perjantai 14. marraskuuta 2014

Motivaation puutetta

Tädin muru on jo näin iso! Kuva:Suvi Pylvänen 
Kuva: Suvi Pylvänen
Mun mussukka on kasvanut jo ihan hirveästi,
eikä me olla vieläkään tavattu kasvotusten :(
Ristiäisiä juhlitaan viikon kuluttua
ja näillä näkymin me ollaan skypekummeina paikalla,
jollei nyt jotakin mullistavaa tapahdu
ja päästäkin täältä irtautumaan paikalle!
Onneksi kuitenkin kuukauden kuluttua nähdään ihan varmasti
kun nuo rakkaat lentävät kaikki tänne joulun viettoon!!!!

Mutta ennen joululomaa on vielä paljon edessä.
Ensimmäiseksi tulevan viikonlopun jännitykset.
Ranskankielisen Sveitsin mestaruuskilpailut
ovat siis edessä huomenna.
Erika on tosin kadottanut motivaationsa luisteluun.
Tämä on ensimmäinen kerta 
kuin näin käy.
Vähän osasin pelätä tätä tämän heikon alkukauden jälkeen.
Erikalla on ollut paljon onnea tähän kauteen saakka
ja on kerännyt palkintopallipaikkoja
liki jokaisesta kilpailusta ennen tätä
vaikeaa kautta.
Toisaalta uskoin, 
että tuo neiti ymmärtäisi tilanteen,
eikä olisi milläskään,
mutta väärässä olin.
Juttelimme jatkosta ja mahdollisesta tauosta.
Ehkä kuitenkin huonoin hetki miettiä
tälläisiä kun on kolmet mestaruuskilpailut edessä
nyt peräkkäin,
jotka huipentuvat tammikuun lopulla Sveitsin mestaruuskilpailuihin.
Tärkein kausi tähän saakka
ja kaiken piti olla ihan kunnossa.
Nyt on hypyt olleet muutaman viikon hukassa
ja muutenkin luistelu tahmeaa.
Tällä viikolla kuitenkin kaikki näytti taas loistavalta,
mutta se luistelun ilo on kadonnut yhtäkkiä jonnekin.
Kuitenkin odottavaisin mielin lähtee kilpailemaan,
eikä halunnut jättäà mitään näistä kilpailuista väliinkään,
eikä varmasti valmentajakaan siihen kauhean mielellään olisi suostunutkaan.

Valmentaja sanoi hoitavansa tilanteen ja
minä äitinä tuen niin Erikan kuin valmentajan päätöksiä.
Tiedän, ettei valmentaja anna helpolla periksi.
Toisaalta uskon, ettei loppujen lopuksi Erikakaan.
Katsotaan kuinka käy.
Luulenpa että tämän viikonloppujen kisoillakin
saattaa olla suuri merkitys asiaan…
jos hiukan edes olisi onnea matkassa tällä kertaa...

Alexialla motivaatiota riittää,
hermo kun vielä aina kestäisi.
Ponnari iloisesti heiluen on hoitanut kaikki treenit upeasti
ja pomppuun on tullut korkeutta yhtäkkiä huimasti lisää.
Silti ohjelma on turhan riskialtis viikonlopun koitokseen…
joten äitiä ainakin jännittää hurjasti.
Unohti juuri tällä viikolla jostakin syystä
askelsarjansa kesken ohjelmatreenin,
sai niin hirveän raivokohtauksen siitä,
että sille naurettiin vielä tänäänkin,
Alexiakin nauroi mukana.
Onneksi on oppinut nauramaan itselleenkin,
se on tärkeä taito!
Tuon pienemmän neidin tempperamentti on kyllä vertaansa vailla.

Luin yksi ilta tyttöjen ystäväkirjoja.
Alexia oli kirjoittanut lempihiustyyliksi takutuka.
Naurattaa vieläkin, ei pelkästään se,
että hieno neiti vastaa lempihiustyylikseen takkutukka,
vaan myös tuo hassun hauska kirjoitusmuoto.
Edelleen pienemmältä neidiltä puuttuu useimmista
suomen sanoista kaksoiskonsonaatit,
vokaalit jo osaa paremmin,
vaikka puutteita niidenkin kirjoituksessa on kyllä.

Baletissa on jo kevään suuren gaalan harjoittelut tàydessä vauhdissa.

Daniel sai keskiviikkona tikit pois jalasta.
Johan sitä odotettiinkin.
Heti pääsi treeneihinkin
ja viikonloppuna on turnauskin edessä.
Oliver on nyt vaihdellut maalivahdin ja
kenttäpelaajan kesken,
eikä oikein vielä tiedä kumpi olisi.
Aika näyttää ;)





Oliver juttelee itsekseen ja matkii opettajansa rauhallista äänensävyä.
Tänäänkin kaikki olivat jo autossa lähdössä kiireellä kouluun,
Oliver etsi rauhassa takkiaan ja jutteli itsekseen ranskaksi
opettajaa matkien.
Löysi takkinsa ja vihellellen istuutui autoon kaikessa rauhassa.
Tuota poikaa ei huolet paina,
eikä stressi.


Nettisivujen kanssa on aherrettu yötä myöten.

Näin hieno kuva tuli tytöistä tanssitunnilta piruettilautojen kanssa.

Se on kivaa, mutta työlästä puuhaa.
Mutta nautin siitä kovasti.
Ennen joulua pitäisi tulla vielä muutama kiva lähetys.
www.lespirouettes.ch

Mutta peukut pystyyn kaikilla,
että viikonloppuun mahtuisi kauniita ja onnistuneita ohjelmia.
Tällä kertaa palkintopallipaikka on täysi mahdottomuus,
mutta jos edes sijoituksissa himpun verran noustaisiin korkeammalle.
Viime vuoden voiton huumaa ei siis ole luvassa.

Ihanaa viikonloppua kaikille!


2 kommenttia: