Ei edes tikit jalkapohjassa hidasta menoa.
Onneksi kaksi ensimmäistä päivää Daniel "käveli" polvikävelyä,
antoi jalan hieman huilata.
Kiekkoa ei tosin unohdettu silloinkaan,
vaan hetkeksi kun selän käänsi,
oli pikku-ukko jo sivupihalla laukomassa kiekkoa.
Keskiviikkona Daniel palasi sitten kouluun,
opettaja tosin olisi halunnut jo tiistaina,
mutta pidin kotona vielä yhden päivän,
kun tunnen tuon lapsen,
eikä se siellä koulussa ainakaan osaa ottaa yhtään rauhallisesti.
Ja hyvin tunsinkin,
heti koulussa juokseminen onnistui ja opettaja ei saanut pidettyä aisoissa liikuntatunnilla,
vaan siellä Daniel pelasi, juoksi ja hyppeli muiden mukana,
vaikka kuinka opettaja koitti toppuutella.
Opettajalla on itsellään myös neljä lasta ja sanoikin,
että tietää kyllä niin hyvin tämän menon ja meiningin,
kuinka sattuu ja tapahtuu.
Kuka sanoikaan, että on ihme jos poika elää 5-vuotiaaksi
ja vielä suurempi ihme, jos poika saavuttaa 10 vuoden iän.
Kyllä kahden tytön kanssa on elo ollut aivan erilaista kuin poikien.
Ja meillä ei suinkaan ole ollut rauhallisia tyttöjäkään,
mutta kyllä he tuntuvat kovin rauhallisilta näihin vilpertteihin verrattuna…
Odotellaan kauhulla mitä tästä vielä tuleekaan.
Ja tuntuu, että mitä enemmän perään katsoo,
sen enemmän sattuu.
Kaikki haaveritkin on sattunut valvovien silmien alla,
tosin viime haaveri oli koulubussissa, mutta nämä muut.
Oliverinkin pää on tikattu kolmesti,
ja kaikissa tilanteissa olemme olleet vieressä eikä ole voinut tehdä mitään.
Kyllä sitä välillä pohtii, että kuinka näitä tapaturmia voisi estää,
mutta mahdotonta se taitaa olla, valitettavasti.
Kun he edes oppisivat näistä,
mutta kun ei.
Kuinka noita voisi enemmän sitten suojella?
Toisaalta, olen äiti, joka antaa lasten leikkiä, kiipeillä, juosta, kokeilla uusia juttuja, elää.
Meillä ei toppuutella jatkuvasti ja pelätä etukäteen.
Tottahan toki rajat ovat,
mutta samalla vapaus liikkua.
Mutta eipä näitä haavereita ole koskaan sattunut tuollaisissa kokeilutilanteissa.
Yksi tikkaus tuli suihkun liukkaalla lattialla kaatuessaan,
toinen mattoon kompastuessaan kun pää osui keittiön tuoliin
ja kolmas juostessa keittiön kaapin oveen.
Ja sisällähän ei saa juosta,
mutta kuinka nämäkin säännöt tahtovat aina unohtua.
Kaikissa tapauksissa on ollut illasta kyse kun on nukkumaan menon aika
ja vielä villiintyessään yrittänyt keksiä jotain.
Mutta elämä on tälläistä ja tekevälle sattuu.
Silti suojelisin mielelläni lapseni tälläisiltä tapahtumilta.
Opettaja kylläkin lohdutteli,
että lähes jokaisessa perheessä,
jossa on eläväisiä lapsia on aivan samat huolet.
Ja kun lapsia on neljä,
taitaa ne huoletkin olla nelinkertaiset.
Toivotaan nyt kuitenkin,
että haaverit olisivat hetkeksi taas tässä.
Ihanaa viikonloppua kaikille!
Meillä huomenna vapaapäivä Alexian kanssa kun hallilla on curling-turnaus eikä meille jäätä.
Erika lähtee talent-ryhmän leirille ja Oliverilla ja Jerellä kiekko.
Daniel sairaslomailee vielä huomiset treenit.
Saadaan ihania vieraita Genevestä :)
Lopuksi vielä
Alexian, Oliverin ja Danielin koulukuvat.
 |
Oliverin hiukaset :D
Pystytukka painunut hieman kasaan ;)
Täällä yläasteella ei enää oteta kuvia,
joten Erikasta ei kuvaa ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti