keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Taitoluistelijana Sveitsissä.

Taitoluistelukulttuuri on hyvin erilaista täällä Sveitsissä verraten Suomeen. Koska elämämme pyörii aika tiukasti luisteluiden ympärillä tällä hetkellä niin ajattelin hieman valottaa tätä lajia teille muillekin.
Läheisemme ja lajin parissa itsekin ahertavat/ahertaneet hyvin tietävätkin, että tämä on aivan erilainen laji kuin mikään muu. Maailman vaativimpia urheilulajeja, joissa yhdistyy liikunnallisuus ja taiteellisuus mahtavassa paketissa.
Lähes viikottain, joskus jopa päivittäin tulee tilanteita, jolloin saa selitellä juurta jaksaen miten paljon lajin eteen on tehtävä töitä, jos mielii kilpajäille ja aikoo pysyä kelkan kyydissä. Vielä enemmän lapset joutuvat todistelemaan, että tekevät tätä omasta halustaan ja täydestä sydämestään eikä pakosta. Eihän kukaan täysijärkinen vietä kilpakautena jokaista ruokatuntia ja iltaa jäällä ja viikonloppuja treenaten ja kisamatkalla. Mutta kyllä, tuota kaikkea meidän tytöt ovat tehneet täydestä sydämestä ja suurella innolla ja rakkaudella. Luistelukavereista ja valmentajista on tullut lähes perheenjäseniä. Tytöt sanoivatkin taannoin, että meillä kun ei ole täällä ketään sukulaisia lähellä niin on suuri onni, että meillä on niin upea luisteluperhe.

Jäätreeneihin ei ole tarvinnut tyttöjä suostutella eikä toista kertaa pyytääkään, pikemminkin päin vastoin. Jäätunteja oli kilpakautena kuitenkin 11-13 tuntia viikossa, joten luulisi, että nyt olisi ihana tehdä muutakin ja niinhän onkin, mutta kyllä kaipuu jäälle on ollut lomallakin kova.

Sveitsissä taitoluistelua pyöritetään yksityistunnein. Harrastus on arvokas ja vaatii valtavasti vanhemmilta. Vanhempien suurin tehtävä on tietenkin toimia rahoittajina, mutta sekään ei riitä. Vanhempien vastuulle jää organisoida myös tanssitunnit ja oheisharjoitukset jäätuntien lisäksi ja juuri niitä mukaillen, joka ei olekaan mikään helppo tehtävä. Meilläkin tytöt joutuvat käymään baletissa vastarinteellä, kun lähempää ei löytynyt sopivaan ajankohtaan, ettei sekoita muita treenejä. Moni vanhempi ei jaksa nähdä tätä vaivaa eivätkä kylläkään ole valmiita satsaamaan ajallisesti tai rahallisestikaan sitä määrää, jota laji vaatisi.

Meillä on poikkeuksellinen tilanne kun itse valmennan samassa seurassa ja töitä riittää talviaikaan hurjasti. Menee kaksi kärpästä samalla iskulla niin rahallisesti, ajallisesti ja nautinnollisestikin. Omia tyttöjä valmennan enää harvakseltaan ja parempi niin. Neiti temperamenttimme, Alexia, kehittyy huomattavasti paremmin muiden valmennuksessa ja nauttiikin tunneista aiva eritavalla kuin äidin valvovan silmän alla. Meillä on upea treenipaikka Alppiauringon alla kauniissa Crans Montanassa, jossa saamme treenata niin paljon kun jaksamme. Päävalmentajamme on myös aina valmiina treenauttamaan tyttöjä. Lisäksi meidän pieni ja melko uusi seuramme on tyttöjen kehityksen kannalta oikea kultakaivos. Tytöt ovat saaneet luistella huippuvalmennuksessa päävalmentajamme, Rijana Delessertin kanssa, joka on entinen Tsekkien mestari ja Euroopan jäilläkin kilpaillut pariluistelussa.

Rijanan tyttö, Nathalie, on vähintäänkin yhtä vaativa ja osaava kuin äitinsäkin, vaikkei nimekästä historiaa löydykään äidin tapaan.

 Rijanan aikoinaan valmentama Antoine Dorsaz sekä Anaïs Morand edustivat Sveitsiä Vancouverin olympialaisissa ja toimivat meillä valmentajina myös omien luisteluiden ja koulujensa ohella.

 Kuten myös Tsekkien olympiaedustaja David Vincour myös.

Tytöt ovat hyvissä käsissä ja minulla upeat valmentajakollegat! Kilpailut poikkeavat myös kovasti Suomen kilpajäistä. Suomessa on liitto asettanut tiukat aikataulut oppimisen suhteen, jotka tuovat paineita valmentajille kuin valmennettaville. Ikä tulee monella kilpailijalla vastaan liian varhain. Tokihan se on sama täälläkin, mutta raja ei ole niin tiukka ja hiukan vanhemmallakin iällä pystyy kirimään tason vielä kiinni. Tai voikohan näin sanoa, jos puhutaan, että Suomessa kilpataitoluistelu piäisi aloittaa neljän vanhana, mutta täällä voi riittää, että sen aloittaa kuuden vanhana ;) tässä yksityistunneilla saadaan pelattua niin paljon eritavalla meidän eduksemme. Mutta kuten kaikissa asioilla, mitalilla on kaksi puolta ja se on myös näissä yksityistunneissa. Uskon, että täällä on huomattavasti enemmän kilpailua, kateutta ja katkeruutta kuin Suomessa, jossa lajin harrastaminen on tasapuolisempaa ja muutenkin seuratoiminta yhteisöllisempaa. Täällä suhteilla ja rahalla on liiankin suuri merkitys. Loppujen lopuksi kuitenkin ne suhteet ja raha eivät vain aina riitä, jos ei lapsella ole lahjoja tai intoa. Näitä esimerkkejä on pilvin pimein. Mutta tässä siis pieni postaus meidän rakkaan lajimme koukeroista, tästä kirjoittaisin vaikka kuinka paljon lisää, mutta luulenpa, ettette te jaksaisi tätä enempää lukea, jollette nukahtaneet jo tässä vaiheessa.

Reippaita päiviä kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti