maanantai 3. maaliskuuta 2014

Karnevaaliloma



Terveiset karnevaalilomalta!
Hulinaa riittää, mutta sain tekstiä
ja kuvia taas hiukan tänne blogiinkin asti.

Torstaina kävin jälleen lääkärillä
ja sain neljä viikkoa vielä armonaikaa,
vielä 12 fysiokäyntiä edessä
ja jos ei jalka ole sitten kunnossa
niin joudumme kädestä ottamaan polveen palasen
ja korjaamaan se siten…
eli peukut pystyyn,
että seuraavat neljä viikkoa saavat ihmeitä aikaan!!!

Koko nelikko oli jälleen koulukunnossa,
vaikkei Erika kyllä ihan täydessä iskussa vielä ollutkaan.
Nuhaa ja yskää oli edelleen,
sekä jotenkin voimaton olo,
ettei kunnolla päässyt viikolla vielä treenaamaan,
mutta askeleita teki jäällä kauniissa
ja lämpimässä auringonpaisteessa.
Lauantaina Erika sitten löysi hyppynsä taas
kun kaikki kadotetut kaksoishypyt tulivat takaisin.
ja kaksois-kaksoisyhdistelmiäkin jo näimme!
Voi mikä helpotus,
viikonloppuna kun on kahdet kilpailut
ja tärkeät testitkin tässä kuussa!

Danielillakin oli kova huoli,
ettei kerkeä hakea karnevaalivaatteitaan koulusta
kun oli kipeä alkuviikosta.
Sanoi, ettei kyllä ole varma mahtuuko ne autoonkaan
kun on niin isot ettei reppuunkaan mahdu :D
Onneksi mahtui hienosti autoon
ja vau miten upean puvun olikaan taiteillut.
Opettaja tietenkin hieman avustanut ;)


Oliver toi pukunsa myös kotiin ja olivat tehneet upeat asut hekin.


Perjantaina sitten olimme poikien karnevaalikulkuetta katsomassa
ja on se joka vuosi yhtä ihana kokemus.
Se kyläläisten yhteinen sävel ja kaiken sen yhteistyön tulos
on aina jotenkin pysäyttävän upeaa.
Koko kylä oli taas mukana
ja pienet koululaiset innoissaan upeasta kulkueesta.
Kyllä meidän kylällä homma toimii upeasti!

Perjantai-iltana olikin vapaa luistelusta
ja minä lähdin ystävän mukaan syömään.
Meitä olikin lopulta mukavan kokoinen porukka
ja tosi hauska ja rentouttava ilta.
Olen käynyt Sveitsissä asuttujen reilun 13 vuoden aikana kahdesti illalla
jossakin ilman lapsia ennen tätä iltaa…
eli aika hurja saavutus oli kyllä lähteä
ja kyllä sitä hämmästellään edelleen :D



Mutta hämmästys olikin entistä suurempi
kun olin vielä lauantainakin katsomassa
illalla karnevaalikulkuetta
ja kävimme Sionin juhlassakin.
Olimme kyllä niin tylsiä kun emme olleet pukeutuneet,
että päätimme ensi vuonna korjata tilanteen
ja lähteä asujen kanssa uudestaan ja terveellä jalalla,
että voi kunnolla tanssiakin ;)
Mutta ajoissa oli kotiuduttava,
sillä kumpanakin aamuna oli töitä jo heti aamuvarhaisesta.
Mun korkokengät eivät vaan tehneet kauhean
hyvää polvelleni ja pikkasen fysioterapeutti kyllä pyöritteli päätään tänään,
vaikka kyllä sitä naurattikin…
sanoikin jo, että lyhyen tuntemisen perusteellakin voi jo sanoa,
että multa voi odottaa jo ihan mitä tahansa…

Luistelutunteja on mahtunut taas kiitettävät
määrät päiviin niin polven lepuutus ei ole oikein onnistunut.
Montanan jää suljetaan kahden viikon kuluttua rakennustöiden tieltä
ja sitten loppuu minunkin turistitunnit ja Montanan seuran tunnit.
Viikko siitä eteenpäin jatkan Sierren porukan kanssa
ennen Sierrenkin hallin sulkemista,
joten kohta tulee rauhallisempia aikoja polvelleni.
Tosin fysiossa sitä rääkättiin jo tänään jalkaprässilläkin,
että kyllähän se nyt yhdet luistelutunnit kestää ja vähän hyppyjäkin…
niitä olen fysiossakin saanut jo kokeilla,
kuten juoksuaskeleitakin.
Toivottavasti pääsisin nyt jo kunnolla treenaamaan!!!

Meillä oli Montanassa naisten maailman cupin
kilpailukin viikonloppuna.


Me olimme tyttöjen kanssa jäällä, 
eikä keretty seuraamaan kisoja, 
mutta Jere oli poikien kanssa katsomossa.
























Kisojen jälkeen alkoikin kylämme karnevaalikulkue
ja juhlahulinat jatkuivat.
Lisa tuli meille eilen yökyläilemään, 
että pääsi mukaan Savièsen karnevaalihulinoihin
tänäkin vuonna
ja tytöt viihtyivätkin iltaan saakka juhlahallissa 
kaikkien ystävien kanssa leikkimässä.
Alexiaa ei enää karnevaalit kiinnostaneet kun 
kuuli, että pääsee luistelukaverin luokse yökylään.

Parhaat ystävykset Lisa ja Erika





























Huomenna meidän karnevaalit jatkuvat 
Sierren jääkarnevaaleilla, jossa tytöt esiintyvät 
ja luvassa pukukilpailuakin. 
Mutta sitä ennen vielä töitä Montanassa. 
Jerelläkin tutustuminen uuteen paikkaan 
huomenna ja ensi kuussa sitten alkaa.

Me jatkamme lomailua ja nautimme tästä fiiliksestä!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti