehkäpä Annin kanssa kun viikon kuluttua lentää luoksemme!
Täällä me jo aivan malttamattomina odotellaan!









Ylhäältä on suora yhteys Sionin lentokentälle, jossa hävittäjät harjoittelevat usein juuri aamupäivällä ja niitä harjoituksia on jokainen lapsista jaksanut seurata aina silmä kovana, niin myös tälläkin kertaa. 


Voih, näitä kiireettömiä yhteisiä vapaapäiviä tulen kyllä kaipaamaan kun ensi syksynä lähettelen viimeistäkin lastani koulutaipaleelle!
Olen niin nauttinut näistä vuosista ja näiden pikkuihmisten seurasta ja hauskoista jutuista ja oivalluksista!
Onni on oma perhe!
Erikakin aloittelee ala-asteen viimeistä luokkaa syksyllä ja hetken kuluttua lähettelen häntä jo yläasteelle, apua! 

Aurinkoista ja lämmintä viikkoa kaikille! 
Suomessa kesä on parhaimmillaan, mutta meillä lumiraja on laskeutunut liki korkeudellemme ja säät ovat kaikkea muuta kuin kesäiset! Kesäsäitä odotellaan, vaikka kolmen viikon kuluttuahan me päästään jo Suomeen lämmittelemään ;) 
Kolme viikkoa siis koulua jäljellä ja sitten kohti koti-Suomea! 
Kesäloma ja Suomi, täältä tullaan!

5 kommenttia:

  1. Moikka!

    Niin se kyllä on, että aika menee niin kovaa vauhtia ja lapset kasvaa niin nopeasti!
    Muistan kun Erika oli vielä aika pieni kun näin hänet ensimmäisen kerran ja muistan kun Alexia oli syntynyt ja kävitte meillä kun hän oli vielä aivan pikkuinen! :) Ja siitä kun nähtiin viimeksi on mielettömän pitkä aika, silloinhan Oliver oli vielä vauva! Ja kun miettii että meidänkin pojat ovat jo 4v ja pian 2v...

    Ja kylmää ja lumista on täälläkin...Joka aamu maassa on muutama sentti lunta ja lämpötila +2 astetta. Kesä tule jo tännekin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka!
      Siitä on todellakin liian pitkä aika kun ollaan viimeeksi nähty :( Koitetaan korjata tilanne ja tavata taas pian!!!

      Ja kesä saisi saapua pian tänne Sveitsiinkin! Eilen oli jo huomattavasti kesäisempi sää ;)
      Toivottavasti teilläkin!

      Harmi, ettei satuta Savonlinnaan taas samaan aikaan kesällä!
      Ihanaa kesää sinne koko konkkaronkalle ja halit kaikille!!!

      Poista
  2. Teidän perhe on niin ihana!

    Ja kiva, kun tuutte suomeen!!! Millä tuutte ja missä meinaatte viettää ajan?? :)

    VastaaPoista
  3. Moikka!!!
    Me tullaan heti juhannuksen jälkeen ja ollaan Tuusula-Kouvola-Savonlinna-Hämeenlinna-akselilla ;) Missä sä oot kesän? Toivottavasti tavataan, mutta jos ei niin sitten elokuussa täällä!!! Ihanaa kun tulet!!!

    VastaaPoista
  4. Mä oon pääasias Helsingis! Ku on täällä työt, mut sit käyn pohjanmaalla aina sillontällön :)
    Yritetään, mutta viimestään elokuussa!!!

    VastaaPoista