sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Huoletonta aikaa

Meillä oli täysin vapaa viikonloppu!!!!
Ihan huippua!
Mahtavat kolmen viikon luistelutreenit takana.
Ensimmäinen lomaviikko meni yksityistunneillä ahertaen Leukerbadissa,
seuraava viikko leirillä Verbierissä
ja nyt tämä viikko leirillä Champeryssa.







Valmentaja on niin tyttyväinen tyttöihin,
että haluaisi nostaa Alexiankin nyt Sveitsin mestaruussarjaan.
Sveitsin yksi huippu valmentaja oli käynyt sanomassa viikolla meidän valmentajalle,
että nyt pienempikin Turunen kiireesti testattavaksi.
Mutta sovimme valmentajan kanssa,
että katsotaan elokuun loppuun mennessä miltä tilanne näyttää.
Jos kaikki hypyt pysyy noin varmoina
ja luistelu on edelleen lennokasta niin sitten vaan testattavaksi
ja kohti vaativampia haasteita.
Se kisasarja on kyllä Alexialle aivan liian haastava,
mutta oppia ikä kaikki ja siellä saisi sitten luistella muutaman kauden
ja kerätä kokemusta taitavassa porukassa,
vaikka haastava sarja tämä jo nytkin testattu sarja on…
en oikein itse tiedä kumpi olisi parempi valinta.
Nyt kisaa onnistuessaan voitostakin, ehkä,
mutta siinä seuraavassa sarjassa pitelisi häntä paikkaa 
varmasti ekan vuoden ainakin…
toisaalta olisi niin taitavien tyttöjen kanssa,
että sekin olisi varmasti sijoitusta tärkeämpää.
Alexia kilpailisi sitten Erikan ja Lisan kanssa samassa sarjassa
tämän ensimmäisen vuoden.
Neiti on vielä sen verran pieni ja hentoinen,
ettei jaloissa ole voimaa muutaman vuoden vanhempien tapaan
ja se tietenkin vie pisteitä onnistuessaankin.

Kuluneella viikolla Antoine oli kahden kuukauden tauon jälkeen valmentamassa
tyttöjä ja kirjoitti illalla vielä kuinka ylpeä on kummastakin neidistä
ja kuinka ei ole nähnyt niin kaunista akselia kuin Erika hyppää.
Sanoikin, että kun tuohon neitiin saisi hitusen räväkkyyttä lisää
niin se olisi ollut jo aika päiviä sitten kaksoisakseli.
Se kun nyt saataisiin tulemaan niin aukeaisi taas monta uutta ovea….
saa nähdä onko se mahdollista!

Lasten koululaputkin,
tarvikelistoineen saapui ja kaikkien meidän onneksi ja iloksi selvisi,
että Oliverin ensi vuoden opettaja vaihtui!!!!
Oliver joutuu kyllä eroon parhaista ystävistään,
vain kaksi vanhaa luokkakaveria tulee samalle luokalle,
mutta itse otti asian niin hyvin vastaan.
Sanoi oitis, että jee,
saan uuden opettajan ja
toivottavasti se ei ole yhtä vihainen kuin vanha.
Sitten juteltiin,
että kaikki parhaat ystävät jäävät vanhan opettajan kanssa,
johon Oliver sanoi oitis, että ei se haittaa kun näkevät välitunnilla.
Sitten mietti hetken ja sanoi,
että no sitten me taas leikitään niitä nimileikkejä,
että opin uusien luokkakavereiden nimet!
Upea asenne ja selvästi niin helpottunut olo!
Tulipa itsellekin hyvä mieli!
Innolla odotamme jo syksyä, mutta ennen sitä nautimme vielä kesästä 
ja eihän meidän kesälomakaan ole vielä alkanut. 
Vielä kahden päivän jääaherrukset 
ja sitten siirrymme kesälaitumelle 
ja Suomeen!
Niin huippua!

Eilen illalla olimme Elinan ja Jean-Loupin tupareissa.
Oli huisin hauska ilta ja aivan mielettömät tarjoilut!



Ja tänään sunnuntaina on kulunut tasan 5 vuotta siitä 
kun iloinen pienin aurinkomme syntyi ilahduttamaan meidän perhettämme. 
Daniel-kuopuksemme on jo iso ja niin valtavan reipas poika!
Kävimme juhlapäivän kunniaksi ihanalla vaelluksella 
ja herkuttelimme mansikkakakulla oman perheen voimin. 
Suomessa sitten juhlimme ensi viikolla isommin 
kummankin pojan syntymäpäiviä, 
sillä Oliverinkin syntymäpäivä on tasan viikon kuluttua :)



















Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

torstai 3. heinäkuuta 2014

Ikimuistoisia päiviä.

Hymy huulilla kirjoitan ja muistelen aivan mahtavaa pidennettyä viikonloppua!
Oli niin rentouttavaa ja hauskaa,
että nyt tuntuu haikealta kun palattiin taas arkirutiineihin,
vaikka mukavia päiviä nämäkin.
Kaikesta haikeudesta huolimatta on kyllä niin rentoutunut
ja iloinen olo ja olen varma,
että otetaan vielä uusiksikin vastaavanlainen miniloma.

Me vietettiin hienoja hetkiä kiekkopoikien kanssa.
Kerettiin vierailla Montreuxissa,





Mannerheimin muistomerkillä












viinikellarilla,








Olli

uida ja saunoa,
pelata kiekkoa,


"mä oon paljon parempi kun sä" Danielin kova itseluottamus ;)


"Nyt sä saat elämäsi läksytyksen" ilmoitti Oliver 



Kerettiin me vähän istua ulkona iltaakin 





ja kivuttiin 4 tuntia rinteemme huipulle,






Olli ja Jussikin uskaltautuivat lumiesteille ;)

Huipulla


Pojatkin päàsivät huipulle


Välillä piti edetä liki nelinkontin ;)

Linda




joka oli tosielämän pelkokerrointa muutamalla matkalaiselle,
mutta niin ylpeä olen jokaisesta vaeltajasta!
Ikimuistoisia päiviä varmasti meille kaikille!

Kuvia on napsittu niin valtavat määrät, mutta ihan kaikkia en viitsi jakoon laittaa ;)
Tässä kuitenkin osa niistä :)

Kiitos vielä kaikille mukana olleille,
oli kyllä hauskaa ja jäämme odottelemaan seuraavaa tapaamistamme!

Nyt me leireilemme Verbierissä lauantaihin asti.


Matkalla Verbieristä kotiin oli taivaalla hetken aikaan näin kaunis pilvi!
Ihanaa viikonloppua kaikille!!