lauantai 10. marraskuuta 2012

Kisapäivä!

Uskomaton tapahtumarikas päivä takana. Aamusta starttasimme tyttöporukalla kisamatkalle Länsi-Sveitsiin.
Jännittävä aamupäivä taittui laittautuen ja kilpailuihin valmistautuen.


Rijana toimi meikkaajana paikkaamassa Nataliea, joka ei valitettavasti tänään päässyt mukaan kilpailuihin.
Tyttöjä kyllä hiukan jännitti, miten Rijana mahtaa suoriutua tehtävästään, mutta turhaan huolehtivat. Vanha konkarihan hoisi tämänkin homman kunniakkaasti.




Minä loihdin kilpailijoille kampaukset.


Pukuhuone täyttyi nopeasti iloisesta puheensorinasta, vaikka tunnelma oli niin jännittynyt taas, että heikotti. Meitä äitejä varsinkin. Erika on aina kylmänrauhallinen, Alexia panikoi, että saattaa vaikka unohtaa ohjelmansa.
Kanadalainen Lyssakin saapui pian paikalle ja jännitykset unohtuivat vanhan seurakaverin kohdattaessa. Aivan mieletöntä nähdä taas ja tunnit vierähtivät yhdessä koko Jinmannin perheen kanssa taas huomaamatta!


Alexia oli vuorossa yhden aikaan ja luisteli kauniin ohjelmansa, vaikka sortuikin yhteen aika isoon virheeseen.


Erika luisteli vajaan tunnin myöhemmin ja hänkään ei täysin puhtaalla ohjelmalla selvinnyt.
Jäimme jännittämään tuloksia....

Palkintojen jako oli vasta kolmen tunnin kuluttua ja tytöt sijoittuivat hienosti. Alexia kolmanneksi ja Erika ensimmäiseksi omassa sarjassaan.



Erikan voitto oli erityisen arvokas. Antoi neidille itseluottamuksen takaisin, joka on nujertunut hiukan epäonnistumisten myötä treeneissä viime aikoina kaksoishyppyjen ja akselinsa kanssa. Nyt tyttö on taas oma itsensä ja lähtee entistä varmempana muutaman viikon kuluttua oleviin testeihin ja seuraaviin kilpailuihin, vaikka siellä alkaa taso olla jo päätä huimaava ja elementtien osalta vaativaakin vaativampi.
Valmentaja oli niin onnellinen ja tyytyväinen suojattiensa luisteluun. Vanessakin sijoittui toiseksi ja Laura kilpailee vielä huomenna.


Meidän seuramme kolme kilparyhmän mahdollista uutta tulokastakin olivat kokeilemassa varhain aamulla kilpailuja ja vaikka sijoitukset eivät tällä kertaa olleetkaan kauhean korkeat niin kauniit ohjelmat luistelivat jokainen.

Ihana, jännittävä päivä ja hymyssä suin kaksi pientä luistelijaa painoivat päänsä taas tyynyyn.

Ihanaa isänpäivää kaikille isille ja erityisonnittelut tietenkin omalle maailman parhaalle isilleni!
Ihanaa, että nähdään jo ensi kuussa! Halit!
Sekä toiset erityisonnittelut lasteni maailman parhaalle isille, jota ilman emme pärjäisi! Ihanaa kun kaksi vahvaa miestä ja isiä on iso osa elämääni! Nautitaan huomisesta arvokkaasta päivästä ja huomioidaan jokaista isää!


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti