perjantai 8. helmikuuta 2013

Karnevaaliviikon aloitus

Eilen kun talo hiljeni, äidin urakka vasta alkoi. Koulujen karnevaalijuhlaan leipomani viisi pellillistä korvapuusteja työllisti pitkälle yöhön. Mutta urakka saatiin päätökseen ja korvapuustien verran täydentyi tarjoiluastiat tämän päivän juhlassa, jonka tarjoiluista me äidit vastaamme.


Tänään sitten tuttuun tapaan pienet koululaiset kulkivat hienossa kulkueessa omatekemissään asuissa. Oliverin luokka oli leijonia ja Alexian luokka pellejä. Teemana siis sirkus.


Alexian luokka saapuu 


 Daniel valmiina juhlahumuun


 Oliverin ihana opettaja ja hyvä ystäväni Veronique


Oliver


 Alexia ja ystävät sekä Daniel



Veljekset





Juhlahallille


 Halli oli koristeltu teeman mukaan ja meno sen kun yltyi


Kiva tapa aloittaa karnevaaliloma.

Saimme myös nonnan, Vicen, Helin ja Eprankin suoraan lentokentältä mukaan karnevaalihulinoihin. Lisäksi Lökö ja miehet olivat hulinoissa mukana ja lapset olivat innoissaan kaikista tutuista suomalaisista kasvoissa yleisön joukossa. 

Oliver osasi etukäteen kertoa, ettei sitten voi moikata meitä, vaan murisee ja karjuu tervehdykseksi kuten opettaja on opastanut ;) Daniel ei vielä osannut päättää mitä pukisi päällensä ja päätettiinkin lounastreenien aikana ajaa naamiaisvaateostoksille, jotka jäivät kaiken kiireen keskellä taas hiukan viime tippaan, mutta onneksi oli taas viimetippa ja hyvät asusteet tarttuivat matkaan ;)
Spiderman-puku oli niin kova juttu, ettei muita enää katseltukaan. Oliver halusi olla vaihteeksi ritari kun löysi niin hienon miekan ja kilven. Alkuun kyllä sovitteli semmoista pientä kukkahattua, joka laitetaan pinnillä päähän ja olisi kovasti halunnut sen, vaikka pikkuveli koittikin esitellä kaikkia vähän äijämäisempiä juttuja. Lopulta miekka ja kilpi osoittautuivat ylivoimaisen hienoiksi ja ritarin asu oli selvä.
Sunnuntain kulkueeseen saa sitten leijonan asun tilalle pukea itsensä ritariksi.

Meillä oli vähän myös vastoinkäymisiäkin. Keskiviikkona Oliver oli ottanut linkkuveitsen kouluun. Opettaja otti sen heti pois ja Oliver ei uskaltanut edes kertoa, että oli jostakin löytänyt kunnon sveitsiläisen linkkarin, jonka sitten salakuljetti kouluun. Luokkakaveri kertoi asiasta illalla treeneissä Jerelle. Kävimme asiasta sitten puhuttelua kotona ja tänään opettaja ojensi linkkarin minulle karnevaaleissa. Daniel tutkiskeli linkkaria pöydässä ja kaikki ajattelivat ettei saa sitä edes auki kun on niin jäykkä, minä juttelin opettajan kanssa, saman joka linkkarin oli juuri antanut takaisin kun yhtäkkiä Daniel juoksee pöydästä luokseni ja verta valuu valtavasti. Nonna, Heli, Epra ja Seppokaan eivät kerenneet pöydässä edes tajuta mitä tapahtui, niin nopeasti oli avannut ja vuollut sormeensa. Haava oli sen verran syvä, että päätettiin lähteä ystäväni kanssa viemään Danielia lääkärille, joka heti ottikin meidät sisälle. Tässä välissä Daniel kerkesi jo nukahtaa ja lääkäri meni ihan paniikkiin kun nukkui niin sikeästi ja nukahti siis kesken kaiken, että luuli pojan menettäneen tjuntansa. Ei reagoinut mihinkään. Me ystäväni kanssa selitimme, ettei siitä ollut kyse, vaan ihan silkasta väsymisestä. Välillä samalla tavalla nukahtelee ruokapöytään tai kesken leikkien... ihan kuin oma rakas pikkuveljeni aikoinaan! Lääkäri kokeili pulssia ja ihmetteli, ettei koskaan ole nähnyt vastaavaa. 
Sormea ei tarvinnut kuitenkaan tikata, vaan liimaus riitti. Pitkään lääkäri kuitenkin asiaa mietti.
Nyt sormea koristaa hieno sininen side ja meno jatkuu entisellään.


Pojat nousivat tapahtumarikkaan päivän päätteeksi ylämökille Jeren, nonnan, Vicen, Helin ja Epran kanssa ja me starttasimme vielä Montanaan iltatreeneihin.

David saapuu huomenna ja viipyy kaksi seuraavaa viikkoa. Ensi viikolla lentää Tsekeistä kaksi huippuluistelijaa kanssamme treenaamaan, jouta David valmentaa tuleviin olympialaisiin.
Nyt iltapuuhiin ja nukkumaan, huomenna hulinat jatkuvat ja sunnuntaina on sitten Saviesessä iso kulkue, jonne koulut osallistuvat myös kaikkien muiden juhlioiden mukana. Juhlahallissa meno jatkuu yötä päivää koko viikon ja innokkaimmat juhliat aloittivat jo eilen ja jatkoivat lähes samoilla silmillä tämän päivän juhlaan.

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti