sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Onnenkyyneleitä, ja vähän surunkin...

Meidän pienempi luistelija
suoriutui upeasti testistään eilen
ja nyt sitten häntäkin odottaa ensi kaudella
Sveitsin mestaruuskilpailut,
jotka kamppaillaan Baselissa.
Upea päätös kaudelle.

Vielä olisi toki yhdet kilpailut
huhtikuun alussa,
joihin lähdetään nauttimaan
ilman minkäänlaista stressiä!


Testipäivä oli upea.
Alexia oli niin itsevarma ja onnellinen,
että oikein säteili koko aamun.
Elodie oli valmentamassa ja
sanoikin, että kyllä on helppo valmennettava 
kun on niin cool
ja varma itsestään.
Lämmittely sujui kuin unelma 
ja rauhassa seuraili muiden testin suorituksia.
Luisteli viimeisten joukossa 
ja heti alusta asti huomasi sen varmuuden
joka on oikeastaan koko kauden ollut jossakin hukassa.
Olen monesti miettinyt tämän kauden aikana, 
että Alexia on kyllä junnannut vähän paikallaan,
mutta eilen hän näytti kuinka väärässä olinkaan 
ja jokainen hyppy oli todella korkea ja lennokas.
Niihin on löytynyt se puuttuva korkeus ja lennokkuus
nyt viimeisten viikkojen aikana.
Yhdistelmät upeita ja puhtaita.
Sitä oli ilo seurata!

Alexian yksi parhaimmista kisakavereista, Elodie





Lausannen torstain valmentajakin oli katsomossa 
ja tuli oitis kehumaan ohjelmaa luistelun jälkeen.
Vain kaksi tyttöä läpäisi testin 
ja se kertoo kyllä tuosta tiukasta linjasta joka tuolla on.
Mutta kuukaudessa oli tapahtunut se mitä odotettiinkin.
Sionissa Alexia ei jotenkaan pystynyt parhaimpaansa 
ja haparoi noissa yhdistelmissä,
vaikka ne treeneissä onnistuivatkin.
Ehkä hän vain tarvitsi semmoisen pienen "ravistelun" 
jonka kävi läpi viime testin jälkeen ja
tajusi kuinka paljon tuota testiä tarvitseekaan ja haluaa.

Lausannen seuran johdolta tuli maili tänään, 
jossa onnittelivat Alexiaa.
Olipa kiva yllätys.
He vaikuttavat ihanan innokkailta tyttöjä kohtaan :)

Kakkukahviteltiin testin kunniaksi

Ja sitten tähän päivään!
Kamala päivä!
Olen itkenyt oikeastaan koko päivän.
Alkoi heti jäähallille päästyäni.
Jokainen tuli kysymään,
että lähdemmekö me oikeasti ja
lapset itkivät kaikki ihan ulvoen. 
Vanhemmat, valmentajat, seuran johto,
kaikki. Miehetkin!
Ja minä herkkänä itkin varmasti kaikista eniten ja kokoajan.
Juuri kun sai pyyhittyä kyyneleet, 
oli seuraava jo halaamassa ja ikävöimässä.
Kyllä tänään tajusimme kuinka iso osa olemme seuraa olleetkaan 
ja taidamme jättää sinne melkoisen aukon.
Mutta nopeasti se täyttyy uusilla energisillä luistelijoilla,
siitä olen varma!

Minun ihanat valmennettavat, rakkaita jokaikinen.
 Seura oli muistanut minua upealla kukkakimpulla ja suklaalla.
Kiittelivät vuolaasti kuluneista vuosista.
En pystynyt siis poistumaan ilman jäähyväisiä!


Viisi upeaa vuotta kului aivan mielettömän ihanien lasten kanssa työskennellessä.
Kertaakaan ei kuitenkaan käynyt tänään edes mielessä, 
että oltaisiin tekemässä väärää päätöstä. 
Olen täysin varma, että me matkaamme oikeaan suuntaan.
Yksi ihana äiti, joka on Lausannesta kotoisin, sanoi ihanasti, 
että lapsemme tulevat aina kiittämään meitä kun annamme heille 
mahdollisuuden kasvaa juuri Lausannessa ;)
Toivotaan, että hän on oikeassa ;)

Nyt vaan toivotaan, 
että saadaan talo myytyä ja löydämme jonkun yhtä ihanan kodin tai tontin tilalle.
Hiukan hirvittää kyllä nämä tulevat asuinjärjestelyt…
mitä jos emme löydäkään mitään tai talomme ei mene kaupaksi….
Olisipa näilläkin asioilla nyt tapana järjestyä :)
Tämän kokoisen perheen muuttosuunnitelmat 
ovat astetta hankalampia kuin aikoinaan tämän kodin kanssa,
jolloin meillä oli vain yksi lapsi ja toinen tulossa.
Siitä on pian 11 vuotta aikaa!

Iloista alkavaa viikkoa kaikille!



perjantai 20. maaliskuuta 2015

Viimeistä kertaa

Ristiriitaisten tunteiden viidakossa
on tullut vietettyä viimeiset päivät.
Viimeistä kertaa Sierren jäähallilla,
viimeistä kertaa Montanan ulkojäillä,
viimeistä kertaa ohjaamassa tuolla seurassa,
viimeistä kertaa tytöillä valmennusta
tuttujen valmentajien kanssa.
Haikea, mutta samalla niin onnellinen olo.

Tämä on tosi haikeaa, viimeiset treenit Antoinen kanssa!



Kolmoisakselia piti hieman avittaa :D
Sunnuntaina on vielä kauden päätösjuhla
ja se kyllä hiukan hirvittää.
Siellä ei taatusti kyyneleittä selvitä.
Olen koittanut olla liikoja mainostamatta,
että lähdetään seurasta…inhoan jäähyväisiä!
Muutamana iltana kuitenkin puhelin on soinut tiuhaan
kun sana oli kirinyt monen vanhemman korviin ja
soittelivat, saisiko meitä pidettyä jotenkin seurassa.
Siellä on nyt oikea tehotiimi työssään selvittelemässä
miten seuran tilanteen saisi muutettua.
Mutta valitettavasti en usko,
että siihen pystyy edes noin tehokas ja hyväntahtoinen tiimi.
Kyllä me ollaan kaikkemme jo tehty.
Tuulimyllyjä vastaan on vain mahdoton taistella :P

Tuosta aiheesta olisi vaikka kuinka paljon kirjoitettavaa,
mutta pääpiirteittäin kerrottuna
meidän niin lupaava pieni ja tehokas seuramme
on pienessä ajassa saatu semmoiseen kuntoon,
etten tiedä kuinka saavat sen sieltä nousemaan.
Se on surullista,
mutta meidän on aika siirtyä eteenpäin.
Me ei sitä pystytty pelastamaan ja viimeiset kuukaudet,
vuodetkin veivät niin paljon energiaa,
että nyt on pakko meidänkin vaihtaa maisemaa
ja etsiä ammattimaisempaa toimintaa,
jos mielimme pysyä junan kyydissä.
Ja se juna on se tyttöjen haaveiden juna ja 
päätavoite.
Jännityksellä jäämme odottamaan kuinka vanhan seuramme elo jatkuu.
Toivon toki heille kaikille kaikkea hyvää.
ja onhan tuo ollut upea matka siellä,
mutta samalla on upea siirtyä eteenpäin.
Aikansa kutakin!

Tuntuu toki sydäntä lämmittävältä kun puhelin on soinut ja
aivan mielettömän ihanat vanhemmat ovat kertoneet
kuinka seuran sydän lähtee mukanamme.
Vaikka tuollaisella porukalla rakentavat varmasti oitis seuralle uuden sydämen ;)
Sitä en epäile hetkeäkään :)
Meitä hulluja, aktiivisia vanhempia aina tarvitaan.
ja aktiivisia ja reippaita luistelijoita.
Tytöt ovat jokaisena päivänä jaksaneet huomioida kaikkia seuralaisia
ja auttanut omien treeniensä jälkeen valmentamisessa ja
jaksanut tsempata kaikkia, josta jokainen äiti on jaksanut kiittää ja muistuttaa.
Minä olen toiminut päivittäin viiden vuoden ajan aktiivisena valmentajana seurassa ja
nauttinut jokaisesta hetkestä,
lukuunottamata näitä ylitsepääsemättömiä ongelmia.
Joiden eteen olen koittanut ponnistella.
Nyt vaan toivotaan, että tuo tehoporukka saisi asiat muutettua
ja saisivat seuran jonkinlaiseen nousuun.

Me olemme tuttuun tapaamme olleet jo aika ehtiväisiä
ja olimme sitten eilen vapaapäivän vietossa 
Lausannessa tutustumassa ykkösvaihtoehtoseuraamme.
Ja me ollaan kaikki ihan hullaantuneita asiasta.
Kutsuivat tytöt oitis treeneihin mukaan 
ja kaksi tuntia tytöt olivat treenaamassa aivan mielettömän mahtavassa porukassa 
ja todella hyvien ystävien ympäröimänä.
Ja meillä piti olla eilen täydellinen vapaapäivä treeneistä.
Vapaapäivät kun ovat jääneet hiukan vähemmälle viime viikkoina.

Tuonne jos pääsisivät päivittäin treenaamaan niin olisi kyllä upeaa!
Pääsiäisenä menemme heidän kanssa vielä leirille 
ja kevät- ja kesätreenit hoituvat nyt ainakin heidän kanssaan. 
Avosylin ottivat kaikki vastaan ja tuli heti kotoinen olo.
Erityisen iloiseksi teki se,
että tytöillä oli siellä ennestään jo valtavat määrät ystäviä talent-leiriltä
ja kilpailuista ja eivät olisi kukaan malttanut lähteä kotiinkaan.
Alexia lupaili tulevansa huomenna uudestaan ;)
Mutta tuollaista yhteisöllisyyttä juuri kaivataan
ja seuraa, jossa kovalla ammattitaidolla ja kokemuksella homma toimii.



Tutut ystävät kisakentiltä.


Pojatkin kuulemma pelaisivat mielellään Lausannen tiimissä ;)

Eihän me suinkaan maisemaa olla vaihtamassa vain 
ja ainoastaan tyttöjen luisteluiden vuoksi.
Jeren työt ovat juuri Lausanne-Geneve-seudulla 
ja päivittäin ajaa parisataa kilometriä ihan hukka-ajoa kun asutaan täällä 
ja olisi kaikin puolin fiksuinta asua tuolla. 
Ennen minun työt, tyttöjen luistelut, 
oma talo ja Saviesen hyvä koulusysteemi 
sekä haave löytää unelmatyö täältä ovat pitäneet meidät tiiviisti täällä,
mutta kun listalta nyt pudottaa minun valmennustyöt, 
tyttöjen luistelukuviot sekä kyllä tämän alueen 
unelmatyötkin ovat aika kiven alla tiettyjä aloja ajatellen 
niin alkaa harkinta uudesta asuinympäristöstä, 
varsinkin kun se unelmatyö on nyt tuo jota tällä hetkellä saa tehdä.

Jokainen neljästä lapsesta lähtisi oitis Lausanneen 
eikä me vanhemmatkaan vastaan taideta pistää,
joten asunnon metsästys on käynnissä 
ja talo menee joko myyntiin tai vuokralle.
Isoja juttuja, mutta kivaa ja jännittävää vaihtelua. 
Eihän meitä ole ennenkään mikään pidätellyt kun ollaan pistetty pyörät pyörimään ;)
Aika nopeita me ollaan liikkeissämme ;)

Tytöillä tahto on kova luistelussa.
He tekevät mitä tahansa, että saavat jatkaa tuota unelmaansa.
Mikään muu laji ei ole kiinnostanut 
ja minä olen edelleen valmis tukemaan heidän unelmaansa.
Ja kyllä minä ymmärrän, ettei tuota valtavaa työtä,
minkä ovat tehneet, 
halua heittää hukkaan vaan haluaa katsoa mihin ne rahkeet 
sitten loppujen lopuksi mahtavatkaan riittää.
Vuosi kerrallaan nyt eteenpäin.
Vuodessakin kerkeää jo tapahtua paljon.
Mielenkiintoista nähdä mitä sitä onkaan
tapahtunut ensi vuonna tähän aikaan.
Tehdään siis tästäkin vuodesta yhtä ikimuistoinen.

Uusi elämänvaihe on kuitenkin edessä
ja verta, hikeä ja kyyneleitä varmasti siis jatkossakin luvassa.

Suomen valmentajakin oli täällä viikon tehojaksolla
ja voi hurja miten upeita treenejä me vietettiinkään joka ilta
Leukerbadissa!






Mielettömän tehokas askel- ja piruettiviikko!
Kiitos vielä Pialle ja Elinalle!!!!
Olitte uskomaton ja korvaamaton apu!

Huomenna sitten testataan Alexiaa
ja toivotaan, että neiti onnistuisi
ja nousisi isosiskon perässä
Sveitsin mestaruussarjaan.
Peukut siis pystyyn jokaisella ;)

Mutta nyt sukellan asuntojen maailmaan
ja googlettelen vähän meille uusia lähikauppoja ja kahviloita.
ESSSIIIII, me odotellaan teitä jo muuttoapuun ;)

Ihanaa viikonloppua kaikille!!



maanantai 9. maaliskuuta 2015

Kevättä rinnassa!

Kevät on saapunut lämpöineen ja aurinkoineen tänne Alpeille.
Lumet saavat kyytiä ja päivisin on jo ihanan lämmin.
Koko viikoksi luvattu taas aurinkoa ja lämpöä!
Ihanaa!

Luistelut jatkuvat niin tytöillä kuin pojillakin.
Oliver pelasi viikko sitten isojen pelissä ja viime viikonloppuna 
oman joukkueensa kanssa.
Ensi viikonloppuna on lopputurnaus ja sitten pelit ja
turnaukset ovatkin loppu tältä kaudelta.
Daniel oli viime viikonloppuna kiekkokoulun turnauksessa
kun päävalmentaja halusi, että saa kerran
pelata oman ikäistensä kanssa ja se oli hauskaa seurattavaa.
Turnauksessa oli kyllä taas hyvä esimerkki
vähän liian kilpailuhenkisistä vanhemmista tai valmentajista.
Muutamalla seuralla oli kiekkokoulun turnauksessa
Piccolo-ikäisijä ja tasoisia pelaajia mukana!
Aivan uskomatonta, että otetaan niin tosissaan tuollainen
kiekkokoulun turnaus, että hinnalla millä hyvänsä pitää
voittaa. 
Huvittavinta oli, että vaikka kuinka olivat varautuneet hyvillä pelaajilla
ja oikeilla maalivahdeilla, niin saivat tehdä töitä, 
että pärjäsivät tuolla silti!

Kiekkokoulun turnauksen idea on, että kaikki saavat pelata ja maalillakin
on joku pelaaja, joka haluaa kokeilla maalivahtina oloa.
Sionin kiekkokoulussa oli vain kiekkokoululaisia, paitsi Daniel 5v,
joka on nyt vuoden pelannut bambi-joukkueessa.
Mutta hienosti pelasivat kaikki ja oli todella 
hauskaa seurattavaa kyllä koko päivän pelit.

Ihmettelin kun Daniel oli jotenkin väsynyt,
tuo poika kun harvoin väsyy ja varsinkaan kiekkoillessa.
Hienosti taisteli ja rakenteli upeaa peliä väsymyksestä huolimatta.
Ylälämäriäkin pääsi kokeilemaan,
mutta kiekko kaartui maalin yli.
Daniel spesiaali on tuo sen hassun hauska ylälämäri 
jossa vippaa kiekon ylös ja sitä ei helpolla
pienet maalivahdit torju ;) Se naurattaa aina kaikkia.
Kotona sitten nukahtikin saunan lauteille ja kuume nousi heti illalla.
Nyt parannellaan sitten vielä oloa kotosalla eikä kouluun lähtenyt vielä tänäänkään.
Tässä muutama kuva perheen pienimmästä lauantailta.















Tyttöjen seuran vaihtosuunnitelmat ovat vaiheessa edelleen.
Lauantaina oli kokous nykyisessä seurassamme ja
juttelimme seuran johdon ja valmentajien kanssa tilanteesta.
Kaikki olivat yksipuolisesti sitä mieltä,
että tarvitsevat nyt uuden, pätevämmän valmentajan
ja erityisesti päävalmentajan toive on, että saisi 
lähetettyä heidät eteenpäin osaavampiin käsiin kokeilemaan rajojaan.
Pitäkäähän peukkuja, että semmoiset kädet löytyisi täältäkin suht läheltä,
sillä kiven alla on osaavat, ammattitaitoiset valmentajat täällä päin Sveitsiä.
Kaikki vaihtoehdot on kyllä käyty läpi ja toivotaan nyt parasta.
Kyselyjä on lähetetty suuntaan jos toiseen ja selvitelty asioita.
Helppoa ei seuran vaihto tule olemaan,
mutta tytöt ovat valmiita :)
Minä olisin jo ollut valmis vaihtamaan lajiakin,
mutta tytöt eivät suostu.
Kyllähän sen ymmärtää,
että haluavat kokeilla nyt rajojaan ja
toivon, että pystytään se heille tarjoamaan.

Sitä on haikeutta ilmassa kun noissa Montanan maisemissa työskentelee ja
miettii, että viimeistä kautta mahdollisesti siellä itsekin enää työskentelen.
Minulla olisi mahdollisuus jäädä sinne,
mutta uskon, että nyt on aika uusille tuulille. 
5 vuotta olen siellä liki päivittäin ohjannut
ja kaikki lomat työn touhussa viettänyt.
LIsäksi jokaikinen lounastunti kaarran hallille tyttöjen treeniin
ja useampana iltana nousemme Montanaan.
Viikonloput kuluu aamusta iltaan jäällä,
kuten jokainen lomapäiväkin.
Jospa ensi vuonna minullakin olisi lomaa!
Mutta se jää nähtäväksi!

Huomenna saapuu Suomen valmentajamme tänne vähän 
työstämään tyttöjen askeleita ja piruettejä.
Alexialla olisi kahden viikon kuluttua testi ja sitten huhtikuun alussa viimeinen
kilpailu ja sitten kesätreenejä jo toivottavasti uudessa seurassa!
ja ehkäpä jotain treenejä taas jopa Suomessakin!
Koko kesän suunnitelmat on aivan auki vielä.

Mutta mukavaa viikkoa kaikille!