Heinin päivä.

Tänään saapui kansalaisuusoperaation seuraava vaihe. Sveitsin maantiedon ja historian tuntemus testataan kielitaidon lisäksi seuraavassa osiossa. Paperiin oli listattu kirjat, joista tietoa löytyisi. Nyt alkaakin varmasti projektin suurin ja vaativin vaihe. Onneksi Sveitsi on sentään pieni maa ;)

Jereä kyllä nauratti kun imitoi minua siellä haastattelussa ja siitä saattaa toden totta tulla aika hauska... Toivottavasti haastattelijat ovat huumori-ihmisiä. Uskoisin, että Elinalla voi olla jotakin todellista kuvaa tulevasta... On ollut todistamassa eräänkin kerran aika hauskoja hetkiä yhdessä ja vaikka monessa suhteessa on petrattukin niin se tosiasia ei ole tainnut mihinkään muuttua. Mutta peukut pystyyn, että me suoriudutaan tuostakin vaiheesta kunnialla! Etenkin minä, Jereä tuskin kukaan edes epäilee ;)

Meille on lisäksi saapunut tänne jälleen talvi, josta lapset riehaantuvat kerta toisensa jälkeen. Pulkat ja kelkat ovat jo taas kaivettuina esille ja vaikkei lumi kauaa pysynytkään maassa niin uutta on jälleen luvassa huomiselle ja se ilahduttaa lapsia entisestään.

Meidän ulkojäätreenejä on hiukan haitannut nämä sateet, mutta onneksi olemme päässeet halliin kuitenkin treenaamaan ihan kivasti ja joka päivälle on mahtunut treeniä ja baletissakin ollaan tanssittu kiitettävästi tälläkin viikolla, vaikka vasta keskiviikossa kuljetaan.
Viikonloppuna pitäisi jälleen olla loistavat säät auringon kera.

Tänään oli nimipäiväni ja aamulla heräsin isäni lähettämään onnistteluviestiin ja kesti kyllä hetken, että tajusin miksi minua onniteltiin. Olin jälleen unohtanut koko nimipäivän. Kiitos niistä monista ihanista, mieltälämmittävistä viesteistä mitä tänään on tullut. Kuka sanoikaan, että nimipäivä on ihan turha päivä. Ei suinkaan, jos saa näin ihania viestejä ja kuulee ihanista ystävistään.

Mitään erityistä nimipäiväjuhlintaa meidän perheessämme ei harrasteta, vaikka lapsuudenkodissani olikin tapana juhlia nimipäivää lähes syntymäpäivän tapaan. Meillä on niin pieni suku, että me kokoonnuimme tiiviisti yhteen pienimpinäkin juhlapäivinä. Jeren suku taas on niin valtava, ettei siellä millään olisi muistanut ja voinutkaan viettää jokaisen syntymä- ja nimipäivää ja sitä kautta meidänkin nimpparijuhlinta on jäänyt, vaikka olenkin vihjaillut Jerelle, että minun nimipäivääni on kuitenkin syytä juhlia, koska olen siihen tottunut ;) saa nähdä noteeraako vihjeeni jollakin tavalla tänäkin vuonna, kun pian saapuu jääkiekkotreeneistään ;))

Alexian nimeä ei edes löydy kalenterista, joten senkin vuoksi nimpparit ovat saaneet jäädä. Lisäksi täällä vieraassa valtiossa monet läheisten nimpparit ovat unohtuneet kun ei tässä hullunmyllyssä muista aina kurkata suomalaiseen kalenteriin edes päivittäin, vaikka semmoisen olen varta vasten hankkinut.

Huomasin myös aamulla, ettei tänään ole enää yksin Heinin päivä, vaan nimeni rinnalle on ilmestynyt Kaisla. 

Muistan pienenä harmitelleen kun nimeni oli aivan yksin kalenterissa ilman kaveria. Nyt olen saanut siihen kaverin rinnalle ;)

Semmoinen nimipäivä siis tänä vuonna!

Iloista viikkoa kaikille!

ARP-testit

Sveitsissä on semmoinen käytäntö, että jokaisen kilpailevan taitoluistelijan on osallistuttava tasonsa mukaisiin testeihin, jotta hän voi yletä tasaisin väliajoin kilpailusarjoissa. Ilman testejäkin voi osallistua testivapaisiin kilpailuihin, joihin usein muutama ensimmäinen kilpailuvuosi osallistutaankin.

 Testejä on USP-testit, jotka ovat koko Sveitsin kattavat testit ja näissä testeissä saavutettua tietyn rajan (4.USP) on valmis kilpailemaan Sveitsin mestaruussarjassa. Nämä testit ovat lisäksi hieman vaativammat kuin ARP:t, jotka taas ovat ranskankielisen Sveitsin testit, jotka oikeuttavat kilpailemaan ranskankielisen Sveitsin tiettyjä kilpailuja, kuten esimerkiksi ranskankielisen Sveitsin mestaruuskilpailut, jotka ovat hyvin arvostetut kilpailut nekin.

Testejä on kuusi kummassakin sarjassa ja testit suoritetaan käänteisessä järjestyksessä kuudennesta testistä ensimmäiseen.

Meillä oli siis eilen illalla ensimmäiset testit Fleurierissa, lähellä Neuchatelia. Tytöt kävivät suorittamassa ensin ARP-testit. 6.ARP on ensimmäinen etappi ja se meni läpi heittämällä. Erikalla oli koko testiryhmän korkeimmat pisteet eikä Alexiakaan paljoa siskolleen jäänyt.

Aamulla kun treeneissä vielä harjoittelimme testit läpi, joita ei kauheasti oltu edes treenattu, sillä valmentaja luotti tyttöihin. Alexia kuitenkin aamulla unohti jo askelsarjat eikä piruetitkaan pysyneet paikoillaan aamujäällä. Testitilanteessa kuitenkin muisti kaikki hyvin ja hypyt sekä piruetit olivat erittäin onnistuneita ja kauniita. Keväällä testaammekin jo seuraavan etapin sekä USP:n ensimmäisen testin myös.

