maanantai 14. syyskuuta 2015

Muuttokuulumisia



Erika lähetti minulle tämän kuvan treenimatkalta
viime viikolla
ja kirjoitti, että kohta kurvataan tuonne ;)

Nyt me ollaan sitten lausannelaisia,
vihdoista viimein!
Viikonloppuna nukuttiin jo uudessa kodissa!
Alkuviikoksi kuitenkin palattiin vielä tänne vanhaan kotiin,
sillä lasten koulut ovat vielä täällä huomiseen saakka.
Erika kävi tänään kirjautumassa uuteen kouluun
ja aloittaa siellä ensi viikolla.

Pojille tuli uudesta koulusta tieto, että aloittavat jo tällä viikolla ja
Alexian koulusta ei ole vielä kuulunut mitään.

Erika joutuu pakittamaan hiukan koulunsa kanssa,
menee yhden luokan alemmalle,
sillä Vaudin kantoonissa raja menee heinäkuun alussa, 
jolloin kaikki sen jälkeen syntyneet aloittavat koulun vasta seuraavana vuonna.
Täällä se raja on syyskuussa ja Erika elokuun lopun lapsena on ollut luokkansa nuorimpia tähän asti, mutta nyt sitten siirtyykin vanhimpien joukkoon.
Lukiolinjakin alkaa jo nyt ja siksikin voi olla hyvä, 
että Erika ikään kuin kertailee asioita 
ja voi varmasti keskittyä luistelujuttuihinkin ilman suurempaa stressiä.
Koulu on aina ollut Erikalle helppoa ja on pärjännyt siellä hyvin, 
mutta eipä kertaus koskaan huonosta ole. 
Rehtori oli sitä mieltä, 
että jos on liian helppoa niin sitten siirretään ylemmälle luokalle, 
mutta aloitetaan nyt näin.
Pojilla on ihan sama juttu, 
ovat heinäkuussa syntyneet.
Alexia on ainut, 
joka jatkaa samalla luokalla millä oli täälläkin, 
lokakuun lapsena.

Pojat ovat Belmontin koulussa, 
tyttöjen koulut ovat alhaalla Pullyssa.

Erikan Talent-kortti oli taas isossa osassa 
ja koulu tukee luistelua ja saa käyttää kuvaamataidon 
ja musiikin tunnit luisteluun, osan teoria-aineistakin sekä tietenkin liikunnan.
Alexian kohtalo on vielä auki.

Mutta tästä on hyvä jatkaa. 
Huomenna käydään hyvästelemässä ystävät 
ja opettajat koululla ja suunnataan sitten uuteen kotiin.

Viikonloppu vietettiin jo uudessa kodissa muuttolaatikoiden keskellä
siivoillen. Ja sitä siivouspuuhaa sitten piisasikin…

Ja olihan tytöillä kauden avauskilpailutkin sunnuntaina.
Yhden ohjelman kilpailut,
ikaan kuin harjoituskilpailut kauden alussa.
Ensimmäinen edustus kuitenkin Lausannen seuralle.



Alexia aloitti koko kilpailun luistellen ihan ensimmäisena aamulla kahdeksalta.
Jere hiukan myöhästyi eikä kerennyt napata kuin pari kuvaa, tässä niistä toinen.



Minä olin töissä koko kilpailupäivän myymässä firmani vaatteita 
ja kivasti meni taas kaupaksi.
Innokkaita apukäsiäkin riitti
kun luistelijat halusivat auttaa :)


Hirmuinen määrä valmentajia ja vanhempia kävi kehumassa tyttöjä,
sanoivat, etteivät voineet uskoa silmiään kun näkivät uudet ohjelmat, 
miten paljon olivat menneet eteenpäin 
ja miten Turusen kaksikko on takaisin taistossa :)

Alexian ohjelma oli kyllä melkoisen epäonninen,
mutta vaikkei siinä kauheasti hyvää ollutkaan, 
niin luistelu ja esiintyminen oli mennyt eteenpäin 
ja tämän huonommin ei ainakaan voi seuraavat kilpailut mennä ;)
Perjantaina alkaakin sitten ihan Swiss cupin kisat Oltenissa.
Mennään sinne mahtavalla Suomiporukalla.
Tämä oli hyvä harjoitus alkuun 
ja tytöt olivat samalla talent-leirillä, 
jossa kisan jälkeen katsottiin tuomareiden kanssa videolta suoritus 
ja saatiin suora palaute kaikesta. 
Käytiin siellä läpi alku- ja loppuverkankin asiat ja ruokailut kilpailupäivänä.

Erikan ohjelma oli melkoisen hyvä, 
askeleissa hätäili sekä viimeisessä taivutuspiruetissa sen verran, 
että tarvittavat tasot jäivät saavuttamatta, 
mutta kaikesta huolimatta sijoittui upeasti kolmanneksi 
ja pääsi pisteillä sinne kärjen tuntumaan. 
Se oli iloinen yllätys niin vaikean viime vuoden jälkeen.

Kauheasti oli tuttuja ja paljon iloisia jälleennäkemisiä. 
Minun vanhat valmennettavatkin olivat kisaamassa 
sekä ihana valmentajakollega Antoine
ja voi sitä onnen hetkeä kun nähtiin!

Tytöt ovat ainakin niin oikeassa paikassa ja omiensa joukossa. 
He ovat saaneet semmoisen tiimin ympärilleen,
että hymy ei tunnu hyytyvän edes väsyneenä ;)
Olen niin onnellinen, että uskalsimme tehdä tämän liikkeen.
Olen varma, että me teimme juuri niin kuin kuuluukin!

Jeren työt ovat melkein kotiovella ja pojatkin ovat huippu porukassa.

Lauantaina pojat treenasivat pääareenalla ja tytöt samaan aikaan viereisellä areenalla.
Olipa kätevää! Keskiviikkoisin sama juttu!

Enkä minäkään yhtään vastaan pistä, että asustellaan Lausannessa :) 
Joten täällä kaikki erinomaisesti!
Ensimmäiset suomivieraatkin ovat tulossa jo ensi kuun alussa 
kannustamaan tyttöjä kansainvälisiin kotikisoihimme :)

Mutta nyt saunaan ja nukkumaan!
Ehkä viimeinen yö tässä kodissa ja viimeiset löylyt ihanassa saunassamme!
Mutta ei ole haikeaa, ei ainakaan kauhean paljon!
Innostus peittää kaiken haikeuden ;)
Ja tullaanhan me tänne moikkaamaan kavereita, ihan varmasti!
Mutta nyt on aika uskaltaa olla rohkea ja mennä eteenpäin,
kääntää uusi sivu elämässämme ja nyt on siihen juuri täydellinen hetki!

Iloista viikkoa kaikille!



Danielin viimeisiä koulupäiviä tässä koulussa.
Upeita muistoja ja mahtava pohja hypätä kohti tuntematonta ;)

Oliverin omakuva vanhempainiltaan.
Piti nopeasti sutaista ukko valmiiksi,
että oli aikaa keskittyä uuden seuran logon piirtämiseen tuohon paitaan ;)

Jos olisin urheilulaji, olisin jääkiekko,
jos olisin jälkiruoka, olisin suklaajäätelö,
jos olisin eläin, olisin kilpikonna!!!!
(selityksenä tähän oli, että kilpikonnat elävät pisimpään ;)
jos olisin soitin, olisin rummut.
Oliver 8v


2 kommenttia:

  1. Olette niin energisiä, teette asiat tuosta vaan. Hienoa! Tsemppiä uuteen ympäristöön, kuulostaa lupaavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Erikan luokkakaverit totesivat samaa, kun Erika ilmoitti siirtyvänsä luistelemaan Lausanneen ja muuttavansa sinne ;) Todellisuudessa kyllä tämä kaikki uuden aloitus oli minulle itselleni henkisesti aikamoinenkin ponnistus, aika monta yötä tuli keväällä valvottua ja pohdittua asian tiimoilta. Pyöriteltiin erilaisia vaihtoehtoja ja lopulta tämä tuntui ainoalta oikealta vaihtoehdolta. Lopulta päätös oli kuitenkin siis helppo ja uuteen hyppääminen jännittävä ja mukaansa tempaava kokemus. Asuinkuviot tuottivat aika paljon päänvaivaa, mutta onneksi niihinkin löytyi sitten loppujen lopuksi aika nopeasti ratkaisu. Nyt vielä hiukan jännittää lasten koulut, kunpa kaikki menisi siltäkin osin hyvin!

      Poista