Suuri huoli.

Viimeiset viikot ovat olleet henkisesti rankkaa aikaa.

Yhden parhaan ystäväni terveyttä koetellaan taas ja tälläisinä hetkinä sitä aina tajuaa miten väärässä paikassa sitä on kaukana rakkaistaan.

Onneksi voi sentään pitää yhteyttä sähköisesti ja puhelimitsi, mutta eihän se sama ole.

Mielellään lähtisi mukaan tutkimuksiin pitämään kädestä ja kun voisi edes kaiken tämän keskellä halata rakasta ystävää.

Huoli on valtava ja musertavakin!

Odottelua ja tutkimuksia ja taas tutkimuksia ja odottelua, mutta mikä jotenkin pysäyttää entisestään on Suomen terveydenhuollon tilanne. Miten hädän hetkellä ei edes ilman taistelua saata päästä tutkittavaksi ja miten yksi ylimielinen lääkäri voikaan vaarantaa jopa terveyden.

Mutta tiedän, että hän sinnikkyydellään vielä nousee sieltä ja pian muistellaan näitä hetkiä jo helpottuneina! Toivon sitä todella!

Sitä terveys on niin hirmuisen tärkeä asia, sitä kun muistaisi aina arvostaa!

Ystäväpiirissä on ollut valtavasti nyt kaikkea erikoista sairastelua ja huolta on pitänyt kantaa milloin mistäkin.

Elämä opettaa joka vuosi ja usein huomaan, että aina vaan astetta rankemmalla kädellä.

Sitä pysähtyy näiden kaikkien sairastelujen osuessa kohdalle ja toinen pysäyttävä asia on ihmisten piittaamattomuus ja ilkeys.

Voi kun saisi kasvatettua omista lapsistaan hyväsydämisiä, toiset huomioonottavaisia ja avuliaita ihmisiä. Että heillä olisi aina tilaa sydämessään ystäville ja osaisivat arvostaa aitoa ystävyyttä ja nähdä vaivaakin sen eteen.
Tänä päivänä se on suuri rikkaus omistaa ystäviä, joilla on sydän paikallaan.
Onneksi minua on siunattu heillä!
Ja toivottavasti osaisin olla heille itse edes puoliksi samanlainen kuin he ovat minulle!

Nyt eletään huolesta soikeina ystävän vuoksi, huomaan herääväni öisinkin miettimään monia kertoja näitä asioita ja toivomaan, että pian kaikki olisi ohi ja tervehtyisi!

Arki rullaa kuitenkin täällä kaiken huolen keskelläkin vauhdilla ja perässä on pysymistä.

Daniel on reipas koululainen, vaikkei edelleenkään ole sanonut sanaakaan koulussa, nauraa vaan ja velmuilee.
Viihtyy hyvin ja lähtee aina iloisena kouluun.
Isommatkin koululaiset ovat viihtyneet koulussa ja harrastusten sisällyttäminen koulupäiviin on käynyt hyvin.
Lounastunnit ovat kuluneet jäällä ja illat ollaan tanssittu ja luisteltu tai oltu oheisissa.
Vapaita iltojakin on joukkoon mahtunut, ei paljon, mutta riittävästi.

Kolmen viikon kuluttua on kauden ensimmäiset kilpailut!
Niitä odotellaan jo innolla ja ohjelmia on muokattu taas uuteen uskoon kisoja varten.
Ihania ohjelmia ja innokkaita tyttöjä ja Maxime ;)

Minä kävin tänään taas treenauttamassa ystävääni Sionissa hänen puolimaratoonia varten.
Juoksimme jo tällä kertaa  koko 21km ja hyvin meni!
Itse olin juossut vielä 10km lisää kun juoksin kotoa Sioniin, jossa tapasimme Sandran kanssa, eli sain hyvän pitkän lenkin omaa maratonurakkaani varten samalla.
Aikaa kului reippaasti vajaa 3 tuntia ja tarkka kilometrimäärä oli siis minulle 31km. Hän on oikein valmis koitokseen ja vauhtikin oli ideaali, vaikka Sandralla voimat olivatkin lopussa kun "maali" häämötti!