Eilisen illan saavutuksena tälläinen mitalli:

Täällä valmentajat hyvin tarkkaan säätelevät testien ajankohtia ja pohtivat millä tasolla luisteluttavat luistelijoitaan. Tiettyyn pisteeseen asti se on mahdollista, mutta ikä tulee vastaan aika nopeasti, jos etenemistahti ei ole tarpeeksi ripeä ja tämän jälkeen on sitten enää mahdotonta haaveilla Sveitsin mestaruudesta tai kansainvälisestä tasosta. Meillä esimerkiksi Erikalla on vielä vuosi aikaa edetä onnistuneesti ja esimerkiksi nyt ilman akselia, se olisi loppunut lyhyeen, sillä ikä olisi hyvin pian tullut vastaan. Nyt näyttää jälleen hyvältä ja luottavaisin mielin neiti haaveilee edelleen nousujohteisesta urasta ;)

Alexialle eilinen uusi tilanne oli jälleen stressaava. Valmentaja nauroikin, että Alexia panikoi testejä paljon kilpailuja enemmän, sillä tilanne oli ennalta tuntematon. Matkalla Rijanan piti moneen kertaan kertoa kuka antaa käskyjä testipaikalla mitä luistelijan kuuluu milloinkin suorittaa ja kumpaan suuntaan askelsarja luistellaan jne jne. Alexia reagoi aina näin uusiin, erilaisiin tilanteisiin. Eilen me ei myöskään nähty sitä parasta ja reippainta itsevarmaa Alexiaa, vaan tilanteen erikoisuus oli aivan samanlainen kuin ensimmäisten kilpailujen kohdalla ja epävarma pieni luistelija luistelikin alkuun aika epävarmasti, vaikka oppikin nopeasti sitten nauttimaan taas tilanteesta ja suoritti testin kyllä todella hienosti hänkin. 

Oman kilpaohjelman kanssa saa turvaa omasta tutusta musiikista ja saa heittäytyä musiikin vietäväksi, mutta testitilanteessa halli on aivan hiljainen ja itse suoritat omia elementtejä kaikessa hiljaisuudessa tuomariston edessä. Tilanne on täysin erilainen.

Ensi kerralla tilanne on tutumpi ja varmasti rentouttavampikin.

Tämä testi ei ollut ensinkään vaativa ja tytöt olisivat voineet samantien suorittaa seuraavankin testin, mutta se jätetään kevääksi Sioniin, sillä sitä nousua me ei tällä kaudella enää tarvittaisiin kuitenkaan ja samaan syssyyn tulee sitten suoritettua nuo Sveitsinlaajuiset testit, jotka pystyy testaamaan sitten samaan aikaan Sionissa.

Reissu Fleurieiin oli erityisen onnistunut. Lähdimme koko poppoo meidän autolla, sillä matkaan lähti  vain Vanessa, Erika, Alexia, Rijana, Nadine ja minä. Mahduimme hyvin autoomme ja koko matkan nauru raikui ja oli kyllä niin mukavaa yhdessä. Huumorintaju on kyllä niin mieletön niin Nadinella kuin Rijanallakin, joka on erityisen mukava juttu, sillä yhdessä jo pelkästään olosuhteiden pakosta tulee vietettyä päivittäin monen monta tuntia plus kisamatkat ja testimatkat päälle.

Illalla vasta kymmeneltä olimme takaisin kotona ja tytöt saikin kantaa suoraan nukkuvina sänkyihinsä.

Rijana olisi antanut tytöille vapaapäivän täksi päiväksi, mutta Erika ilmoitti oitis, ettei missään nimessä aio pitää vapaapäivää vaan ilmestyy aamulla hallille. Rijanalle tämä toki passasi ja ainakin Erikan kanssa suuntaamme pian jälleen hallille, sillä heräsikin aikaisin varmistamaan, ettei vain jää matkasta. Alexia saattaa hyvinkin jäädä nukkumaan, sillä nukkuu edelleen.

Oikein reipasta sunnuntaita kaikille!

Erikan Axel!

Tänään se vihdoin tapahtui! 

Erikan kaikista hankalin hyppy on ollut ehdottomasti Akseli. Siitä ei ole meinannut kesän jälkeen tulla taas yhtään mitään ja näytti siltä, ettei hyppää sitä varmasti ikinä. Muutama tuplahyppykin meni puhtaammin kuin tuo vaikeaakin vaikeampia akseli, joka varmasti jokaiselle luistelijalle tuottaa työtä, mutta Erikalle reilun vuoden totaatisen päänvaivan. Tänään sitten tajusi tuon hypyn jujun ja hyppelikin saman tien niitä peräkkäin kymmenkunta. Ja toistoja kertyi varmasti satoja koko tunnin aikana ;) Joskus sitä vain tarvitsee pikkasen enemmän aikaa jonkin asian oppimiseen. Antoine kyllä on lohduttanut kokoajan Erikaa, että jokaisella luistelijalla tulee yhden hypyn kanssa semmoinen tilanne, ettei siitä meinaa vaan tulla mitään ja sen hankaluuden yli on vain päästävä.

Erikalla kyyneleet vierivät aurinkolasien alta kun hän tuli alas ensimmäisen puhtaan Akselinsa. Tämän vuoksi on tehty niin paljon töitä. Kaikki muut osa-alueet hoituvat hyvin, mutta tämän hypyn kanssa on jostakin syystä jouduttu taistelemaan hirmuiset määrät tunteja. Rijana on kyllä jaksanut lohduttaa, että pärjää todistettavasti ilman tuota hyppyäkin, mutta kyllä ne pärjäämiset olisivat lyhyeen loppuneet ilman tuota tärkeää hyppyä. Nyt ollaan taas mukana kisassa, vaikka kamppailu kiristyykin.

Rijana oli niin onnellinen ja lähti hyvillä mielin kotiin treenien jälkeen. Erika ei ole varmasti koskaan ollut noin onnellinen kuin eilen lounastreenin jälkeen ja ilmoittikin, että jää treenaamaan eikä mene varmasti kyllä kouluun, onneksi kuitenkin malttoi iloisin mielin suunnata takaisin kouluunkin. Illalla ei meinannut pysyä housuissaan kun oli treenivapaa ilta. Jäälle olisi ollut päästävä. Onneksi tänään on tuplatreenit, kun on taas lounastreenit ja iltatreenit. Saa hypellä niin paljon kun lystää!

Muistaa taatusti eilisen päivän koko loppuikänsä. 

Me juhlimmekin illalla suurta hyppyä :) Jere oli ostanut oikein kakunkin kotiin tullessaan. Kaikki valmentajat halusivat videolinkin, kun eivät itse päässeet tätä todistamaan. Jokaiselta valmentajalta tuli toinen toistaan kauniimpia onnitteluviestejä Erikalle. Jokainen on uskonut Erikaa ja odottaneet tätä päivää. Alexian kanssa tämä hyppy hoitui niin itsestään ja helposti, ettei hänen kanssaan keretty koskaan edes murehtia ja liikoja odotella. Alexiahan vain ilmoitti hyppäävänsà tuon aikoinaan ja silloin myös sen tahkoi läpi tuhansien toistojen ja tuhansien kaatumisten jälkeen. Neiti sisupussi kun ei luovuta ennen kuin tavoite on saavutettu.

Montanan aurinkoisella jäällä treeni sujuu hihattomassa paidassa. Talven iloja!

Oliveriltakin sujuu taitoluistelun alkeet hienosti ;)

Nyt voidaan luottavaisemmin mielin alkaa jännittämään kahden viikon kuluttua kamppailtavaa suurta kilpailua. Tyttöjen sarjatiedot saapuivat eilen illalla ja kisaavat samassa sarjassa jälleen. Kova taso jonkalaista eivät ole kyllä ennen kokeneet. Alexia on jälleen sarjan juniori ja pääsee kilpailemaan monta vuotta vanhempia tyttöjä vastaan taas, mutta sisukkaana ilmoitti napakasti, että lähtee taistelemaan voitosta, joka voi kyllä tuossa sarjassa jäädä haaveeksi, mutta sisulla tytöt tottakai lähtevät kaikkensa taas antamaan. Katsotaan mihin rahkeet sitten loppujen lopuksi riittävät. Maltan tuskin odottaa tuota

päivää ja pakko myöntää, että jännittää jo nyt. Pelkän kisasarjan näkeminen ja kaikkien 19 samassa sarjassa kisaavan tytön nimen näkeminen toi jo oman jännityksensä ilmaan. Aivan eri tytöt ovat vastassa tässä kisassa kuin muissa kilpailuissa koskaan aiemmin. Taisi kaksi tuttua nimeä löytyä listalta. Joten ei yhtään voi povata mitään menestystä.

Harmi, että tyttöjen sarja kisataan jälleen perjantaina, jolloin kaikki luokkakaverit ovat koulussa eivätkä pääse kannustamaan tyttöjä, vaikka niin olivatkin suunnitelleet :( jolleivat ruokatunnilla hyvällä säkällä sitten kerkeä, sillä tyttöjen sarja on juuri siihen aikaan ja kun on Sionin hallissa niin se voisi vaikka

onnistua. Oliverkin kerkeää seuraamaan kisaa ruokatunniksi, mutta saattaa toki valita ennemmin lounaan ystävänsä luona...

Dany-ystäväisemme ilmoitti istuvansa katsomossa kannustamassa tyttöjä. On aina ihana saada ystäviä ja tuttavia mukaan jakamaan tärkeitä hetkiä yhdessä kanssamme ja tytöt saavat tottakai voimaa kun tietävät, että joku tulee heitä kannustamaan.

Viikko on siis täyttynyt tuttuun tapaansa treeneistä. On tanssittu, luisteltu, pelattu ja juostu. Lapsilla on joulujuoksukisat koulun kautta Sionissa kisaviikonloppuna ja koulu on järjestänyt sinne iltaisin juoksutreenejä, joissa eilen illalla lapset juoksivat.

Poikien kanssa ollaan ihasteltu Sierren jouluvalojakin tyttöjen ollessa baletissa. 

Baletissa on ollut tiukat treenit kevään gaalaa varten, josta opettaja odottaa paljon. On tanssittanut tyttöjä kolme tuntia viikossa. 

Virtaa on riittänyt vielä tanssituntien jälkeenkin ja sama meno jatkuu kotonakin.... (Kiitos Linda balettimusiikkilevystä, se on ollut taas kovassa käytössä ;) Danielkin on ilahduttanut meitä upeilla koreografioillaan)

tai tanssisalin käytävillä...

Mutta nyt jälleen hallille. Pidetään peukkuja, että Erikan hyppy kulkee taas, eikä neiti nyt kadottaisi hyppyään ennen suurta koitosta. Sekin vaara piilee, vaikka pieni paha se on tässä ilossa. Pääasia, että tietää nyt itse pystyvänsä tuon hypyn suorittamaan onnistuneesti ja luotto itseensä on taas vahva!

Iloista ja reipasta viikonloppua kaikille. 

Me lähdemme huomenna treenien jälkeen testeihin Neuchateliin ja jännitämme jälleen onnistuneiden elementtien suorituksia. Toivottavasti tytöt selviytyisivät testeistä kunnialla.

Sitten kun minusta tulee isi....

.... pitääkö minun mennä vaatekauppaan ihan ilman vaatteita ostamaan isommat isien vaatteet? 

Sitten kun minusta tulee isi, pitääkö minun kävellä ihan yksin autokauppaan kun menen ostamaan auton? 

Jos haluan ostaa oikean ralliauton niin pitääkö siihen antaa ihan kaikki rahat? 

Tai oikeastaan haluankin Skodan, joko asuntoautoskodan tai poliisiautoskodan! 

Pitääkö niihinkin antaa ihan kaikki rahat?

Tämmöiset pohdinnat ovat Oliverin mielessä päivittäin kaiken sen muun pohdiskelun rinnalla. Miten ihania asioita tuon pienen pojan päähän mahtuukaan ja miten hän aina jaksaa ajatella ihan kaikkea ja asioiden erilaisia puolia. Hän miettiin kokoajan mitä kaikkea me yhdessä tehdään hänen ollessa isi ja missä me kaikki asutaan. Toivottavasti lähekkäin ja tavataan mahdollisimman usein. Kaikista tärkeintä Oliverille tuntuu olevan, että hän saa olla isi, sitten on vasta kasvanut isoksi. Hän on suunnitellut miten hän ostaa äidilleen ihanan vaaleanpunaisen linnan ja tulee joka päivä siivouskoneen kanssa tekemään pihatyöt ja siivoamaan sisältä. Voi mitä kissanpäiviä minulle onkaan luvassa :)

Daniel komppaa vieressä. Kulkee veljen perässä ja apinoi aivan kaiken. Nämä ovat semmoinen parivaljakko ja erottumaton kaksikko ja tulevat taatusti ja toivottavasti aina pitämään toistensa puolia kiperissäkin tilanteissa.

Meillä on ollut ihana viikonloppu. Rentoa yhdessäoloa ja leppoisia päiviä. Eilen me vieteltiin aivan ihanaa iltapäivää ja iltaa yhdessä koko perheen voimin. Ulkoiltiin paljon, minä nukuin jopa päiväunetkin, saunottiin pitkään ja illalla otettiin vielä turnaus Wiillä, joka meiltä löytyy, mutta jota pelataan ehkäpä kaksi kertaa vuodessa.

Eilen aamulla oli jokaisella jäätreenit. Kahdella hallilla seilattiin, että saatiin organisoitua taas tuokin aamu ja jokainen pääsi omiin treeneihinsä, sillä Jere treenasi kolme tuntia Sionin hallissa samaan aikaan kun tytöillä ja minulla oli muutaman tunnin treenit Sierressä. Onneksi ihana seuramme sihteeri leikitti poikia treeniemme ajan ja piirtelivät yhdessä lämpimässä tuomarikopissa. Tytöt nousivat valmentajien kyydillä Montanaan jatkamaan treenejä ja minä vein pojat sillä aikaa Sierrestä Sioniin poikien treeneihin, jossa Jere alkoi lopetella omia treenejään samaan aikaan ja suihkun kautta siirtyi valmentamaan poikien treenejä. Nousin Montanaan itse valmentamaan ja hakemaan tytöt samalla kotiin. Lounaaksi kerkesimme lopulta takaisin kotiin kun aamusta taas kukonlaulun aikaan starttasimme liikenteeseen.

Lehdessäkin oli kiva juttu tytöistä, Erikasta oli kirjoitettu erityisesti ja hehkutettu hänen voittoaan. Kerrottu tulevista kisoista ja testeistä. Leikkasin artikkelin muiden lehtiartikkelien joukkoon tytöille muistoksi, niitä on varmasti yhtä kiva selailla isompana niin kuin noita treenivihkojakin, joihin on kirjoitettu toinen toistaan hassumpia kommentteja. Erityisesti Alexian kirjoitukset ovat huvittavaa luettavaa, sillä ranskankielisen tekstin tuottaminen on välillä hiukan vaikeaa ja sanat jäävät lyhyiksi kuten lausuminen tai kirjoittaa kuten lausuu, vaikka aika hienosti jo oikein kirjoittaakin.

Tänään meillä oli aamujäät jälleen hallissa ja suoraan toiset treenit Montanan Auringon alla. Ihana päivä ja lounaaksi kerkesimme taas kotiin.

Erikan hypyt olivat tänään jo niin hyviä, että päävalmentaja lupasi pian tarjota shampanjat ;)

Erika on selvästikin hyvä parivaljakko Antoinen kanssa. Alexia kun taas ei niin sovi Antoinen rauhallisen luonteen kanssa ja työskentelee paremmin napakoiden valmentajien kanssa.

Koko iltapäivän tytöt leikkivät taas kotona kavereiden kanssa ja illalla saatiin viikon läksytkin hyvälle mallille ja kokkailtiin yhdessä lasten kanssa Jeren ollessa pelissä sunnuntai-iltaiseen tapaan.

Oikein ihanaa alkavaa viikkoa kaikille!

Sveitsiläinen sosiaaliturvatunnus.

En taida ikinä tottua tähän sveitsiläiseen sosiaaliturvatunnussysteemiin... Täällä ihmiset eritellään isän ja äidin nimien mukaan. Mitään numerosarjaa ei ole, vaan tärkeitä papereita täyttäessään tarvitaan jokaiselle sivulle isän etu- ja sukunimi, äidin etu- ja tyttönimi.

Lasten sosiaaliturvatunnuksia olen tarvinnut vain kahdesti, passeihin Suomeen ja Suomeen avattuihin pankkitileihin, muuten olen pärjännyt minun ja Jeren nimitiedoilla ja syntymäajoilla.

