maanantai 2. kesäkuuta 2014

Iloinen, iloinen, iloinen

Kesäpäivien hälinässä ei taas meinaa muistaa edes blogia päivittää.
Päivät kuluvat lennossa ja ollaan nautittu ihanista kesäisistä ilmoista,
kesäisistä sadepäivistäkin niiden osuessa kohdille.
Ihanaa kun on kesä ja jo kesäkuukin!
Kolme viikkoa vielä kouluja jäljellä 
ja lapsetkin pääsevät vihdoin kesälaitumille!







Meillä oli neljän päivän minilomakin koulusta,
kun torstaina oli pyhäpäivä ja perjantainakin sitten vapaa.
Olimme koreografimme ja ystäväperheemme kanssa Ranskan
Megévessä treenaamassa ja tytöt treenasivat taas niin hienosti
ja ohjelmat saatiin muokattua nyt tulevaa kautta ajatellen kuntoon.
Natalie piti tytöille oheistreenejä, tanssitunteja 
ja jäällä oltiin kolme tuntia päivittäin.
Vielä Alexia tarvitsee ranskankielisen 
Sveitsin mestaruuskilpailuihin lyhytohjelman
ja sitten ollaan siltä osin valmiudessa.
Erika kilpailee koko ensi kauden kahdella ohjelmalla,
Alexia vain yhden kilpailun kahdella ohjelmalla 
ja muuten vain yhdellä ohjelmalla kuten ennen.
Mutta nyt muutamia kuvia viikonlopulta:






















Mike ja Oliver

Tanssituntien ihanuutta


Pojilla ei puuhat loppuneet















Ihanat!






Perjantaina saadaan Suomesta reiluksi viikoksi vieraita
kun Malla ja Jenna lentävät iloksemme!
Ja heti muutaman päivän kuluttua tulee ylämökille 
vielä isovanhemmat ja lasten serkutkin.
Kylläpäs nyt on mukavia 
ja varmasti vauhdikkaita päiviä taas tiedossa.
Koulut tosin jatkuvat vielä juhannukseen saakka, 
kuten aika tiukat treenitkin
ja siitä alkaa sitten tyttöjen kolmen viikon kilparyhmän kesäleiri
ja heti perään lähdetään leireilemään Suomeen. 
Eli yhtä luistelua tämä meno edelleen, 
oli kesä tai talvi.
Alexian motivaatiosta kertoo hyvin se, 
että löysin neidin huoneesta kolmen parhaan ystävän syntymäpäiväkutsut, 
kysyin, että miksei ole näyttänyt kutsuja minulle, 
juhlat olivat ja menivät jo. 
Neiti sanoi, ettei hän millään voi sinne mennä kun on treenit silloin. 
Soitin kaikista parhaimman ystävän äidille ja sovimme, 
että juhlivat yhdessä kahdestaan niitä synttäreitä.
Alexia treenaa tunnollisesti niin juoksulenkeillä kuin lihaskuntotreenejäkin 
itsenäisesti ja on oitis valmis jäälle kun kutsu käy. 
Tuo neiti jos on sinnikäs monessa ei niin kivassa asiassa, 
niin tuota samaa sisua löytyy kyllä tarvittaessa positiivisessakin mielessä. 
Erika on vähän erilainen, tuntuu, 
että liian rauhallinen tähän pyöritykseen, 
mutta sitten jostakin hän aina vaan saa sen räväkkyyden oikealla hetkellä. 
Nyt sveitsin mestaruussarjassa jään kyllä mielenkiinnolla odottelemaan 
minkälaisella tarmolla isompi neiti siellä työskentelee. 
äitinä olen heille antanut parhaat mahdolliset eväät ja tuen, 
nyt saavat kokeilla omia siipiään enemmän ja enemmän 
ja kantaa itse vastuun tulevasta. 
Motivaatio ja ilo luisteluun tulee heiltä itseltään ja se on se isoin asia, 
joka varmasti kantaa. 
Kantaa sinne minne kantaa ja sen näkee tulevina vuosina. 
Vuodet eivät ole olleet helppoja, mutta niin antoisia ja ihania.
Uskon, että tytöillä on elämän varrella paljon rikkautta 
juuri taitoluistelumaailmasta ja ihmisistä ympärillä. 
On ollut ilo kulkea heidän rinnallaan ja tukea ja auttaa.
Ja ennen kaikkea kuulua tuohon porukkaan.
Ja tukea ja apuja toki annetaan tulevaisuudessakin,
mutta jotenkin ihana huomata miten itsenäisesti haluavat
ja osaavatkin jo toimia ja kantaa vastuun jo monesta asiasta.

Pojat ovat pelanneet rullakiekkoa kahdesti viikossa 
ja ollaan muutenkin lenkkeilty ja pyöräilty ahkerasti.
Pääsivät viikonloppuna taas jäällekin ja voi sitä riemua.
Täällä kotona tyttöjen jäätreeneihin heillä ei ole ollut nyt mitään asiaa 
kun on vain taitoluistelijoille varattuja jäitä tarjolla, 
mutta muutaman viikon kuluttua alkaa heilläkin kesäjäät isin 
ja muutaman seurakaverin kanssa :)
Daniel oli viikonloppuna niin elementeissään 
ja varmasti jokainen jäällä olija tuli kysymään, 
että onko tuo poika syntynyt nuo luistimet jalassa 
kun hauskuutti ihmisiä erilaisilla tempuilla ja hirmuisella vauhdilla.

Erikalla on ollut toista viikkoa nilkka taas nyrjähtäneenä 
ja jäätreenit on ollut minimaalisia Alexiaan verraten, 
mutta fysio antoi juuri tänään ensi viikolle jo hyppyluvan, 
joka on hieno juttu! 
Nyt ollaan keskitytty piruetteihin ja askeleihin, 
seka muokattu ohjelman koreografioita kuntoon 
ja kuntoutettu nilkkaa fysion kanssa. 
Mun fysio kun loppui viime viikolla 
ja Pierre aloitti saman tien työskentelyn Erikan kanssa. 
Ei taida päästä meistä millään eroon, 
ollaan siellä vuorotellen kokoajan.
Mun polvi kestää todistetusti oikein hyvin jo tunnin juoksulenkkejä, 
toistaiseksi pidempiä en nyt saa tehdä. 
Rullaluistelu on ollut nyt ihan ykkösjuttu salitreenien lisäksi 
ja tänään olkapääkin kesti jo vanhaan malliin kunnon painoja, 
joten mä alan olla kohta taas ihan iskussa ;)
Illalla heitettiin Jeren kanssa kunnon rullalenkki ihan kahdestaan,
ja se oli kyllä mahtavaa!

Olo on onnellinen ja fiilis huikea.
Pieni loma oli ihana, 
mutta kaikista ihaninta on vaan aina huomata, 
että kotiarki on parasta!

Vähän stressaa hoitamattomat rästityöt, 
mutta koitan hoitaa niitä ilman stressiä ja kohtahan on kesälomakin, 
joten hienosti tästä asiat lutviutuu.

Daniel lähtee huomenna retkelle
ja odottaa sitä malttamattomana!
Siitäkin on kasvanut yhtäkkiä niin iso ja reipas poika!
Mä en kestä miten nopeasti nuo kasvavat!

Oliver oli luokkaretkellä huvipuistossa viime viikolla 
ja Erika tutustumassa suklaa- ja sähkötehtaisiin, 
Alexialla retki ensi viikolla vielä edessä.
Erikalla alkaa huomenna valtakunnallinen koejakso, 
ja sitten saa huokaista helpotuksesta kun tämäkin kouluvuosi 
on ohi ja ensi vuonna neiti siirtyy yläasteelle!!! 
Uskomatonta!
Ja mä muistan vielä oman yläasteelle menon kuin eilisen päivän 
ja kohta mä saattelen omaa esikoistani jo yläasteelle! 
Ei tämä voi olla totta!

Mutta nyt nukkumaan ja kohti huomisia haasteita!

Ihanaa viiikkoa kaikille!


2 kommenttia:

  1. Terkkuja teille sinne ihanaan Sveitsiin meidän perheeltä. On mukava lueskella kuulumisia. Ja noi kuvat! WAU! Kiva, kun tekin pääsette pian loman viettoon. Me ei tänä vuonna kurvatakaan ihan teidän läheltä, sillä suuntaamme Veikon turnaus matkalle Unkariin. Autolla sinnekin. Vähän jännittää, sillä ekaa kertaa loma on kaupunkiloma lasten kanssa. Veeralta terkkuja Alexialle! T:Jenni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ihanat, ihanaa lomaa sinnekin! Me ollaan tulossa kesälomalla teidän kulmille ja mietittiin, että jos aikataulut täsmää niin voitaisiin koittaa taas tavata!!! Olisi ihana nähdä teitä taas!! Terkkuja täältäkin!!

      Poista