Viime päivinä on tullut tehtyä taas paljon erilaista liikuntaa kun on ollut niin paljon mieleistä lenkkiseuraa Sandran lisäksi. Sofian ja Jarin kanssa ollaan kivuttu ylös rinteemme huipulle Prabelle

 ja vietetty mukava pyöräretki Annastiinan luona Verbierin tuntumassa.

Lisäksi Reetta ja Janne olivat vaeltamassa täällä meillä ja vietettiin sen jälkeen mukava ilta leipoen ja jutellen. On ollut oikein suomalaista seuraa yllin kyllin, mikä on ihanaa.

Lisäksi ylämökille saapui appivanhemmat ja Jeren kummisetä vaimoineen ja päivät on mennyt kyllä lennossa tässä seurassa. Jussi ja Marika kävivät hallilla seuraamassa tyttöjen treenejäkin, kuten Reetta ja Jannekin.

Tytöt rakastavat yleisöä ja ovat aina mielissään kun joku lähtee mukaan hallille.

Tyttöjen balettikin alkoi taas toden teolla.
Alexiakin sai kärkitossut, joita sai kokeilla tänään ensimmäistä kertaa ja nyt täällä on kaksi balleriinaa onnellisina odottelemassa tanssituntejakin.
Tuli Alexiallekin lisämotivaatiota tanssiin.

Pikku hiljaa sitä alkaa tottua näihin yksinäisiin aamuihinkin.

Vaikka edelleen hätkähtää yhtäkkiä miettimään missä Daniel on.

Niin monet vuodet olen kuljettanut lapsia kantoliinassa, rinkassa ja työntänyt rattaita ja tuupannut pyörää ylämäessä, että tämä on todellakin 11 vuoden jälkeen uusi tilanne olla hetki ihan itsekseen. ja kuten minua aina ohjeistettiin, tämän ensimmäisen vuoden pyhitän itselleni, nautin omasta ajasta ja teen niitä asioita, joista nautin ja joita en ole vauva-aikoina ja pikkulapsivaiheessa kerennyt tehdä ja niin minä olen tehnyt nyt ensimmäiset viikot ainakin. Lenkkeillyt kauniissa kesäsäässä ja siivoilut ja kokkailutkin hoituvat kuin itsestään siinä sivussa.

Iltapäivisin on sitten ihanaa saada ensin Daniel taas luokseni ja hetken kuluttua loppukatraskin.

Jerellä oli viime viikonloppuna kolmen päivän ensimmäinen osio jääkiekkovalmennuskoulutusta ja sama rupeama uudestaan reilun viikon kuluttua. Ohjelma on tiivis ja hyvin kokonaisvaltainen sekä vaativa kaikkine testeineen ja kokeileen.

Rakas esikoisemmekin täytti viime sunnuntaina jo 11 vuotta!

Voitteko uskoa, että siitäkin on kulunut jo noin pitkä aika kun sain ensi kerran pidellä omaa kaunista lastani sylissäni?
Uskomattoman nopeasti aika kulunut, vaikka toisaalta en edes muista minkälaista elämä olikaan ennen näitä murujamme!

Juhlimme syntymäpäivää vasta ensi lauantaina kun Jere ja Erikan paras ystäväkin pääsee mukaan juhliin!

Löysin youtubesta tyttöjen viime vuoden tanssigaalan yhden ohjelman.
Liitän linkin tähän teillekin nähtäväksi.

Erikan ja Alexian tanssigaala

Reipasta loppuviikkoa kaikille!

Ainiin, Oliverin ensimmäinen maitohammaskin vihdoin irtosi ;) 

Voi sitä riemua ja hammaskeiju kun toi kolikon tyynyn alle jätetyn hampaan tilalle, niin sitä herättiin ihmettelemään kesken yötä ja aamulla koko perhe heräsi ennen kuutta kun kolikko oli kadonnut. 

Tästä lähtien meidän hammaskeiju taitaa vierailla aamuisin vaikka koulurepulla :D