Taas kansalaisuuspapereita täytettäessä hymyssä suin kirjasin äitini tyttönimeä paperiin ja mietin kirjaanko äidin etunimeksi hänen virallisen etunimensä vai hänen kutsumanimensä, joka on samalla hänen toinen nimensä, sillä olin kirjannut edellisiin papereihin hänen toisennimensä sen kummemmin miettimättä. Ehkäpä se nyt käy, sillä virallinen nimihän sekin on. Jännityksellä odotellaan papereiden saapumista ;) Olisikohan ihan sama minkä nimen sinne kirjaisin, tarkistavatkohan sitä edes sen kummemmin...

Arki on saapunut taas meidänkin perheeseen, kun eilen hyvästelimme Lindan mahtavan viikon päätteeksi. Viikkoon mahtui niin paljon kaikkea ihanaa, joita taas varmasti pitkälle ensi vuoteenkin muistellaan.

Oli ihanaa kun yhtäkkiä tähän hulinaan saapuikin kaksi tervetullutta lisäkättä. Kaikki sujui niin sutjakkaasti kahdestaan, ei Lindaa tarvinnut pyytää auttamaan vaan itse osaa olla mukana perheen touhuissa ja isona apuna pienilläkin jutuilla, semmoinen on aivan mielettömän upea piirre ihmisissä. 

Linda nauroi kyllä, ettei meillä keretä kun kokata, pakata ja purkaa. Ettei kellään kyllä syödä näin paljoa kuin meillä. Onneksi kuitenkin kulutuskin on samassa suhteessa runsasta. Aamupuurot ja lapset kouluun, me aamulenkille, jonka jälkeen aina kokkipuuhista ruoka eväsrasioihin ja treeneihin, treenien jälkeen lapset takaisin koululle ja auton purkaus. uudet kokkailut ja taas eväsrasioihin ja uudet treenit. Läksyt treenien jälkeen tai treenien välissä ja iltapalan loihtiminen ja nukutusrumba. Päivät täyttyivät arkisista puuhistamme ja kun saimme nauttia kilpailuviikonlopustakin sai Linda todellakin olla pienessä ajassa taas monessa mukana.

Ja kerettiin me suorittaa pieni videointi tehtäväkin, tanssia jälleen aivan liian suurilla tossuilla, joiden kanssa Alexia nauratti meitä ja esiintyi aina kuin mahdollista...

leipoa

venytellä

 ja shoppaillakin, tehokkaasti. 

Iltasin oli aikaa istuutua alas ja rupatella rauhassa tai lähteä taskulamppulenkille. Niin haikein mielin saatoimme Lindan kyynelsilmin kotimatkalle. Tytöilläkin tuli itku jälleen ja odottavat Lindaa jo uudelle vierailulle.

Itse pidin kokonaisen viikon taukoa juoksulenkeistä, vaikka joka päivä käytiinkin kivoilla kävelylenkeillä, 

mutta tänään oli ihana taas hypätä lenkkareihin ja kirmailla pitkin metsäpolkuja lämpimässä aurinkoisessa aamussa.

Eilen tytöillä olikin iltavapaa ja talo täyttyi tyttöjen ystävistä ja hulinaa riitti. Vaikka tuollaiset erilaiset illat ovatkin mukavia, niin kyllä tytöt sanoivat, että kaikista mieluiten menevät taas tänä iltana jäälle, Alexiakin sanoi, että jäällä on paljon enemmän aina tekemistä ja kasapäin kavereita, vaikka koulukavereiden kanssa mukavaa onkin.

Erikalla on ollut aika vaikeaa nyt treeneissä kun yrittää vähän liikaa ja monet itkutkin on itketty ja jokaisena päivänä on käyty keskusteluja liikayrityksestä ja muita vastaan kilpailemisesta. Ehdotin pientä taukoa, muttei se saanut oikein tuulta alleen. Eilen sitten matkalla treeneihin ilmoitti napakasti, että nyt ei enää kyllä välitä vaikkei jotain samaan tahtiin oppisikaan kuin muut ja aikoo nyt keskittyä omiin suorituksiin ja tekikin niin mahtavan treenin ja loistavat hypyt. Kylläpäs sitä olikin kiva seurata. Kumpa nyt vain pitäisi tuon mielessä. Kehitys on niin yksilöllistä ja kausittainhan se usein tulee ja menee. Sitä kun keskittyisi aina siihen omaan suoritukseen eikä kisaisi pikkusiskon ja kilpasiskojen kanssa. Vaikeaahan se tietenkin on tämmöisessä lajissa, jossa kokoajan mitataan suorituksia ja taitoja keskenään.

Viime viikon voitto antoi kyllä taas potkua tulevaan, mutta samalla se näytti antavan paineita, sillä seuraavaan kisaan olisi kiva lähteä myös taistelemaan kärkisijoista. On vaan aika riskialtis kisa tulossa. Tyttöjen ohjelmista löytyy neljä akselia tai kaksoishyppyä, jotka hyppäävät onnistuneesti tai sitten kaatuvat lähes jokaisen.... vielä tarvitaan sitä varmuutta. Mutta pidetään peukkuja, että onnistuisi tärkeällä hetkellä sitten hyvin!

Vielä kun on lähes kotikisatkin luvassa ja paljon tuttuja katsomossa kannustamassa. Onneksi on hetki aikaa vielä treenata. Ja yhdet testitkin vielä tässä välissä.

Mutta nyt eväät jälleen kassiin ja kohti hallia.

Oikein ihanaa viikonloppua kaikille!

Kisapäivä!

Uskomaton tapahtumarikas päivä takana. Aamusta starttasimme tyttöporukalla kisamatkalle Länsi-Sveitsiin.
Jännittävä aamupäivä taittui laittautuen ja kilpailuihin valmistautuen.

Rijana toimi meikkaajana paikkaamassa Nataliea, joka ei valitettavasti tänään päässyt mukaan kilpailuihin.
Tyttöjä kyllä hiukan jännitti, miten Rijana mahtaa suoriutua tehtävästään, mutta turhaan huolehtivat. Vanha konkarihan hoisi tämänkin homman kunniakkaasti.

Minä loihdin kilpailijoille kampaukset.

Pukuhuone täyttyi nopeasti iloisesta puheensorinasta, vaikka tunnelma oli niin jännittynyt taas, että heikotti. Meitä äitejä varsinkin. Erika on aina kylmänrauhallinen, Alexia panikoi, että saattaa vaikka unohtaa ohjelmansa.
Kanadalainen Lyssakin saapui pian paikalle ja jännitykset unohtuivat vanhan seurakaverin kohdattaessa. Aivan mieletöntä nähdä taas ja tunnit vierähtivät yhdessä koko Jinmannin perheen kanssa taas huomaamatta!

Alexia oli vuorossa yhden aikaan ja luisteli kauniin ohjelmansa, vaikka sortuikin yhteen aika isoon virheeseen.

Erika luisteli vajaan tunnin myöhemmin ja hänkään ei täysin puhtaalla ohjelmalla selvinnyt.
Jäimme jännittämään tuloksia....

Palkintojen jako oli vasta kolmen tunnin kuluttua ja tytöt sijoittuivat hienosti. Alexia kolmanneksi ja Erika ensimmäiseksi omassa sarjassaan.

Erikan voitto oli erityisen arvokas. Antoi neidille itseluottamuksen takaisin, joka on nujertunut hiukan epäonnistumisten myötä treeneissä viime aikoina kaksoishyppyjen ja akselinsa kanssa. Nyt tyttö on taas oma itsensä ja lähtee entistä varmempana muutaman viikon kuluttua oleviin testeihin ja seuraaviin kilpailuihin, vaikka siellä alkaa taso olla jo päätä huimaava ja elementtien osalta vaativaakin vaativampi.
Valmentaja oli niin onnellinen ja tyytyväinen suojattiensa luisteluun. Vanessakin sijoittui toiseksi ja Laura kilpailee vielä huomenna.

Meidän seuramme kolme kilparyhmän mahdollista uutta tulokastakin olivat kokeilemassa varhain aamulla kilpailuja ja vaikka sijoitukset eivät tällä kertaa olleetkaan kauhean korkeat niin kauniit ohjelmat luistelivat jokainen.

Ihana, jännittävä päivä ja hymyssä suin kaksi pientä luistelijaa painoivat päänsä taas tyynyyn.

Ihanaa isänpäivää kaikille isille ja erityisonnittelut tietenkin omalle maailman parhaalle isilleni!
Ihanaa, että nähdään jo ensi kuussa! Halit!
Sekä toiset erityisonnittelut lasteni maailman parhaalle isille, jota ilman emme pärjäisi! Ihanaa kun kaksi vahvaa miestä ja isiä on iso osa elämääni! Nautitaan huomisesta arvokkaasta päivästä ja huomioidaan jokaista isää!

Ehkäpä joskus sveitsiläinen....

Vauhtia ei ole puuttunut tästäkään viikosta. Iloinen lenkkikaveri Daniel on jaksanut reippaana poikana taas hymyssä suin viihdyttää äitiä hauskoilla jutuillaan kauniissa talvimaisemassa. Vielä on pyörällä ja potkulaidalla päässyt useammista kohdista hyvin etenemään, vaikka välillä liukkaan paikan tullen onkin pistetty juoksuksi. Nyt tosin viimeisetkin lumenrippeet sulivat lämpimän auringon alla.

Tutut aasitkin tervehtivät iloisen äänekkäästi jokaisena aamuna. Lehmiä ja lampaita unohtamatta.

Linda saapui vihdoin meille eilen päivällä heti lounastreeniemme jälkeen, jossa hiotaan vielä viime hetkellä ohjelmia huomista kilpailua varten kuntoon. Aivan ihanaa oli saada taas Linda luoksemme.

 Wendy-vahtikoirammekin oli jälleen mukana jään laidalla.

Ollaan kahdentoista täällä asutun vuoden jälkeen oikeutettuja anomaan sveitsin kansalaisuutta ja se prosessi laitettiin käyntiin vihdoin eilen. Matka on pitkä, mutta parin vuoden sisällä ehkäpä saamme kaksoiskansalaisuuden. Lapsia ajatellen tämä on hieno juttu, meille aikuisille tästä tuskin tulee olemaan mitään erityistä hyötyä missään, mutta lapsille tämä avaa ehkäpä monia ovia helpommin myöhemmissä elämänvaiheissa kuin vieraan maan kansalaisena toisessa valtiossa ja ainakin saavat elää ja asua täällä täsmälleen kuten sveitsiläiset.

Juuri eilen Erikan opettajan kanssa istuessamme saimme kuulla, kuinka Erika puhuu, lukee, kirjoittaa, leikkii ja laulaa täsmälleen kuten kaikki paikalliset. Joidenkin uusien sanojen kohdalla saattaa olla erilaisessa tilanteessa kuin paikalliset, jotka käyttävät vain ranskaa kotonaankin.
Meillä oli vanhempainvartti siis eilen kummallakin tytöllä. Ensin istuimme Jeren ja Erikan kanssa Erikan opettajan puheilla, joka kehui Erikaa kovasti. Kertoi samat asiat kuin edellisetkin opettajat; Erika on kaikkien kaveri, ottaa jokaisen avosylin vastaan ja jaksaa aina kannustaa ja tsempata kaikkia. Erika hymyilee aina ja on erittäin reipas tyttö koulussa. Ison plussan sai myös rautaisista hermoista, häntä ei pienet eikä suuremmatkaan metelit häiritse, vaan pystyy työskentelemään kovemmassakin metelissä keskittyneesti. Läksyt on aina hoidettu kunnialla ja kokeetkin suorittaa onnistuneesti. Saksassa erityisesti ymmärtää asiat muita nopeammin ja usein iloitseekin, että suomenkielestä on hyötyä valtavasti, sillä esimerkiksi kellon oppiminen saksaksi on tuottanut tuskaa muille oppilaille, sillä on aivan erilainen kuin ranskankielessä, jossa sanotaan varttia vaille ja varttia yli, kuten puolet tunnitkin aivan erilailla kuin suomessa ja saksassa. Opettaja ylistikin kahden kielen etuja juuri mm tämmöisissä asioissa. Tänä vuonna saamme siis aivan toisella tavalla tukea kaksikielisyyden kanssa kuin viime vuonna. samoin urheilullisuus lasketaan ehdottomaksi plussaksi tämän opettajan kanssa ja Erika saa koululta täyden tuen luisteluharrastukselleen, verraten viime vuotta.

