Taas on monta päivää vierähtänyt ilman blogipäivitystä, vaikka olenkin jo torstaina kirjoittanut tänne valmiiksi tekstin ja piti vaan kuvat lisätä ja laittaa matkaan, mutta niin siinä kävi, etten sitä muistanutkaan ja nyt kuvia tuleekin kerralla enemmän ja tekstiä myös.
Torstaina aamusta herättiin Danielin kanssa kuorimaan ja pilkkomaan kasviksia kasvissosekeittoa varten, jota valmistettiin jälleen suuren suuri jättikattilallinen. Pian oli neljät pienet käsiparit apuna ja kasvikset taas ennätysvauhdilla kattilassa. Ihania apulaisia! Tälläinen hauska perunakin löytyi joukosta:
Daniel toivoi pääsevänsä äidin pyörän kyydissä aamulenkille ja niin me lähdimme lämpimään syysaamuun pyöräilemään. Laskettiin ensin alas Saviesen kyläämme ja siitä nousimme reilun 10 kilometrin matkan huipulle ja laskimme sieltä jälleen hiukan alemmas kotiin. Olipas ihana aamunavaus jälleen ja matkaseura hauskaa ;)
Oliver noudettiin bussilta ja pikku-ukko ilmoitti oitis, ettei aio enää harrastaa koulua, vaan pelaa jääkiekkoa ja urheilee. Onneksi lounastunnin jälkeen olikin jo taas unohtanut puheensa ja innolla kirmasi siskojen perässä bussille.
Jerekin saapui ajoissa töistä ja Daniel pääsi isin kanssa pesemään autoja. Siihen touhuun liittyivät nopeasti koulusta saapunut kolmikkokin. Pian pihassa kävi melkoinen kuhina ja äiti sai ihanan siivousrauhan sisällä, ihan itsekseen.
Illalla me teimme ihanan kävelylenkin ja lapset esittelivät erilaisia sirkustaitoja pihassa ja trampoliinilla ja nautimme kun ei ollut kiire mihinkään. Jere kävi rullakiekkotreeneissä hikoilemassa hellesäässä sillä aikaa.
Perjantaina tyttöjen luistimet lähtivät terotukseen ja ensi viikolla alkaa ankara valmistautuminen
kisoihin. Äidilläkin työtä riittää, sillä Erikan kisapuku on pesettämättä ja uudet strassit ostamatta ja laittamatta. Onneksi kaikki muut ovat kisoja ajatellen valmiina. Ohjelmatkin ihan kivalla mallilla, vaikka aika paljon on vielä treenattavaakin. Kaksi viikkoa koitokseen.
Perjantaiaamuna me huristelimme taas Danielin kanssa aamulenkille muiden lähdettyä kouluun. Olin kerennyt juosta kukonlaulun aikaan jo itsekseni salilla juoksumatolla aamuteeveen äärellä mukavan 10 km:n lenkin ja jatkoin sitten aamupalan jälkeen lenkkeilyä pikkuherran rullatessa fillarilla vierellä.
Illalla hurautimme koulujen jälkeen koko katraan kanssa hyppytreeneihin Montanaan. Tytöt jäivät päävalmentajien kanssa treenaamaan, minulla oli vapaailta ja me käytiin poikien kanssa kävellen
Montanan keskustassa ikkunaostoksilla ja ruokakaupassa. Siinä sitä kaunista kylää silmäillessä taas oitis tajusi miksi sydän vaan pysyy täällä.
Viime keväänä kun Jere väläytti ajatuksesta, että muuttaisimme Suomeen, muistan oitis kauhistuneeni, mutta hetken kuluttua innostuneenikin hiukan asiasta. Suomessa on paljon läheisiä, paljon kotoisan ihania lapsuusmuistoja, pala nuoruutta ja kauniit järvimaisemat. Mutta kyllä näiden 12 vuoden aikana sitä on syvästi juurtunut jo tännekin ja ajatus täältä lähtemisestä kuulostaa kyllä pelottavalta ja tuolla kävellessämme sitä jotenkin vaan tunsi taas kuuluvansa sinne ja tänne kotiin toki ennen kaikkea. Jokaisena päivänä huomaan miettiväni, miten onnekas olen kun saan asua täällä ja miten upea on saada kasvattaa lapset tälläisessä ihanassa alppikylässä. Täällä on ihanan rauhallista ja ihmiset ovat huomaavaisia ja ihania, he välittävät kaikista ja auttavat mielellään. Jotenkin vaan elämä on kovin ihanaa täällä, vaikka samanlaista arkea suurimmilta osin onkin kuin missä tahansa muualla. Mutta sitä on onnekas kun viihtyy kotona ja on hyvä olla siellä missä on. Ja en kiellä, etteikö olisi ikävä rakkaita läheisiämme Suomesta, mutta eipä kaikki Suomessakaan asuisi ihan lähettyvillä ja yllättävän harvoin sitä kerkeäisi kuitenkin tapailla, vaikka samassa maassa asuisikin. Kaikilla on omat kiireensä.
Montana on erityisen lähellä sydäntä tämän ihanan Saviesen kylämme lisäksi. Kaikki vapaa-aika menee talviaikaan juuri tuolla Montanassa ja siellä on niin kotoisaa ja niin kaunista. Jospa sitä joskus vielä löytyisi koti sieltä... Toisaalta, osaisiko sitä täältä kotoisasta Saviesestäkään lähteä. Hyvä yhdistelmä siis nauttia töiden ja harrastusten kanssa näistä kummastakin ihanasta kylästä ja ihmisistä ympärillä myös.
Viikonloppu oli täynnä upeita hetkiä. Kanadalaisperhe ilmoitti, että ajavat jälleen tänne, joka oli ehdottomasti viikonlopun paras uutinen.
Lauantaina me lähdimme aamusta jo kahdeksaksi hallille, Jere Sionin halliin omiin maalivahtitreeneihinsä ja me Sierreen omiin pitkiin treeneihimme. Pojat pääsivät pitkästä aikaan aamuksi leikkimään naapuriin Sveitsin mummomme luokse Marjalle ja olivat siitä aivan innoissaan. Heillä oli ollut upea aamu. Illalla kutsuttiin Marja meille grillaamaan ja Marja nauroi kuinka pojat olivat heti tullessa peräkanaa kiivenneet portaita ja sanoneet, että portaissa pitää olla varovainen, sillä äiti sanoi, että Marjan portaat ovat liukkaat ja totta se onkin. Perään Oliver lisäsi, että äiti sanoi myös, että pitää muistaa käyttäytyä erityisen kiltisti, sillä Marja on jo vanha.... Marja kysyikin heti illalla, että koska hänet on vanhojen sarjaan siirretty ;) Kaikki nuo veijarit muistavatkin mainita ;) Lisättäköön tähän vielä, ettei Marja nyt niin vanha ole, mummo parhaassa iässä ;)
Koko lauantaipäivä hujahti Saviesen lasten juhlissa, jossa kavereita ja puuhaa riitti. Sää oli paahtavan kuuma, mutta lasten menoa se ei haitannut ollenkaan, päinvastoin.
Meillä oli myös kiva ilta Marjan kanssa ja juttuja riitti ja mahat tuli täyteen. Lapsetkin kävivät ajoissa nukkumaan ja ilta myöhään kävin vielä leipomaan jälkkäriä seuraavan päivän seuramme perhepäivään.
Tänään me sitten lähdimmekin koko perheen voimin hallille jo kahdeksaksi. Treenit alkoivat kylläkin vasta 8.30 ja pimeässä jäähallissa odottelimme ja hyppelimme lämmittelynä kun olin katsonut treeniajan väärin. Pian alkoi kuitenkin tuttuja kasvoja ilmestyä hallin pihaan. Oli hyvät treenit.
Treenien jälkeen seura oli järjestänyt perhepäivän ruokineen ja juomineen. Kaikki me äidit olimme leiponeet jälkiruokapöytään herkkuja ja Frederica oli jälleen loihtinut aivan mielettömän upean kakun. On oikea kakkutaituri ja yllättää kerta toisensa jälkeen luonnoksillaan.
Aikuisia oli paikalla liki 30 ja lapsia saman verran. Sää oli helteinen, liki 30 astetta ja kaikilla tuntui olevan mukavaa. Oli kiva jutella rauhassa kaikkien kanssa ja nähdä kaikkia kunnolla. Lapset olisivat leikkineet pidempäänkin, mutta neljältä lähdimme koko pitkän ja touhukkaan päivän päätteeksi kotiin lukemaan läksyjä ja leikkimään vielä rauhassa kotiinkin ennen uuden viikon alkamista.
Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti