sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Onnenkyyneleitä.



Kaikella on aina tarkoituksensa, siihen olen uskonut aina ja uskon edelleen. Eilen tuli jälleen todistettua väite oikeaksi. Kaiken epäoikeudenmukaisuuden ja inhimillisten virheidenkin jälkeen oli oikea tehopäivä. 
Me suuntasimme aamusta jo kahdeksaksi taas hallille ja siitä Montanaan ulkojäälle. Lauantaina treenasimme vain itseksemme kun valmentajat olivat kilpailuissa, mutta eilen oli taas kaikki koossa ja oikeat tehotreenit. 
Erikalla oli erityisesti vauhti päällä ja hyppäsi puhtaasti neljä upeaa kaksoishyppyä ja yhdistelmiä myös. Nyt menee hienosti jo kaksoistulppi, -salchow,-ritti ja -flippi. Enää puuttuu Lutz ja Axel kaksoisina, mutta jälkimmäisen oppiminen taitaa ottaa aika paljon aikaa.
Minustahan Erika on jo kerran aiemmin hypännyt ritin ja flipin, muttei silloin saanut niistä vielä päävalmentajan siunausta, tänään tyttö hyppi niitä peräkkäin monia toistoja. Salchow ja tulppi ovat olleet vahvoja nyt jo jonkin aikaa.
Antoine nauroikin, että neiti, joka joutui kaikista kauiten taistelemaan akselinsa kanssa hyppää nyt ennätysvauhdilla sitten peräkkäin kaikki hypyt. Antoine itse kun oppi aikoinaan akselin nopeasti ja sitten kaksoishypyissä kesti. Antoine on itse aloittanut luistelun vasta 10-vuotiaana, mutta saavutti maailman huiput sitten hyvin ripeässä tahdissa ja hyppäsi jo varhaisessa vaiheessa kolmoishypyt ja kisasi sitten pariluistelussa olympiatasolla jo vajaan kymmenen vuoden kuluttua aloittamisestaan. Antoine on ollut päävalmentajamme valmennuksessa aina, kuten hänen parinsa ja meidän valmentajamme Anaïs myös. Anaïs on luistellut ihan kolmen vanhasta asti ja jatkaa edelleen, tosin valitettavasti ilman paria ainakin toistaiseksi, jollei nyt löydy paria hänelle.

Mutta vielä noihin viikonlopun treeneihin. Erikan treeneissä oli vauhtia ja semmoinen tahdonvoima huokui neidistä, että hän menee vaikka läpi harmaan kiven. Tuota piirrettä valmentaja on Erikalle toivonut ja vaikka siitä maksettiinkin tavallaan aika kova hinta niin ainakin se kannatti, jos näin nyt jatkuu.
Alexiallahan tuota tahdonvoimaa on ollut aina, sitä ei olisi tarvinut pistemenetyksin metsästää. Mutta tuo perjantain kisa oli ja meni, nyt on katse jo seuraavassa kilpailussa ja sinne lähdetään kisaamaan kovana vastuksena muille. 

Nyt onkin parin viikon kuluttua erikoinen kilpailu luvassa. Ensin kilpaillaan elementeillä, eli top jumps-nimisellä tapahtumalla, jossa tuomarit arvostelevat jokaisen luistelijan hypyt ja piruetit erikseen, sitten iltapäivällä suoritetaan kilpailuohjelmat ja yhteispisteet ratkaisevat. Valmentaja sanoi kyllä suoraan, että Alexia on tulevassa kilpailussa altavastaajan roolissa, sillä kisan pienimpänä ja nuorimpana osallistujana ei pysty kisaamaan samalta viivalta kaksi vuotta vanhempia vastaan, sillä pomppu hyppyihin on erilainen, mutta koitamme kiriä menetykset kiinni pirueteilla ja kauniilla ohjelmalla. Innolla lähdemme kuitenkin katsomaan tälläistäkin kilpailua. Saamme Suomen valmentajat mukaan myös, heillekin erikoinen kilpailu luvassa ;)

Eilen oli myös hyvä päivä siinä mielessä, että saimme seuraamme uuden teknisen spesialistin, joka aloittaa heti ensi kautena. Nyt kaksi henkilöä vastaa noista asioista enkä usko, että enää mitään vastaavia virheitä sattuu.
Kerran tälläinen on vielä suotavaa, mutta jatkossa ei.

Hyvä viikonloppu kisojen pettymysten jälkeen. Tästä innostunein ja odottavin mielin aloitamme uutta viikkoa. 
Perjantaina saamme vieraita Suomesta kun Jeren vanhemmat ja kummit lentävät tänne meidän hulinoihimme. Perjantaina on myös koulujen karnevaalikulkue ja siitä alkaakin viikon karnevaalit ja lasten loma!
 Ja lomaviikon torstaina lentääkin luoksemme Suomen valmentajat perheineen ja meno sen kun yltyy!!!! Ihania päiviä luvassa, maltamme tuskin odottaa!

Ihanaa viikkoa kaikille, me lähdemme nyt lumitöihin ennen lounastreenejä. Meidän keväiset kelit vaihtuivat kunnon takatalveksi!

Erika teki koulussa tuolin



2 kommenttia:

  1. Jos Erika on taitava luistelijana, niin näköjään myös monessa muussa asiassa. Ihana tuoli! Upea kuva luistimista! <3 Terkkuja ja pusut kaikille!
    -Tuulianna

    VastaaPoista
  2. Kiitos, hienosti oli kyllä maalannut ja koristellut kaikki pienet yksityiskohdatkin. Samoin ompelutaidot olivat tyynyn kohdalla kyllä äitiä paremmat. Tiedänkin kenellä ompelut tästä lähtien pakolliset ompelukset ;)
    Taitava, ihana Erika <3
    Halit ja pusut sinne teille kaikille ja ihanaa, että kommenttisi vihdoin onnistui ;)

    VastaaPoista