tiistai 25. helmikuuta 2014

Terveempiä päiviä odotellessa.

Päivät kiitävät taas vauhdilla ja tekstiäkään ei saa aikaiseksi,
kuvista puhumattakaan.
Valitettavasti en ole kerennyt kuvailla taas
viime päivinä juuri ensinkään...

Meillä oli mukavat päivät kun Suomesta saapui
Pia-valmentaja ja Elina lomailemaan
luoksemme reiluksi viikoksi.
Päivät kuluivat vauhdilla
ja olympialaisten seuraaminen vauhditti
vielä aamuja ja iltoja entisestään!
Oli kyllä upeat olympialaiset!
Ja kerrassaan huikea taso naisten yksinluistelussa, vau!

Jäällä on kulunut päivät entiseen tapaan,
mitä nyt välillä sairasteltu kaikki vuorotellen…taas!!
Tytöt viettivät vapaapäivää toissa sunnuntaina
keilahallissa koko päivän juhlien Maximen synttäreitä.
Mukavaa vaihtelua koko poppoolle
kun oli vaihteeksi muuta puuhaa kuin luistelua.
Aamu oli vierähtänyt pulkkamäessä,
enkä meinannut löytää juhlioita ensinkään kun oli aika lähteä keilaamaan.
Lisa oli meillä yökylässä ja alkoi illalla oksentamaan.
Meidän perheestä kukaan ei oksentanut,
mutta kuumeen sai sitten jokainen lapsi.
Mutta samaa pöpöä sitä on ollut koulussakin.
Ja aika sitkeää laatua.

Lisa ja Erika keilaamassa Maximen synttäreillä

Koko iloinen juhlaseurue

Erikalla olisi ollut testi viime sunnuntaina
johon on harjoiteltu ahkerasti
ja muutettu ohjelmaa sen mukaan.
Torstaina kuitenkin neidin kaikki,
siis kaikki hypyt katosivat jonnekin.
Yhdestäkään vaativammasta kaksoishypystä
ei tullut kertakaikkiaan mitään
ja vasta edellispäivänä oli tehnyt puhtaita ohjelmia.
Sama jatkui vielä perjantaina ja kun lauantaiaamuna
heräsi kaikki lihakset kipeinä ja kuumekin lopulta nousi
korkeisiin lukemiin ja nopeasti sekä pää oli kipeä
niin löytyi selitys kaikelle ja sunnuntain testit olikin unohdettava.
Sunnuntaina neiti makasikin kotona tajuamatta mistään mitään
ja edelleen tänään on ollut vuoteen omana,
vaikkakin kuumeettomana jo.
Pää edelleen ollut kipeä, mutta parampaan päin.
Illalla oli niin voimissaan,
että iloisena hyppeli pääsevänsä huomenna taas kouluun
ja ennen kaikkea jäälle.
Daniel on ollut tosi kuumeinen myös lauantaista lähtien
ja eilen valitti korvaa ihan tosi paljon.


Soitto lääkärille, josta ei olisi ennen tätä päivää saanut aikaa
kun korva ei ollut ollut kauempaa kipeänä,
mutta onneksi ottivat meidät sisään kuitenkin,
kun toinen oli niin kipeä ettei vaan pysty edes istumaan.
Juoksi ympäri kotia ja uikutti kun sattui eikä mikään lääkekään tehonnut.
Tulehdushan korvassa oli.
Antibioottikuuri alkoi heti illalla,
mutta yöllä tärykalvo puhkesi ja valui verta kunnolla.
Nyt aamulla alkoi valittaa toista korvaa ja poskea,
samalla tavalla kuin eilen sitä ensimmäistä.
Toivottavasti nyt tuo antibiootti kerkeää vaikuttaa ennen kivuliasta puhkeamista.
Että jos jossakin perheessä on sairasteltu niin meillä!!!!
Olen aina ihmetellyt perheitä, joissa talvi menee sairastellessa.
Enpä ole ennen moista kokenut,
mutta aika lahjakkaasti näitä sairaspäiviä on tänä talvena meillekin mahtunut!
Uskomaton talvi!
Mutta olkoot tämä nyt ensimmäinen ja viimeinen laatuaan meillä,
toivottavasti!

Tytöillä on vielä tällä kaudella yhdet kilpailut jäljellä,
tai Erikalla kahdet kun tavoittelee sitä Grand prix-voittoa vielä Yverdonin kilpailussa.
Sitten olisi kummallakin neidillä kahdet testit suoritettavana
ja sitten siirrytään kesälaitumille kilpailujen ja testien suhteen,
mutta treenithän jatkuvat ympäri vuoden
ja vauhti ei taida tästä ainakaan hiljentyä
kun mukaan tulee kesäiset hyppytreenit.

Jerellä on reilu kuukausi töitä Heidelbergillä
enää jäljellä ja sitten alkaa uudet tuulet Sionissa.

Kesälomaakin pitäisi alkaa suunnittelemaan
kunnolla ja miettiä mitä nyt tehdään.

Mä olen käynyt nyt muutaman viikon fysiossa
ja fysioterapeutti määräsi mut pakkolepoon.
Sanoi, että soittaa lääkärilleni,
että kipsaa mun jalan nyt kokonaan, etten pääse edes liikkumaan.
Mä olen ollut varovasti töissä päivittäin,
vähän, mutta 2-5 tuntia tulee kuitenkin jäätunteja päivään
ja se kuulemma menettelee vielä, jos vaan pidän huolen,
etten rasita polvea(luistelen yhdellä jalalla).
Mutta crosstrailner ei ollut hyvä juttu,
se turvotti polvea entisestään ja nyt sitten saan polkea
vain semmoista käsillä poljettavaa pyörää ja vaikka kaksi tuntia päivässä.
Tai teen kävelylenkkejä keppien kanssa…
tylsää,
mutta parempi kun ei mitään!
Hyppääjän polvi ei siis ota parantuakseen
ja olenhan minä ollut totaalilevossakin sen ekan viikon,
mutta hitaasti tämä tuntuu parantuvan..
Fysioterapeutti on oppinut jo aika paljon suomea
ja fysiossa jokainen osaa tervehtiä ja kysyä kuulumiset nyt suomeksi.
Se on kyllä niin kiva paikka,
että valmiiksi jo harmittaa kun ei enää sitten pääsekään sinne,
vaikka ilolla tietenkin paranen,
toivottavasti pian!

Niin ja kaikista tärkein,
firman maksusysteemi saatiin vihdoinkin toimimaan.
Nyt pitää päivittää varasto sivuille ja sitten avataan sivut!
Vihdoinkin.
Kyllä se on ollut työn ja tuskan takana saada kaikki nuo palaset paikoilleen,
mutta nyt ollaan hyvällä mallilla ja Suivikin pääsee keskittymään
muihin juttuihin taas eikä tarvitse miettiä näitä asioita enää.

Viikonloppuna siis kasataan studio taas kotiin
ja kuvataan loputkin tuotteet
ja sitten armoton työrupeama,
että ollaan ajantasalla sivujen kanssa.
Hyvä tästä tulee!

Sain perjantaina taas puhelun sanomalehtitoimittajalta,
joka haluaisi tehdä jutun tytöistä lehteen.
Hän pyysi kirjoittamaan tytöistä tiedot sähköpostitse
ja kyseli kysymyksiä ja teki siitä sitten hauskan jutun,
joka julkaistaan ensi kuussa täällä meidän kylän lehdessä.
Sanoi, ettei hän tiennyt aiemmin ollenkaan,
että kylässämme asuu tälläiset taitavat pikkuneidit
ja olisi jo aiemmin onkinut heistä jutun lehteen.
Tytöthän on nyt monessa lehtijutussa ollut "sierreläisiä"
ja savièselaisia ystäviämme on tämä asia oikein häirinnyt :D
Samalla jutussa on hyvää mainosta seurallemme
kun oli hienosti siihen eritellyt valmennustiimimmekin.

Ja nyt se on virallista,
me saamme upean uuden jäähallin Montanaan!
Tosin meitä se ei ihan niin paljoa hetkauta kuin curling-porukkaa,
joille tulee kunnon sisäradat,
meidän ulkojää säilyy edelleen ulkona
ja kesäisin saadaan, toivottavasti,
sitten käyttöön curling-jäät… 
Huikeaa, jos näin on!
Rakennustyöt alkaa heti ensi kuussa ja ensi vuonna pitäisi olla halli sitten valmiina.
27 miljoonan frangin lasinen kaunistus Montanan kasinon viereen,
meidän nykyisen ulkojään kylkeen.
Pitäisi olla valmis ensi vuoden lopulla!
Huippua olisi tietenkin ollut kun olisi jotenkin osittain edes
samalla huonojen säiden varalle kattanut tuon ulkojään,
kuten se 20-30 vuotta sitten oli rakennettu.
Talvisinhan täällä on lähes poikkeuksetta upeat ilmat
ja tuo ulkojää on kerrassaan upea,
mutta kausi on siellä aivan liian lyhyt,
joten siinä mielessä olisi upeaa
jos se curling-rata rakennetaan niin,
että siitä saisi helpolla sitten kesäksi
muutettua kunnon jään meillekin…
Kyllä luulisi tuolla rahalla onnistuvan.

Meillä alkaa perjantaina karnevaaliloma
ja pojilla on koulun kanssa karnevaalikulkue,
jossa kulkevat läpi Savièsen kylän.
Tänä vuonna Alexia ei ole enää mukana
kun on siirtynyt isojen kouluun,
mutta sunnuntaina sitten on luvassa isompi kulkue kaikille.
Kulkueeseen ovat koulussa itse askarrelleet taas vaatteet.
Danielin askarteluja odottelen erityisellä innolla ;)
kuten tietenkin Oliverinkin.
Teemana on elokuvat tänä vuonna.

Illalla on sitten mahtavat juhlat taas Savièsessä
ja koko kylä juhlii suuressa juhlahallissa yömyöhään.
Siitä sitten alkaakin viikon mittaiset karnevaalihulinat,
niin täällä omassa kylässä kuin Sierressäkin,
jonne tytöt on pyydetty esiintymään jäälle.

Tänään Alexiakin aloitti harjoittelemaan askelsarjoja huhtikuun testeihin.
Alexia suorittaa 5.ARP: ja 5.USP,
jonka jälkeen sitten kilpailee ensi kautena samassa sarjassa kuin Erika tänä vuonna.
Erikan tavoite olisi suorittaa nyt 4.ARP ja 4.USP
ja mahdollisesti heti syksyllä vielä yksi taso ylemmäs.
Erikan USP-testi on ensi kuussa ja
ARP-testi joudutaan nyt katsomaan uudestaan
kun kovaan kuumeen vuoksi ei sinne viime sunnuntaina päässyt.

Mutta nyt pyykkivuoren kimppuun ja sitten nukkumaan.
Viime yö meni lähes nukkumatta Danielin kipujen vuoksi
ja sen on kyllä tänään tuntenut joka solussa.
Jere on tämän viikon työmatkalla taas
ja huomenna ihana Elina tulee iltaa istumaan luoksemme.

Iloista viikkoa kaikille. Monilla on hiihtolomakin Suomessa meneillään.
Me täällä vielä muutama päivä omaamme odotellaan!
Ja toivottavasti ollaan terveiden kirjoissa sitten kaikki koko loma!!!
Pitäkää peukkuja!!!









2 kommenttia:

  1. Kiitokset taas pitkästä kirjoituksesta. Näitä on niin tosi kiva lukea, vaikka onkin nyt vähän sairastelua ja polvivaivoja, mikä ei tietysti ole ollenkaan kivaa ja on toivottavasti pian pois päiväjärjestyksestä. Flunssaa on kamalasti liikkeellä.
    Kuitenkin on lomaa ja laskiaisviikko ja siitä sitten kevättä kohti. Tekee niin mieli tuonne teidän suunnalle eteläiseen Sveitsiin rinteitä kapuamaan. Se kun on jäänyt vähän vähemmälle koluamiselle. AnnaLa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiva kun viihdyt seurassamme ;) Tänne vaan rinteitä koluamaan ja poikkea ihmeessä samalla kahvilla ;)

      Poista