sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Onnenkyyneleitä, ja vähän surunkin...

Meidän pienempi luistelija
suoriutui upeasti testistään eilen
ja nyt sitten häntäkin odottaa ensi kaudella
Sveitsin mestaruuskilpailut,
jotka kamppaillaan Baselissa.
Upea päätös kaudelle.

Vielä olisi toki yhdet kilpailut
huhtikuun alussa,
joihin lähdetään nauttimaan
ilman minkäänlaista stressiä!


Testipäivä oli upea.
Alexia oli niin itsevarma ja onnellinen,
että oikein säteili koko aamun.
Elodie oli valmentamassa ja
sanoikin, että kyllä on helppo valmennettava 
kun on niin cool
ja varma itsestään.
Lämmittely sujui kuin unelma 
ja rauhassa seuraili muiden testin suorituksia.
Luisteli viimeisten joukossa 
ja heti alusta asti huomasi sen varmuuden
joka on oikeastaan koko kauden ollut jossakin hukassa.
Olen monesti miettinyt tämän kauden aikana, 
että Alexia on kyllä junnannut vähän paikallaan,
mutta eilen hän näytti kuinka väärässä olinkaan 
ja jokainen hyppy oli todella korkea ja lennokas.
Niihin on löytynyt se puuttuva korkeus ja lennokkuus
nyt viimeisten viikkojen aikana.
Yhdistelmät upeita ja puhtaita.
Sitä oli ilo seurata!

Alexian yksi parhaimmista kisakavereista, Elodie





Lausannen torstain valmentajakin oli katsomossa 
ja tuli oitis kehumaan ohjelmaa luistelun jälkeen.
Vain kaksi tyttöä läpäisi testin 
ja se kertoo kyllä tuosta tiukasta linjasta joka tuolla on.
Mutta kuukaudessa oli tapahtunut se mitä odotettiinkin.
Sionissa Alexia ei jotenkaan pystynyt parhaimpaansa 
ja haparoi noissa yhdistelmissä,
vaikka ne treeneissä onnistuivatkin.
Ehkä hän vain tarvitsi semmoisen pienen "ravistelun" 
jonka kävi läpi viime testin jälkeen ja
tajusi kuinka paljon tuota testiä tarvitseekaan ja haluaa.

Lausannen seuran johdolta tuli maili tänään, 
jossa onnittelivat Alexiaa.
Olipa kiva yllätys.
He vaikuttavat ihanan innokkailta tyttöjä kohtaan :)

Kakkukahviteltiin testin kunniaksi

Ja sitten tähän päivään!
Kamala päivä!
Olen itkenyt oikeastaan koko päivän.
Alkoi heti jäähallille päästyäni.
Jokainen tuli kysymään,
että lähdemmekö me oikeasti ja
lapset itkivät kaikki ihan ulvoen. 
Vanhemmat, valmentajat, seuran johto,
kaikki. Miehetkin!
Ja minä herkkänä itkin varmasti kaikista eniten ja kokoajan.
Juuri kun sai pyyhittyä kyyneleet, 
oli seuraava jo halaamassa ja ikävöimässä.
Kyllä tänään tajusimme kuinka iso osa olemme seuraa olleetkaan 
ja taidamme jättää sinne melkoisen aukon.
Mutta nopeasti se täyttyy uusilla energisillä luistelijoilla,
siitä olen varma!

Minun ihanat valmennettavat, rakkaita jokaikinen.
 Seura oli muistanut minua upealla kukkakimpulla ja suklaalla.
Kiittelivät vuolaasti kuluneista vuosista.
En pystynyt siis poistumaan ilman jäähyväisiä!


Viisi upeaa vuotta kului aivan mielettömän ihanien lasten kanssa työskennellessä.
Kertaakaan ei kuitenkaan käynyt tänään edes mielessä, 
että oltaisiin tekemässä väärää päätöstä. 
Olen täysin varma, että me matkaamme oikeaan suuntaan.
Yksi ihana äiti, joka on Lausannesta kotoisin, sanoi ihanasti, 
että lapsemme tulevat aina kiittämään meitä kun annamme heille 
mahdollisuuden kasvaa juuri Lausannessa ;)
Toivotaan, että hän on oikeassa ;)

Nyt vaan toivotaan, 
että saadaan talo myytyä ja löydämme jonkun yhtä ihanan kodin tai tontin tilalle.
Hiukan hirvittää kyllä nämä tulevat asuinjärjestelyt…
mitä jos emme löydäkään mitään tai talomme ei mene kaupaksi….
Olisipa näilläkin asioilla nyt tapana järjestyä :)
Tämän kokoisen perheen muuttosuunnitelmat 
ovat astetta hankalampia kuin aikoinaan tämän kodin kanssa,
jolloin meillä oli vain yksi lapsi ja toinen tulossa.
Siitä on pian 11 vuotta aikaa!

Iloista alkavaa viikkoa kaikille!



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti