torstai 3. marraskuuta 2016

Vuosi Lausannessa!

Meillä tuli syyskuussa vuosi täyteen täällä ihanassa Lausannessa!
Vuosi sitten lapset aloittelivat uusia koulujaan ja elämää täällä
ja jo nyt tuntuu, että oltaisiin oltu täällä aina.
Edelleen olen vahvasti sitä mieltä,
että oli aivan huikea idea lähteä tänne.
Jerekin sai ylennyksen töissä ja varmasti asiaan auttoi lyhentyneet välimatkat asiakkaisiin
ja siten helpompi yhteyden pito.

Vuosi on antanut lapsillekin paljon.
Kaikki on sujunut kuin itsestään
ja mennyt paremmin kuin osasin koskaan edes unelmoida.
Lapset ovat niin lausannelaistuneet
ja heidän menoa kun seuraa niin täytyy vain todeta,
että lapsena tosiaan oppii asiat nopeasti,
tytötkin kulkevat jo täällä kuin kotonaan.
Tuntevat keskustan ja sen reitit jo läpikotaisin.
Parasta tässä sporttikaupungissa on kuitenkin urheilun mahdollisuus,
ne ovat todellakin rajattomat ja niitä on käytetty ja niistä nautittu!

Minulla käynnistyi jo kolmas crossfit-kuukausi
ja hienoa huomata miten nopeasti vanha kuntotaso tuli saavutettua.
Ja miten tuolla kehittyy!
Alussa oli kyllä aivan kaikki lihakset niin jumissa,
että iltaisin tähdet vilisi silmissä kun koitin rullailla lihaksia auki.
Ensimmäisellä viikolla jouduin nukkumaan särkylääkkeen voimalla,
kädet eivät taipuneet suoriksi ja elo oli aika tuskaista.
Mutta nyt on kroppa jo hyvin tottunut kovaan rääkkiin taas
ja harvemmin edes pahemmin lihakset kipeytyvät.
Polvikipu vaivasi alkuun aika pahastikin,
mutta maltoin aika hienosti olla rasittamatta polvea
ja tein vaihtoehtoisia liikkeitä.
Juoksemista on vaan ihan hirveä ikävä! Tosin nyt jo pystyy mukavasti sitäkin lisäämään ohjelmaan taas.
Juoksun olen kuitenkin korvannut fillaroimalla 12km:n salimatkan mennen tullen
ja se on ollut polvellekin hyvää treeniä ja kipu on ollut toisinaan jo lähes kokonaan pois.

Tuo on kyllä aivan ehdottomasti mun juttu tuo crossfit.
Jo Sionissa aikoinaan ihastuin ja tiesin, että on minun laji,
mutta silloin se muuton vuoksi jäi enkä ole päässyt täällä lajin pariin kuin vasta nyt,
sillä aikataulut olivat vähän hankalat ennen tyttöjen luisteluiden kanssa kun ei tuolla voi käydä ihan milloin tahansa eikä tuo sali ole lähelläkään jäähallia, oikeastaan juuri päinvastaisessa suunnassa.
mutta nyt kun huomasin, että mahdollisuus on jälleen toteuttaa omiakin juttuja, niin siellähän minä ole liki päivittäin nyt hikoillut. Upea porukka ja yhteishenki, siitä nautin ehdottomasti eniten!

Aamuisin kun lähden tunnille tulee joka kerta sama fiilis,
istun pyörän satulaan, musiikit korville ja nautin vaan siitä, että tämä on mun oma juttu.
Kauniit viiniviljelmät ja upea ranta alhaalla sekä Ranska vastarannalla ovat koko matkan vierelläni, enkä usko, että kyllästyn noihin maisemiin ikinä.
Mutta mikä parasta kun pääsee salille odottelee siellä kasapäin iloisia treenikavereita
ja tuntuu kun heidät olisi tuntenut jo pidemmän aikaa.
Rakastan tuota rääkkiä,
sitä tunnetta kun on omiensa joukossa,
samanlaisia hulluja hikoilijoita ei Sveitsistä löydy kyllä varmasti muualta kuin crossfit-salilta,
kuntosalilla täällä treenataan maltillisesti, ainakin naiset,
mutta tuolla naisetkin antavat kaikkensa,
rakastan sitä että teen jotakin ihan itse ja ihan yksin.
Niin paljon kun rakastan perhettäni niin olen kaivannut omaa aikaa ja omaa juttua.

Erikakin käy crossfitin teiniryhmässä ja tykkää siitä valtavasti!
Lisäksi Erika tanssii nykyään enemmän ja haaveilee pääsevänsä siinäkin eteenpäin.
Erika tanssii siis edelleen balettia ja lisäksi modernitanssia.
Ja pääsi suomeen tanssiriparillekin, joka on ihanaa.
Ei meinannut oikein innostua koko rippikoulusta,
kunnes näki tuon tanssiriparin ja innostui oitis asiasta.
Kesällä sitten rippileiri menee Suomessa tanssin merkeissä ;)

Muutama viikko sitten tapasin messuilla sattumalta yhden luisteluvalmentajan ja hän kertoi, että kisoissa oli juuri edellisviikonloppuna tavannut Peter Grütterin, joka oli kovin harmitellut tyttöjen lopettamista. Sanonut, että kaksi lahjakasta tyttöä taas vähemmän, mutta ymmärtävät kyllä hyvin lopettamisen.
Jatkuvasti meiltä kysellään, että onko ikävä jäälle ja haikeaa kun ei enää ole luistelua.
Täytyy kyllä käsi sydämellä sanoa, että aivan upeita vuosiahan me luisteluiden parissa elettiin, siitä ei pääse mihinkään. Tytöt kehittyivät upeaa tahtia ja saivat kokea kuudessa vuodessa niin alun huumaan kuin oikean kisakamppailunkin. Nautimme täydellä sydämellä jokaisesta hetkestä, myös vaikeimmista. Laji antoi meille valtavasti, mutta tottahan toki samalla ottikin valtavasti. Se kaikki menetetty aikakin oli sen arvoista ja jokainen penni myös, mutta aikansa kutakin ja nyt ei kyllä ole yhtään ikävä noita aikoja. On ihanaa mennä eteenpäin ja elää erilaisia juttuja.
Taidetaan olla aika sopeutuvaista sakkia kun muuton kanssa on ihan sama fiilis.
En haikaile yhtään takaisin vanhaan, eikä kuulemma kukaan muukaan tästä perheestä.
Oliver ihan itki kun näki, että passissa lukee kotikuntana vanha kantoonimme,
haluaisi olla vain ja ainoastaan lausannelainen. Jonain päivänä toivottavasti tuntee ylpeyttä synnyinjuuriinsakin :) Ilman Valaisin upeaa yhteisöä ei meistä koskaan olisi kasvanut tälläisiä. Olivat huippu vuodet siellä ja koko kylä kyllä kasvatti meitä kuin omiaan. Olemme toki ikuisesti kiitollisia kaikille ihanille ystäville siellä. Se oli aikoinaan helppo tie kasvaa ja oppia ranska ja paikalliset tavat.
Lasten koulutaipaleiden aloitus ja kaikki, suuremmassa kaupungissa olisi ollut hyvin erilaista. Hieno ponnahduslauta toden totta!

Ja vaikka olin ihan varma, että luistelu on nyt kokonaan taakse jäänyttä elämää,
väärässä olin.
Ei Erika ihan kokonaan ole luistimia naulaan ripustanut.
Vanha valmentaja pyysi Erikaa valmentamaan
ja Erika valmentaa nyt 3-4 tuntia viikossa pieniä ihania luistelijoita.
Lisäksi hänet kutsuttiin esiintymään viikonlopun gaalaan Lausannen keskustaan hänen vanhalla Titanic-gaalaohjelmallaan ja huomenna hän sitten astelee jälleen yleisön eteen. Kolme kuukautta oli taukoa luistelusta ja tällä viikolla kävi treeneissä vanhan ryhmänsä kanssa ja hyppi kaikki vanhat hypytkin muutaman tunnin harjoittelun jälkeen. Valmentajat kysyivätkin, että osallistuisiko kuitenkin tammikuun lopulla Sveitsin mestaruuksiin, muttei neiti kaipaa kilpajäille ensinkään.
Valmentajat hiukan väläyttelivät ideaa, että alkaisi luistella gaaloja ja lupasivat siitä ihan palkkaakin. Saa nähdä nähdäänkö Erikaa siis jatkossa enemmän vai vähemmän luistimilla.
Mutta kaipuuta vanhaan ei kuitenkaan kuulemma neidillä ole.
Tanssi on nyt vienyt neidin mukanaan ja koulun kanssa on niin paljon työtä,
että elämä tälläisenään on aivan passeli.

Ja Alexia juoksee.
Ihana nähdä, että löysi myös heti oman juttunsa.
Ja onhan tuo juoksuporukka huikea.
He ottivat Alexian ihanasti vastaan ja uudet ystävät löytyivät heti.
Ja yhteinen sävel.
Ja onhan tuo uusi juoksuseura huima!
Valmentaja on niin innostava ja iloinen kannustaja!
Neiti nauttii juoksusta ja uusista kuvioista toden teolla.
Kilpailujakin on jo monta takana päin.
Alexian ns."perusmatka"on ollut tähän mennessä 3km. Mutta yksi kisa oli 5 km:n mittainen ja yksi rankka maastokilpailu.
Palkintopallipaikkoja on kertynyt jo tuossa alle 14-vuotiaiden sarjassa mukavasti ja sehän tuo lisää motivaatiota touhuun. Hyvin kyllä juoksee ja mikä tärkeintä, nauttii valtavasti!
Lausannen minimaraton viipotettiin viime viikonloppuna ja sieltäkin nappasi kolmannen sijan kovassa porukassa.
Lisäksi Alexia on alkanut pikaluistelemaan. Eli vanhan valmentajan haave toteutui ja sai Alexian kokeilemaan pikaluistelua, joka tempaisi neidin oitis mukaan :)
Ja kyllähän Alexiakin valmentaa taitoluistelijoita 2-3 tuntia viikossa, aina kuin omilta treeneiltään ennättää. kolme kuukautta luistimet olivat hänen mielestään roskiskamaa, mutta sitten tuli kaipuu jäälle. Kävi yleisöluistelussa kerran, jonka jälkeen ryhtyikin sitten heti seuraavalla viikolla valmennushommiin.

Ja pojat, he rakastavat kiekkoa, jossa treenaavat kolmesti viikossa.
Lisäksi pelaavat salibandyä. Daniel kerran viikossa,
Oliver jo kaksi plus pelit, joten kyllä noita treenejä heillekin peleineen tulee 5-7 kertaa viikossa.
Joten ei tässä edelleenkään laakereilla lepäillä, vaikkei enää aamulla seitsemäksi tarvitsekaan jäähallille kurvailla, eikä kyllä päiväjäillekään, illat ovat sitten aika täynnä. Erika kulkee hienosti julkisilla itsenäisesti tanssiin, Alexiakin toivottavasti pian.
Jeren uusi työ kun vie Jereä toisinaan Saksan puolelle ja pidemmille asiakasreissuille,
joten minun on selvittävä illoista yksin ja usein kaikki neljä ovat eri puolella kaupunkia. Ihanaa, että lapset ovat jo sen verran isoja, että kulkeminen itsekseenkin alkaa tytöillä olla mahdollista!
Koulumatkat tytöt kulkevat bussilla, pojathan pääsevät kävellen tuohon lähikouluun.

Arki on ihanaa ja olen onnekas, että en kaipaa mitään muuta kuin tätä.
Haaveilen opiskeluista ja sen eteen tässä teen töitä, että haaveet toteutuisivat.
Lisäksi toivon, että voisimme taas matkustella ja nauttia yhteisistä hetkistä lomienkin merkeissä.

Ainiin, synttäriviikonloppunani olin haistelemassa Pariisin tuulia äiti-tytär-reissulla äidin ja äidin ystävän ja tyttären kanssa. Tämä oli minun ensimmäinen miniloma ihan yksin. Enpä ole tälläistä huvilomaa harrastanutkaan itsekseni ilman lapsia sitten lasten syntymän jälkeen… reilut 14 vuotta sitten viimeeksi ;)
Oli upea, rentouttava ja vauhdikas reissu!
Meillä oli niin huikea porukka että oli haikeaa lähteä takaisin kotiin, vaikka ihana olikin palata mussukoiden luokse!

Ja onhan meillä käynyt taas ihania Suomi-vieraitakin kun vanhempani, kummitätini ja serkkuni saapuivat meille pitkäksi viikonlopuksi ja muutaman viikon kuluttua siitä saapui ystäväni tyttärensä kanssa.
Oli kyllä jälleen huikeat viikonloput! Paljon kerettiin puuhastella yhdessä!
Ihanaa aina saada Suomivieraita!!!

Ihanaa, reipasta viikonloppua kaikille.
Minä olen liikkeeni vaatteiden kanssa koko viikonlopun luistelukisoissa töissä
ja Jere saa vuorostaan pyöritellä täällä harrastusrumbaa itsekseen.

Loppuun vielä kuvia päivistämme.

Alexian valmentaja ja ryhmä taustalla










Joannan kanssa Pariisissa








äidit ja tyttäret laatuaikaa!


Poikien lasergeme-syntymäpäivät


7v synttärisankari

9v synttärisankari







kohti crossfit-treeniä ;)




Mun liikkeen kuvauksissa

Ihanat mallit







Pyöräreitti crossfittiin


Erika ja Wilma rannalla

Me äidit 


Tästä se pikaluistelu lähti


Hyvää palvelua kun valmentaja sitoo luistimetkin ;)

Jääkiekkoakin tuli kokeiltua ;)


Oliver ja Harri Pesonen



Halloweenkin oli ja meni… kuvat unohtuivat kokonaan.
Ainut kuva karkki ja kepponen kierrokselta oli loppuillan vaatekasa...

Alexia valmennuspuuhissa :)

Iloinen kiekkopoika Daniel treeneissä




2 kommenttia:

  1. Ihana teksti ja ihania kuvia! Joko siitä vuosi jo vierähti?? Oisin voinut vannoa, että oli viime keväänä teidän muutto. Niin se aika rientää :) On se ihanaa, että olet saanut vähän aikaa myös itsellesi, on tärkeää muistaa huolehtia myös omasta jaksamisesta <3
    Haleja!

    VastaaPoista
  2. Liityn edelliseen. On taas niin kivoja kuvia iloisista harrastajista ja kauniista maisemista.
    AnnaLa

    VastaaPoista