perjantai 7. joulukuuta 2012

Kilpailujännitystä.

Jälleen upea ja ikimuistoinen kisapäivä takana.


Koko perheen kanssa olimme jännittämässä Sionin hallin katsomossa kun Oliverkin kerkesi lounastunniksi mukaan hallille. Erika luisteli seuramme tytöistä ensimmäisenä ja vaikka lämmittelyssä hyppi kauniisti niin ohjelmassa jokainen hyppy oli enemmän tai vähemmän epäonnistunut. Neljä akselia, joista kaksi olivat hyviä, muttei kuitenkaan ensinkään sitä tasoa mitä olemme tottuneet nyt näkemään. Kaksoisalcowkin horjuen alas kahdelle jalalle. Onneksi liu'ut, esiintyminen ja piruetit olivat kauniita ja Erikan ote luisteluun oli aivan toista luokkaa kuin monella muulla tytöllä.
Itkuinen tyttö astui kuitenkin pois jäältä ja hetken alakuloa kestikin. Onneksi pian taas tuttu hymy levisi kasvoille ja kaikki oli hyvin!

Alexia luisteli omalla vuorollaan itsevarman ja upean ohjelman. Kaikki akselit ja piruetit olivat mahtavia, liu'ut ja esiintyminen aivan mahtavia. Sai mielettömän kannustushuudot ja jäälle lenteli ihania lahjoja esityksen jälkeen. Jokainen tuli onnittelemaan sarjan pienintä luistelijaa ja iloinen pieni luistelija nautti tilanteesta. Vanessa luisteli myös kauniin ja onnistuneen ohjelman. Alexia sijoittui lopulta toiseksi, Vanessa neljänneksi ja Erika kaikesta huolimatta seitsemänneksi kahdenkymmenen kovatasoisen tytön joukossa.



Pokaali



Kolmanneksi tullut puuttuu kuvasta, mutta muuten ryhmä koolla.


Kilpailu on kovaa ja taso sen kun kovenee, mutta innolla me odotamme seuraavia kisoja.
Nyt treeniä ja treeniä vielä ja sitten kohti uusia haasteita. Gaala odottaa tämän kuun lopulla ja siellä tytöillä on monta eri ohjelmaa luisteltavana. Ensi vuonna sitten kilpaillaan vasta seuraavan kerran.

Huomenna on juoksukilpailut Sionissa, course de Noel, jonne niin Oliver, Alexia ja Erika ovat menossa edustamaan kouluja. Ja sunnuntaina jännitetään Oliverin turnausta. Ja lunta sataa ja sataa.... Täällä on pian täysi kaaos lumen vuoksi. Mutta niin kaunista!

Ihanaa viikonloppua kaikille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti