tiistai 17. kesäkuuta 2014

Kohti huomista kesälomaa


Voi mitä kesäpäiviä ja lomafiilistä
ollut viimeisten päivien aikana!
Vaikka lomalla ei vielä ihan ollakaan,
vasta huomenna alkaa lasten kahden kuukauden kesäloma! 
Sitä on kyllä odotettu!
Huippua, että vihdoin pääsevät lapsetkin kesälaitumille!
Oliverin kanssa ollaan vielä paahdettu koulutehtäviä
eiliseen iltaan saakka, 
kun niin hitaasti on niitä saanut koulussa tehdyksi…
Odotan jo kesälomaa,
ja ihan vain Oliverin läksyjen vuoksi! 
Mitähän tuosta pojasta mahtaakaan vielä tulla 
ja miten sen saisi hiukan enemmän kiinnostumaan koulusta?! 
Kaikki vinkit kultaakin kalliimpia!
Tykkää piirrellä ja lukea, kirjoittaakin, 
mutta koulukirjat ja koulun tehtävävihkot ovat sille kuin kirosana… 
niitä ei tekisi sitten millään…
Vielä viime vuonna koulu oli kivaa,
mutta tämän vuoden ja valitettavasti vielä ensi vuodenkin
opettajan kanssa on muuttunut ääni kellossa.
Opettajan on äärettömän tiukka,
eikä siedä yhtään oppilaita, 
jotka eivät samantien ymmärrä ja tartu tehtäviin.
Oliver tarvitsisi muutaman lisäsanan tai tsemppauksen,
muttei sellaisia satele ja tälläiset oppilaat tämä opettaja 
siirtää heti kategoriaan hankalat oppilaat.
Käytin Oliveria joka puheterapeutilla, 
joka tutkii oppimisvaikeuksia,
mutta hän antoi samantien diagnoosin kaikien testien 
ja jutteluiden jälkeen,
ettei pojassa ole vikaan,
mutta opettaja ei kyllä ensinkään ymmärrä tälläisiä
oppilaita, jotka eivät välttämättä kulje sen suuren massan mukana,
vaan tarvitsisivat välillä ohjausta ehkä enemmän,
mutta sitä vastoin opettaja keskittyy karjumiseen 
ja lisärangaistuksen antamiseen.
Joka vuosi tällä opettajalla on noin viisi hankalaa oppilasta,
muttei sen asian suhteen tehdä mitään vaan voivotellaan vaan työkavereille
kuinka vaikeeta näiden hankalien oppilaiden kanssa on.
Hyvä ystäväni oli viime vuonna Oliverin opettaja ja
edelleen samassa koulussa ja työkaveri Oliverin nykyisen opettajan kanssa
ja valitettavasti muut opettajatkin ovat tietoisia tilanteesta,
mutta ei sille oikein mahda mitään. 
Ystäväni koitti jutella Oliverin ongelmista opettajan kanssa, 
mutta meinasi itsekin saada korvilleen...
Pitää kesäloman aikana koittaa saada joku kouluinto
tuohon poikaan, ettei olisi niin tuskainen ensi vuosi tiedossa, 
mitä se tällä menolla tulee olemaaan..
Kun saisi joskus opettajalta kehuja niin olisi intoa ehkä enemmän yrittääkin, 
mutta kehuja ei ole sadellut koko vuonna. 
Tänäänkin kun oli saanut jokaisen paperin valmiiksi,
ja ahertanut kotona niin viikonloppuna kuin eilen illallakin vielä,
ei mitään kannustuskirjoitusta, 
kuten muilta opettajilta on tottunut näkemään. 
Oli vaan kirjoitettu, 
että valmis ja siinä kaikki! 
Alexialla sujui koulu hyvin tuon opettajan kanssa,
Alexia kun on tunnollinen ja pelkäsi tuota opettajaa.
Oliver on luokan hauskuuttaja 
eikä pelkää opettajan karjumista pätkääkään. 
Saattaa vaan kohautella olkapäitä 
eikä tsemppaa yhtään sen enempää.
Sitä vastoin, 
jos Oliveria kehuu niin tsemppaa ja yrittää edes
aivan toisella tavalla.
Mutta koska opettaja ei ole valmis muuttamaan 
omaa käytöstään, on vaihtoehtona vaihtaa luokkaa tai 
koittaa sopeutua tuon opettajan tapoihin ensi vuodeksi.
Oliverille kaverit ovat niin tärkeitä, ettei halua vaihtaa luokkaa
ja siksi meillä kesällä harjoitellaan semmoista oma-aloitteista reippautta, 
että yllättää opettajan ensi syksynä.
Oliverhan toi nipun kokeita kotiin, 
joihin mihinkään ei ollut kirjoittanut edes etunimeään, 
ei ollut tehnyt niihin mitään.
En ymmärrä miten on mahdollista, 
että tuon ikäinen poika voi vaan kokeessa istua luokassa tekemättä mitään. 
Kuitenkin kun osaa ne asiat,
ei kai se ole äidin tehtävä olla siellä vahtimassa, 
että lapsi osallistuu kokeen tekemiseen.
Ja jos opettaja nyt siellä kiertelisi luokkaa ja tarkistelisi, 
että kaikki kirjoittaa ja yrittää niin ei kai se liikaa ole vaadittu….kai?!
Minusta se on sen opettajan työkin.
Ja kun kyse on kuitenkin 6-7-vuotiaista lapsista.
Mutta se siitä,
toivotaan, että tuo poika nyt ensi vuonna sitten skarppaa 
ja yllättää meidät kaikki!
Kivoin on kuitenkin huomata, että osaa asiat hyvin,
ettei siitä ole kyse etteikö osaisi.

Malla ja Jenna olivat siis meillä reilun viikon 
lomailemassa ja meillä oli hurjan hauskaa!
Ja oli jo tunne, että olisi ollut itsekin lomalla!
Ylämökilläkin on riittänyt hulinaa kun isovanhemmat 
ja serkut lomailivat siellä samaan aikaan ja 
kaikilla on ollut valtavasti puuhaa ja
mukavia päiviä!
Hugo oli meidän mukana jäälläkin muutamaan otteeseen.

Allas on ollut kovassa käytössä näillä helteillä.
Kesän lämpöennätyskin rikkoontui viime viikolla.





Me ollaan urheiltu oikein olan takaa taas,
on ollut aamulenkkejä, 
iltalenkkejä, 
vaelluksia, 
salitreeniä,
uimista, 
luistelua jne.
Päivät kuluivat lennossa mukavissa puuhissa ja seurassa!


Jerekin kokeili eilen ensimmäistä kertaa taitoluistimia
ja vaikka se taisi olla aika hauskaa puuhaa niin lajin
vaihdosta ei ainakaan vielä keskustella ;)





Ja me tytöt kävimme myös yökerhoilemassa
yhdessä ja oli mukava ilta!


Jalkapallon MM-kisat näkyy ja kuuluu kyllä kaikkialla.
Keskustassa on aivan mieletön meno,
kaikki baarit ja ravintolat täynnä faneja ja
autot kiertävät kaupunkia tööttäillen ja huudellen.
Ihmiset ovat aivan MM-huumassa.
Eilen saavuin salilta kotiin illan suussa ja edessäni meni autoja letkassa,
joilla kannatusliput hulmusi ja töötit pohjassa ajeli.
Naiset/tytöt roikkuivat takaikkunoista lippuja pidellen ja laulaen kannatuslauluja.
Jotenkin tuo kannustus on aivan uskomatonta,
sitä seuratessa ihan liikuttuu. Ihanaa kun eletään niin mukana!
Iltaisin on kiva käydä keskustassa haistelemassa kisatunnelmaa.



Tälläisiä lipuilla varustettuja autoja näkyy katukuvassa valtavat määrät

Suklaiset taideteokset aiheesta kuin aiheesta ;) Suklaamaa Sveitsi



Tyttöjen tanssikin jäi kesätauolle
Tanssin opettajan herkut loman kunniaksi
Vierailimme ihanan kummityttömme 1-vuotissynttäreilläkin 
Bernissä uinnin merkeissä ja ilta kului heillä grillaillen. 
Oli jälleen onnistunut ja hauska päivä!







Nyt siirrytään kesälaitumille nauttimaan stressittömästä ajasta!
Luistelut jatkuvat tiuhaan ja Erikalla vielä lääkäri 
ja fysion kontrolli nilkan vuoksi, mutta muuten ei mitään stressiä!

Ihania kesäpäiviä kaikille!
Suomessa sataa lunta ja räntää kuulemma,
toivottavasti kesäkelit saapuvat sinne Pohjolaankin pian taas!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti