perjantai 6. syyskuuta 2013

Arkea ja juhlaa.









Juhlimme Erikan kaverisynttäreitä viime viikonloppuna ja oli jälleen mukavat juhlat.
Koolla oli kaikki Erikan parhaat ystävät.
Aamulla ennen treenejä loihdin kakun valmiiksi jääkaappiin odottamaan ja kun iltapäivällä kurvasimme hallilta kotiin, saapuivat kaikki luistelukaverit samalla kertaa myös meille.
Lapset uivat ja leikkivät, pelattiin ja herkuteltiin. 
Illalla saimme vielä yökyläilijän luoksemme.



Kuluvalla viikolla olimme Jeren kanssa ihan kahdestaan pienellä minilomalla. 
Tai Jerelle se oli työreissu, jonka oli järjestänyt niin, että lapset jäivät ylämökille isovanhempien kanssa kun olin ensin hoitanut maanantain lounastreenit ja iltatreenejä ei ollut ja kun tiistai oli tytöillä välipäivä niin mahdollisti se äidillekin pienen hengähdystauon myös. 
Me pääsimme kahdestaan kylpylähotelliin nauttimaan kahdenkeskisestä ajasta. 
Se oli kyllä upeaa ja rentouttavaa!
Nykyään sitä osaa jo itsekin rentoutua tuollaisina hetkinä, ennen kun sitä aika meni lapsia pohtien ja murehtien kaipaavatko he kovasti meitä.
Nyt kun pieninkin on jo koululainen, niin kyllähän he yhden yön ilman äitiä pärjäävät 
ja hienosti oli heillä mennyt.
Tälläisen kuvankin laittoivat illalla meidän iloksi:


Me olimme Bodensee-järven rannalla kauniissa kylpylähotellissa, 
jossa oli kivoja altaita ja ihania erilaisia saunoja. 
Kävimme illalla kävelyllä ja syömässä ihan kahdestaan ja aamulla kun Jere oli töissä niin minulla oli aikaa juosta pitkä lenkki kauniissa järvimaisemassa.
Tälläinen pitää ehdottomasti ottaa uusiksikin ;)








Eilen kokoontuikin sitten lounastunnilla Oliverin ystävät koolle hotdog-bileisiin meille ja juhlimme myöhässä Oliverin 6-vuotissynttäreitä, jotka kesäloman vuoksi siirtyi tänne syksyyn.
Tässä aionoat kuvat juhlista. Jere oli työreissulla ja minulla kymmenen lapsen kanssa semmoinen hulina, ettei kameraa kerennyt käyttää tämän enempää ;)



Eilisestä tuli muutenkin oikea hulinapäivä kun aamusta alkoi synttäreiden järjestäminen ja yhdeltätoista olin hakemassa ensimmäistä satsia koulusta juhlimaan. Auto täyttyi iloisita pojista. Puolen tunnin kuluttua olin koulun pihalla noutamassa seuraavaa porukkaa nonnan ja Vicen vahtiessa täàllä meillä sillä välin ensimmäistä porukkaa. 
Kun kaikki oli saatu paikalle oli aika ruokailla yhdessä ja leikit ja laulut hoituivat mukavasti myös ison poikalauman kanssa. Vaikka meno aina hieman erilaista onkin kuin tyttöjen kanssa.

Heti synttäreiden jälkeen huristelin Sioniin tapaamaan rautatieasemalle yhtä edustajaa, joka matkasi ohikulkumatkalla esittelemään uutta mallistoaan ja sain mahtavia tilauksia taas tehtyä!
Sitten olikin aika noutaa tytöt tanssitreeneihin ja illalla nopeasti vaatteiden vaihtoon ja muutamaksi tunniksi Oliverin vanhempainiltaan. 
Oliverin opettaja kehui kovasti meidän vilkasta ja eläväistä poikaa, joka rakastaa ystäviään ja onkin oikea pelle heidän seurassa, mutta hoitaa oppitunnit kuitenkin hienosti ja oppii nopeasti.

Koko päivästä ei oltaisiin näin helpolla selvitty, jos ylämökillä ei olisi ollut lasten isovanhempia katsomassa poikia ja tarjonneet lisäkäsiä arkeemme.

Tänään oli hauska sattuma taas. Olin tuttuun tapaan aamulenkillä ja juoksin jyrkkää rinnettämme ylös rauhallisella metsätiellä kun näin edessä kaukana naisen pyörällä. Saavutin naista ja mietin, että onkohan vähän noloa juosta huomattavasti ripeämpää tahtia hänen ohitse kun oli niin viimisen päälle pyöräilijän näköinen viimisen päälle hienolla maastopyörälläkin. 
Rohkaisin mieleni ja juoksin reippaasti ohi ja katosin hänen näkyvistä.
Lounastunnilla vein tytöt treeneihin naapurikaupunkiimme ja heti ovella yhden luistelijan äiti tuli kysymään, että olinko aamulla lenkillä. Sanoi, että hänen ystävänsä oli soittanut ja kertonut, että se hullu suomalainen juoksi vilkku päällä ohi kun hän oli pyöräilemässä :D Ja minä kun tykkään juosta kaikessa rauhassa ja aivan yksin :D

Nyt sitten kimpsut ja kampsut kasaan ja hyppytreenejä vetämään koko konkkaronkka mukanani. 
Sitten alkaakin viikonloppu!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti