torstai 30. tammikuuta 2014

Vaivaisista kohti kisakuntoa…. ehkä?!

Nyt voisi vaihtaa tämän blogin teemaksi sairastupa Turunen.
Täältä näyttää tulevan nyt sairaskertomuksia toinen toisensa perään…
Mutta positiivisinta on, että toistaiseksi enää tässä talossa äiti sairastaa.

Ette edes usko kun kerron kaiken mitä täällä nykyään tapahtuu…

Viime viikon keskiviikkona Alexia tuli näyttämään vatsaa
ja selkäänsä jonne oli ilmestynyt valtavasti punaisia näppylöitä.
Olin täysin vakuuttunut,
että näppylät ovat antibiooteista johtuvaa ihottumaa,
lääkekuuri angiinaan kun oli loppunut muutama päivä takaperin.
Annoin vähän Zyrteciä ja lähdimme treeneihin.
Rijana huolestui kuitenkin näppylöistä ja aloimme yhdessä pohtia,
jos onkin jokin rokko.
Ei muuta kuin lastenlääkärin vastaanotolle tarkistamaan tilannetta.
Lääkäri pohti, että saattaisi olla viides tauti eli parvirokko
tai sitten juuri allergista ihottumaa tai näppylöintiä,
mutta melkoisen kova reaktio.
Muut rokot kuitenkin lääkäri sulki pois saman tien.
Testejä otettiin,
muttei niistä löytynyt mitään ja
lääkärinkin diagnoosiksi jäi allerginen reaktio.
Näppylät kutisivat muutaman päivän,
ensin vatsassa ja selässä ja sitten jaloissa ja käsissä.
Lauantaina aamuun menneessä kaikki oli kuitenkin hävinneet
eikä kenellekään muulle ainakaan toistaiseksi ole ilmestynyt mitään.

Jottei elämä kävisi liian helpoksi niin lauantaina sitten napsahti
minun polveni ensin treeneissä ja lopuksi viimeinen niitti sattui kotona rappusissa.
Nyt en pysty kävelemään ensinkään ja kinkkaan tai kävelen kepeillä.
Meille oli tulossa koreografimme miehensä kanssa iltaa istumaan
ja kiireellä laitoin kaikki valmiiksi ja valmistelin illallista
kun yhtäkkiä kiire sitten loppuikin kuin seinään
enkä päässyt liikkumaan oikeastaan ensinkään.
Sunnuntaina jalka oli sen verran kipeä vielä,
etten saanut luistimia jalkaan,
joten jätin jäätreenit sitten väliin
ja kinkkasin ja kuskailin tyttöjä treeneihin,
omat valmennukset jouduin perumaan.
Kuten nyt koko alkuviikon olen joutunut tekemään.
Ja huono omatunto vaivaa kun en pääse vetämään treenejä.
Tiedän, että siellä kyllä pärjätään ilman minuakin,
mutta samalla tiedän, ettei se mitään herkkua ole
jakaa minunkin ryhmää muille ja valmentaa liian suuria ryhmiä
ja vielä eritasoista porukkaa.
Mutta pidetään peukkuja,
että pian olen remmissä taas mukana ;)

Tiistaina kävin ensimmäisellä lääkärillä,
joka tutki hetken ja otti röntgenkuvat.


Kipeän jalan polvilumpiossa oli "murtuma", 
jota ei valitettavasti näe kunnolla tuosta kuvassa, 
on hiuksen hienosti polvilumpion viiltänyt kahteen osaan,
siisti tasainen viiva ja lääkäri kirjoitti lähetteen ortopedille eilen aamuksi.
Ihmetteli murtumakohtaa ja sen erikoista kuvaa.
Ortopedi sitten tutki vain pienen hetken kuvia ja totesi,
ettei ole niistä ensinkään huolissaan.
Kysyi olenko lapsena mahdollisesti kaatunut joskus pahastikin tälle polvelle
ja kyllähän sitä on niin lumilautaillessa suurista hyppyreistä(hullu kun olin)
kuin aikoinaan moottoripyöräillessäkin kaaduttu tämän polven päälle,
joten on saattanut sieltä juontaa tuo särkynyt lumpio,
joka on siis kunnossa, mutta näkyy edelleen kuvissa.
Ortopedi kirjoitti lähetteen magneettikuviin perjantaiksi
ja samoten tuli muutaman kuukauden fysioterapiajakso nyt sitten minulle.
Eli jatkan nyt Erikan jälkeen sitten fysiossa.



Erikan jalka vaikuttaa mahtavalle!
Tiistaina sai fysioterapeutilta luvan hyppyihin jäälläkin 
ja onnellinen hymyilevä tyttö olikin kuin aurinko eilen luistimet jalassa, 
vaikka pientä varovaisuutta onneksi olikin.
Hyppi akseleita ja kaksoishyppyjäkin vähän jo kokeili eteenpäin eli kahdelle jalalle.
Kaksi reipasta jäätuntia takana eilen
ja tänään vielä lounastreenit 
ja illalla sitten fysiossa saadaan tietää miten jalka on näihin treeneihin reagoinut.
Ensi viikon viikonloppuna olisi kaksi kovaa kisaa edessä,
en yhtään osaa ennustaa miten neiti on niihin valmis,
mutta toivoa pikkaisen on, kun viime viikolla kaikki näytti vielä täysin utopistiselta.
Ensi viikolla on vielä Erikalla urheilulääkärin kontrolli ja vasta sitten teemme päätöksen kisojen suhteen yhdessä lääkärin kanssa.

Vaikka tässä ei kyse ole vakavemmista asioista niin kyllä välillä meinaa ottaa voimille tämä sairastelu.
Sitä Erika on tehnyt niin valtavan työn kaiken tuon eteen ja tiedän miten kova pala on jäädä pois treeneistä ja kilpailuista ja vaikka tälläisetkin kokemukset kasvattavat varmasti niin kyllä se silti tuntuu samalla niin kovin epäreilulta kun neiti on kärsinyt viimeisen vuoden aikana jo kolmesta loukkaantumisesta. Jospa nyt olisi terveempiä päiviä sitten edessä. Mä sentään säilyin aina tänne 33. ikävuoteen saakka ennen loukkaantumisia.
Ja sanoinkin, että itse parantelen polveani vaikka vuosikaudet, 
kunhan tytöt saisivat olla terveinä, 
kuten tietenkin pojatkin!

Ainiin, ja sitten iloiseen uutiseen. 
Sillä Jere kävi tiistaina Bernissä irtisanomassa itsensä. 
Irtisanominen oli kova shokki monelle ja puhelimet ja 
sähköpostit kävivät kyllä koko illan ja seuraavan aamun kuumina. 
Pomo oli niin pahoillaan ja entinenkin pomo soitteli asian tiimoilta 
kun uutinen oli saavuttanut hänetkin. 
Mutta kaikki sanoivat myös, 
että ymmärtävät Jereä paremmin kuin hyvin. 
Ja olisivat varmasti itse toimineet täysin samalla tavalla. 
Neljän pienen lapsen isää tarvitaan enemmän kotona 
kuin reissutyössä ja uudet haasteetkaan ei kuulosta ensinkään hullummilta. 
Jere siirtyy siis kevään aikana tuotannonjohtajaksi Sioniin. 
Ilolla ja innolla odotamme uutta arkeamme, 
tavallista perhearkea, jossa isäkin on joka ilta kotona meidän kanssa. 
Olemme niin onnellisia!

Jääkiekkotouhutkin etenevät ja Jerelle tarjottiin nyt uusia hommia 
ja uuden joukkueen valmennusta. 
Päävalmentaja olisi ollut halukas siirtämään Oliverin suoraan kaksi tasoa ylemmäs… 
ja minä olen epäillyt onko Oliverista vielä edes seuraavalle tasolle ;) 
Mutta taitaa Oliver nyt siirtyä vain yhden tason ylemmäs, 
se oli Jeren toive samoin Jere ottaa sen jengin valmennettavaksi. 
Danielin kohtalo on edelleen auki, 
saattaa olla liian pieni vielä siihen joukkueeseen, 
vaikka luistelutaito riittäisikin mainiosta, 
mutta pää ei saata vielä riittää ;) 
Mutta nyt oli miten oli on näitäkin asioita helpompi organisoida 
kun Jere on illat sitten mukana kuvioissa eikä työreissuilla. JEE!!!!

Eli kaikista sairasteluista huolimatta sitä on paljon ilonkin aihetta elämässä 
ja kyllä mieltä jaksaa lämmittää aina vaan ihanat valmennettavat, 
jotka jaksavat odottaa tervehtymistäni ja viestitellä kuinka odottavat että olen taas jäällä. 
Toivottavasti pian olen mukana jäällä taas!

Eilen kinkkasin keppien kanssa jo tunnin lenkin Erika seuranani. 
Ja aamulla kipittelin yksikseni mäkimaastolenkin. 
Kylähulluusleima taatusti pysyy minulla edelleen näidenkin jälkeen ;)
Kyllä tästä vielä hyvä jalka tulee kun saa hiukan huilata ;)

Nyt lounas eväsrasioihin, lapset koululta kyytiin ja Montanaan lounastreeneihin.

Ihanaa loppuviikkoa kaikille!

Jere toi "kevään" ensimmäiset tulppaanitkin!




2 kommenttia:

  1. Toivottavasti Erika pääsee taas kisakuntoon.

    Peppi♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Peppi, hyvin näytti pääsevän ;) Me odotetaan jo kovasti sua taas kisakatsomoon ja tietenkin tänne meille <3 Toivottavasti nähdään pian!!! Terkut ja halit teille kaikille!

      Poista