Illan päätteeksi istuimme vielä Alexian ja Jeren kanssa Alexian opettajan edessä. Alexiakin on erittäin hyvä koululainen, hoitaa läksyt hienosti, pärjää kokeissa ja on kaikkien kaveri ja sosiaalinen, iloinen luonne, mutta unohtelee helposti. Tämä olikin ainut miinus mitä opettaja osasi sanoa.

Minulle itselleni on kaikista tärkeintä, että lapsilla on hyvät käytöstavat ja että osaavat huomioida muut ihmiset. On ihana huomata, että lapset ottavat toiset huomioon ja välittävät mitä heille kuuluu ja heillä on sydän paikallaan. Erika puuttuu pienimpäänkin kiusaamiseen koulussa ja on sen verran sisukas tyttö, että kävelee tarvittaessa saman tien rehtorin puheille, jos asiaan ei opettajien osalta puututa tarpeeksi. Koulussa työskennellessä, vaikka arvosat ovatkin tottakai tärkeitä, sosiaalisella puolella on iso painoarvo, että pääsevät jatkamaan eteenpäin elämässä ja kohti niitä haaveitaan, joista pitävät tiukasti jo tuon ikäisenä kiinni. Ilman niitä ei kouluarvosanoilla useinkaan ole kauhean suurta arvoa.
Toivon, että poikien kanssa saisin yhtä ylpeänä istua aina opettajien edessä kuin tyttöjen kanssa.

Illalla me tanssimme kotona balettia ja erityisesti Alexia viihdytti meitä temppuilemalla Lindan kärkitossuilla, joissa tepasteli kauniisti.
Ensimmäiset joulupiparitkin valmistuivat nopeasti!

Nukkumatti ei meinannutkaan tulla millään kun olisi ollut niin paljon kaikkia kivoja juttuja kerrottavana. Onneksi Linda on täällä vielä monen monta päivää.

Huomenna lähdemme tyttöporukalla jännittämään jälleen tyttöjen suorituksia kilpajäille. Huippu päivä tiedossa, sillä Alexia kohtaa omassa sarjassaan kanadalaisen ystävänsä ja tapaamme heidät taas muutaman kuukauden tauon jälkeen. Ikävä on ollut hirmuinen.
Kaiken lisäksi tytöt kilpailevat eri sarjoissa monen kuukauden tauon jälkeen, eikä tarvitse kisata siskoaan vasten, mikä on oikein mieleinen yllätys.
Kova kilpailu jälleen edessä, mutta iloisin mielin lähdemme jännittyneinä aamusta matkaan.

Iloista viikonloppua kaikille!

Halloween ja loman loppu!

Nyt on Halloweenkin taas tältä vuodelta juhlistettu. Syksy alkaa kääntyä pikku hiljaa talveksi.

Erilaiset kurpitsat ovat koristaneet jokaista taloa ja iloisia hienosti pukeutuneita karkin kerääjiä juoksenteli ympäri kylää taas tänäkin vuonna.

Luistelurintamalla elämä jatkaa samaa kulkuaan ja jokapäiväiset treenit jatkuivat koko loman ajan eikä vauhti tästä ainakaan hiljene, jos valmentajaan on uskomista.

Päävalmentaja on treenauttanut tyttöjä ahkerasti ensi viikon kisoihin ja kahden viikon kuluttua järjestettäviin testeihin, jonne lähdemme yrittämään seuraavaan sarjaan nousemista. Jokainen askelsarja ja hyppy, piruettejä unohtamatta tarkistetaan suurennuslasilla ja tuomaristo on tiukka. Pitäkäähän siis peukkuja, että suoriudumme tuosta koitoksesta kunnialla.

Halloween-iltana tytöt kerkesivät tottakai karkki vai kepponen-kierrokselle naapuritaloihin ystävien kanssa ja saapuivat kotiin valtavien karkkisäkkien ja iloisten tapahtumien kanssa. 

Pojilla Halloween- ilta meni kiekkotreeneissä, Jere vamentamassa ja minä katsomassa. 

Koko päivän olin ollut jo omissa treeneissämme ja olisi ollut ihana pitkän päivän päätteeksi jäädä kotiin, mutta pojat niin anovasti pyysivät katsomaan, niin olihan sitä lähdettävä vielä yhdeksi tunniksi hallille tutisemaan. Mutta hauskat treenit olivat, siellä istuu aina hymy huulilla koko tunnin. Ehkäpä parasta viihdettä ;) ja jälleen kannatti lähteä.

Pojat olivat ihan innoissaan kun saivat käydä treeneissä pimeällä. Normaalisti kun on tähän asti ollut aamupäivin vain treenejä.

On mieletön rikkaus saada tutustua kahteen niin erilaiseen lajiin näin läheltä ja jakaa iloiset hetket ja kokemukset keskenään. Jääkiekkoporukka on niin eri tavalla mukana harrastuksessa kuin taitoluisteluporukka ja se yhtenäinen tunnelma on aivan erilaista joukkueurheilussa kuin yksilöurheilussa, joka nyt on sanomattakin selvää. Vaikka aina se yllättääkin kuinka varhaisessa vaiheessa kova kilpailu ja ne henkiset paineetkin jo alkavat. 

Nautin omalla tavallani kummastakin, vaikka taitoluistelun julmuus ja raakuus välillä mietityttääkin ja sitä koittaa säästellä tyttöjä monelta asialta suojelemalla heitä. Kovat ajat ovat edessä vielä jos kilpailu tuosta kovenee. Onneksi se toki antaakin paljon ja kasvavathan tytöt ajan kanssa kokoajan tuohon ja ovat aina valmiimpia kohtaamaan niitä negatiivisiakin asioita, vaikka äitinä heidät niiltä toivoisikin säästävän.

Sitä en kuitenkaan opi ikinä ymmärtämään, että vanhemmat, joiden kuuluisi olla esimerkkinä lapsilleen, ovat niitä kaikista julmimpia ja ilkeimpiä selkäänpuukottajia ja juuri he usein tekevät pienten lasten mukavasta harrastuksesta henkisesti rankan harrastuksen.

Onneksi joukossa on toki niitä huomaavaisia ja kannustaviakin vanhempia ja valtaosa vielä heitä, jotka jaksavat tsempata kaikkia ja olla oikeudenmukaisia ja avoimia kaikille ja kaikelle. Valmentajana ja äitinä näitä kaikkia kohtaa lähes päivittäin ja joskus sitä on ihan poikki itsekin tuohon touhuun, vaikka niin kovin mielelläni tuota hommaa teenkin.

Tällä viikolla saimme vihdoinkin taas ihanan Montanan ulkojäänkin auki, josta olemme erityisen onnellisia. Aurinkoiset treenit alkoivat heti iloisissa tunnelmissa. Mikään ei voita Montanan treenejä ja siellä tunnelma on aina pilvissä. Tämä on talven alkua!

Tänään kävimme tyttöjen aamujään jälkeen Sierressä järjestetyssä Sveitsin jääkiekkopäivässä.

Loma on siis päätöksessään ja huomenna lapset heittävät taas reput selkään ja hyppäävät aamusta koulubussiin. Iloisin mielin kolmikko palaa reippaan loman jälkeen kouluunkin koulukavereidensa luokse, vaikka jokainen ilmoittikin, että olisi toki lomaakin vielä jatkanut ainakin yhden viikon. 

Mukavan loman jälkeen itse otan mukavan arjen taas innolla ja ilolla vastaan.

Eilisestä parkkipaikkaepisodista on ehkäpä pakko myös mainita muutamalla sanalla... Jere oli poikien kanssa kiekkotreenien päätteeksi asioilla. Kävi nopeasti hakemassa kännykkään uudet kuoret yhdestä pienestä liikkeestä, jonka ikkunat ovat suoraan parkkipaikalle ja pojat saivat jäädä autoon odottelemaan siksi aikaa. Kerkesi sisälle ja kassan luokse kun eräs mies huuteli hänelle. Jere ihmetteli, että hänellekö hän huutelee ja huitoo toiselta puolelta parkkipaikkaa ja samalla tajusi, että automme oli miehen pysäyttämänä parkkipaikan toisella puolella. Nuo kaksi velikultaa olivat sitten käyttäneet jälleen tämän pienen hetken hyväkseen ja istuivat kummatkin etupenkillä ilman käsijarrua ja saaneet vaihteenkin pois, jolloin auto lähti valumaan taaksepäin. Onneksi parkkipaikka oli pieni ja suhteellisen tasainen, ei siis mikään mäkimaasto, mutta sen verran loivahkoa mäkeä, että auton sai liikkeelle. Reunakivetys olisi toki myös pysäyttänyt auton, jollei tämä ystävällinen mies olisi sitä tehnyt jo ennen sitä. Pojat istuivat autossa kuin naantalin auringot ja hehkuttivat isälleen kuinka he ajoivat ihan itse takaperin....

Mitä olenkaan sanonut veljeksistä?! Niitä ei todellakaan voi jättää HETKEKSIKAAN ilman valvomista, vaikka kuinka katselisi ikkunasta tai vaikka kuinka nopeasti suoriutuisi muutamalla kymmenellä sekuntilla asioistaan, nämä kaksi keksijää kerkeävät pienimmässäkin ajassa tehdä vaikka mitä!!!

Jouluakin on suunniteltu ja ensimmäiset joululahjatkin jo hankittu ja paketoitukin. Lapsethan ovat kerenneet jo selata jokaisen postista tulleen kuvaston läpi ja kirjoittaa jo ensimmäiset kirjeetkin joulupukille. Perheen pieninkin leikkeli eilen kuvastosta haluamansa rekat ja porakoneet irti ja liimaili paperille kertoen samalla, ettei osaa niitä kirjoittaa.

Taneli-tonttuhan vierailee meillä joulukalenterin merkeissä päivittäin koko joulukuun ajan ja häntä jo odotellaan kovasti. Viime vuoden viestit Tanelilta ovat edelleen tallessa ja aarrekartat jemmassa muistoina. Mitähän kaikkea kivaa hän keksiikään tänä vuonna...?! Vielä melkein kuukausi pitäisi jaksaa odottaa, vaikka pojat ovat nähneet hänet jo monesti kuulemma ikkunan takana...

Tämä on ehdottomasti ihaninta aikaa kun saa hössöttää oikein luvan kanssa. 

Rakastan jouluvalmisteluita.

Tänä jouluna saammekin luoksemme kummatkin isovanhemmat ja sitä odottelemme tietenkin innolla. Heti joulun jälkeen vielä Danielin kummitkin lentävät luoksemme uutta vuotta vastaanottamaan, joten ihanaa hulinaa luvassa vuoden viimeisiin päiviin asti.

Ihanaa, reipasta alkavaa viikkoa kaikille!

Torstaina Linda-ihanainen lentääkin luoksemme ja laskemme täällä jo öitä innolla! Tervetuloa Linda-murunen!