Pienen tytön vakavia pohdintoja

Meillä on pohdittu viimeiset viikot tulevaisuuden suunnitelmia.

Alexia alkoi tosissaan pohtia,

että vaihtaisi lajia luistelusta juoksuun.

Mietti ihan tosissaan yksi ilta,

että luistelussa ei pysty koskaan

saavuttamaan maailmanluokan tasoa,

mutta juoksussa kenties kyllä.

Mistähän ihmeestä tuo neiti oikein on perinyt kilpailuviettinsä?

Minulla ei ainakaan tuollaista ole koskaan ollut.

Enkä usko, että Jerelläkään.

No lopputuloksena Alexia oli valmentajien puhuttelussa 

lopettamispäätöksestään 

ja valmentaja halusi jutella kanssani myös. 

Hänen mielipiteensä oli, ettei me voida sallia heti Alexian lopettamista, 

sillä tämä on selvästikin nopea päätös, 

koko kauden Alexialla on ollut mahtava motivaatio, 

ilo ja rakkaus lajia kohtaan näkyy ja huokuu hänestä 

ja hän ei ole kertaakaan koko kauden aikana puhunut 

tai näyttänyt moisesta päätöksestä merkkiäkään, 

joten valmentaja sanoi, 

että neiti tulee taatusti syyttämään meitä myöhemmin 

jos alkaakin katua päätöstään, 

että miksi me annoimme hänen hetken mielijohteesta lopettaa. 

Tähän lajiin kun on mahdotonta tuolle tasolle tauon jälkeen sitten hypätä enää takaisin. 

Valmentaja sanoikin Alexialle, että 11-vuotiaana on mahdotonta ennustaa, 

etteikö muka voisi nousta vaikka huipputasolle, 

kaikki on vielä mahdollista seuraavan kolmen vuoden ajan. 

Kun ikää on 15 vuotta, voidaan alkaa puhua mahdollisuuksista

ja mahdottomuuksista, 

mutta tässä vaiheessa ja tuolla tasolla kaikki on kuulemma vielä mahdollista. 

Juttelutuokioiden jälkeen Alexia sanoi itse, 

että mennään nyt kesä vielä täysillä ja mietitään syksyllä asiaa uudestaan 

ja sama vanha innokas Alexia on ponnari heiluen liitänyt pitkin jäitä, 

hiukan harvemmin kuin normaalisti, 

mutta tällä viikolla on ilmoittautunut taas kaikkiin treeneihin.

Tuo neiti kyllä itse tietää mitä haluaa ja tekee yleensä kyllä kuten parhaaksi näkee.

Luotan kyllä vahvasti siihen mitä sitten päättääkään,

mutta hyvähän se on olla varma siitä.

Onhan nuo suuria päätöksiä kun viimeiset kuusi vuotta on mennyt päivittäin tuon lajin parissa.

Erika ilmotti oitis, ettei todellakaan aio vaihtaa lajia,

sanoi toki, että jos ei ensi kautena saa tavoitteitaan täytetyksi niin sitten alkaa hänelläkin olla valinnan paikka, mutta ensi vuonna Erikalla on ikää jo 15v, joten hän on jo siinä rajalla, jolloin tietty taso pitää saavuttaa, jotta kannattaa uhrata kaikki aika tuolle lajille. Koulukin vaikeutuu vuosi vuodelta ja on pakkokin miettiä miten aikansa kàyttää ja mikä on tärkeintä. Aika suuria asioita pienille tytöille pohdittaviksi. Onneksi ovat fiksuja tyttöjä ja realistisia myös, 

he tietävät mitä menestys vaatii ja tietävät myös omat realiteettinsa.

Olen seurannut paljon tyttöjen kesätreenejä ja mietin miten onnellisia he ovat aina jäällä. 

Mietin siinä katsellessa, 

miten he voisivat koskaan savuttaa tuota samaa onnen tunnetta muussa lajissa.

ehkä voisi ja ehkä sitä on hyvä kokeilla, 

mutta vaikeaa se varmasti tulee olemaan.

Taitoluistelu on lajina upea ja monipuolinen. 

Valitettavasti siinä raha määrää aivan liikaa 

ja liian moni lahjakas lapsi joutuu lopettamaan lajin kovien kulujen vuoksi. 

Eikä varmasti ole ainut laji jossa näin on, 

mutta varmasti arvokkaimpia lajeja kyllä 

ja täällä Sveitsissä hinnat ovat aivan mahtipontiset.

Sveitsiläinen koulusysteemi sotii myös hyvin vastaan tämmöisiä lajeja, 

joita pitäisi harjoitella päivittäin usean tunnin ajan.

Opettajilta ei tunnu ymmärrystä riittävän lajin vaativuutta kohtaan ja täytyy olla todella onnekas, jotta onnistuu saamaan tarvittavat vapaat harjoitteluun.

Erikalla oli onnea viime kaudella, 

mutta saa nähdä miten paljon koulu tulee vastaan tulevalla kaudella. 

Alexia menetti valtavasti treenitunteja huonon lukujärjestyksen vuoksi viime kaudella ja opettaja hiukan antoi ymmärtää, ettei tuleva kausi näytä yhtään sen paremmalle.

Mutta tokihan me kaikki ymmärrämme, että koulu on kuitenkin se ykkösjuttu, 

eikä sen edelle mene luistelu eikä muukaan.

Meidän seurallemme on luvattu urheilukoululta paikkoja jo monen vuoden ajan,

mutta edelleenkään se ei onnistunut. 

Urheilukoulun rehtori oli valmis ottamaan tytöt kouluun sisään 

ja kaikki oli siltä puolelta kunnossa, 

mutta kunnan puolelta on niin monta mutkaa matkassa ettei se onnistunut vielä tänäkään vuonna.

Nyt me äidit sitten sitoudumme kuljettamaan lapsia hallille monta kertaa päivässä ja taistelemme koulujen kanssa harjoitusmahdollisuuksista.

Alexialla on ollut tänä vuonna koulussa hiukan hankalaa, 

joten vaatii työtä niin kotona kuin koulussa huomattavasti enemmän ja tämänkään vuoksi ei voida olettaa, että pääsee harjoituksiin samalla lailla kuin Erika, jolle koulu on helpompaa.

Käytiin urheilupäivässä testaamassa erilaisia lajeja, ja oli kyllä mukava päivä.

Ja olihan meillä taas ihania vieraitakin kylässä 

kun minun ihka ensimmäinen ystäväni 

vuodelta 1981 saapui tyttäriensä kanssa meille viikoksi lomailemaan.

Jerellä oli työreissu Saksaan messuille ja 

Katja saapui meille samaiseksi viikoksi.

Meillä oli kyllä hulvattoman hauskat päivät yhdessä.

Lapset viihtyivät yhtä hyvin keskenään kuin me vanhemmatkin. 

Ihanaa, että ystävyys kantaa läpi vuosien ja läpi välimatkojen.

Olen onnekas, että minulla on nuo upeat lapsuuden ystävät edelleen rinnallani, 

tästä pitkästä välimatkasta huolimatta 

ja ihanaa kun pääsemme taas pian Suomeen kaikkien rakkaiden ystävien luokse!

Jassusta ja Sinasta tuli parhaat ystävykset

Iloista viikkoa kaikille!