keskiviikko 5. syyskuuta 2012

Keskellä viikkoa.

Meillä aukeaa jokaisena aamuna kampaamo kun tytöillä on erilaisia toiveita miten hiukset tulee laittaa minkäkin vaatteen kanssa... Tänään oli teemana sydänsaparot ;)


Tajusin vasta, ettei Lausannen maratoniin ole kuin vajaa kaksi kuukautta aikaa enää.... Juoksukilometrejä on toki kertynyt entiseen malliin, lähestulkoon, mutta ne pitkät extralenkit ovat kyllä jääneet valitettavan vähäisiksi. Tavoitteena olisi, että juoksisin maratonilla aikaa, mutta se ei näytä kauhean lupaavalta... Ongelmana on, etten tiedä millä vauhdilla uskallan lähteä matkaan, mutta innolla jo odotan koitosta.... ja onhan minulla onneksi tässä aikaa testata hiukan vielä pitkillä lenkeillä mihin aikaan yletän. Olen sanonut, että jos yli neljän tunnin juoksen niin olen kyllä pettynyt... se on jo ihan kiva suoritus, katsotaan päästäänkö tavoitteeseen.

Eilen ja tänään juoksimme taas Danielin kanssa ja ihanan lenkkikaverin olen kyllä hänestä saanut, vaikka viimeistä kiertoreittiä ei enää eilen suostunut lähteä polkemaan, vaan halusi jo kotiin, mutta hyvä lenkki me saatiin tehdyksi ilman viimeistä koukeroakin. Tänään ilmoitti sitten heti, että jaksaa mennä pidemmän lenkin ja melkein kaksi tuntia me samoilimme pitkin hiekkateitä ja mäkimaastoja. Viimeisillä kilometreillä löytyi ihan yllättäin kaksi neliapilaa ja kaksi viisapilaakin. Juoksuvauhdissa osui silmääni pientareelta yksi neliapila, oli pakko palata katsomaan ja sehän se oli. Vierestä löytyi sitten pienen silmäilyn jälkeen lisääkin.





Eilen meillä oli vielä hyppytreenit illalla koulujen jälkeen ja pojatkin olivat mukana.


Piti olla vapaapäivä, mutta valmentaja soitti tuntia ennen treenejä, että mennään kuitenkin treenaamaan, jos halukkaita löytyy. Tyttöjä ei kahta kertaa täytynyt pyytää. Tänään luistelimme muutaman tunnin ja tytöt itkivät koko kotimatkan kun hyvästelivät Daviden jäätreenin jälkeen. Illalla oli vielä baletti ja kotiin kun päästiin niin en meinannut saada heitä sisään trampoliinilta kun hypyt ja temput jatkuivat siellä.... lasten energiavarastot ovat kyllä kadehdittavat! Läksyt onneksi hoitui samalla innolla.

Huomenna on ihan oikeasti vapaapäivä treeneistä, vaikka kuka pyytäisi niin tytöt pysyvät kotona ja tehdään jotakin mukavaa yhdessä ja ilman kiirettä ;)

Hauskaa viikkoa kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti